20.6.2016

Kaikki alkaa suunnittelusta







Lauantaina koitti suurten paitamekonsovitusbileiden odotettu ajankohta. Koko viikon rönsyillyt suunnitteluviestiketju eri paikkakunnilta käsin oli ihanaa iltalukemista. Pääkokki Merjan kilometrin pituiset ruokapohdiskelut ja kauppalistat saivat veden kielelle ja ilon mielelle.

Lauantaiaamupäivänä sitten kaarsikin jo torin kautta kaksi Jopoa meidän ovemme eteen, ja illallisen valmistelu saattoi alkaa. Ja illallisen valmistelu alkoi tietysti lounaalla, kukas sitä nyt tyhjin vatsoin.

Merjalla oli kainalossaan paksusta kierrätyspaperista tehty kirja, joka pullisteli reseptejä. Värikkäät muistilaput lepattivat sen syövereistä kuin purjeveneen juhlaliputus. Kirjan hän räväytti auki keittiöpöydälle ja sieltä sitten tarkisti jo ostetut ja ostettavat raaka-aineet. Olisin halunnut lehteillä kirjaa, vaan en kehdannut. Katselin vain ihastellen omaa aukeamaamme, jossa luki kauniilla käsialalla Hanko 18.6.2016.

Kauniista käsialasta puheenollen. Nuo mielettömän hienot astiapyyhkeet ovat myös Merjan ja hänen suunnittelijatoverinsa kirjailemia ja muutenkin kaikin puolin tekemiä. Meidän tuliaisiksi saamassamme parissa lukee ranskaksi "Minun tiskivuoroni" ja "Sinun tiskivuorosi". Kuinka osuvaa. Valitettavasti keittöpyyhkeet ovat tältä erää loppuunmyytyjä, painokkaasti kyllä toivoimme niitä illan mittaan markkinoille lisää.

Ja mistä paitamekosta siis olikaan kysymys, mitä oikein juhlimme? Kuten aikaisemmin kerroin, olen haaveillut paitamekosta vuosia, ja nyt se on tekeillä. Tekijätiiminä tämä italoruokaexperttimme Merja sekä työparinsa Johanna, yhdessä heidät tunnetaan nimellä vainio.seitsonen. He tekivät myös sen Hanko Off Season -collegeni viime vuoden The Gaalaan ja vieraskirjoittelivat Cannesin elokuvajuhlien pukuloistosta. Niin ja juhlanaiheena siis paitamekon ensimmäinen sovitus, eikö se nyt omat bileet vaadikin? Saa nähdä mitä tapahtuu kun mekko valmistuu. Varmaan katto irtoaa. #eeppisetpaitamekkobileet

7 kommenttia:

  1. Liitäköön taianonainen mekkonen luoksesi....
    Helmoista kiinni ja kesäseikkailuja kohti!!

    Nikadora

    VastaaPoista
  2. Eli taianomainen tietysti!=)

    VastaaPoista
  3. On Saarenmaan niityt kuin kasteinen syli,
    yön helmassa lauluista helisee maa,
    ja taivaskin loistavi pilvien yli
    ja polttava suudelma hurmata saa.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"