18.8.2016

Blues









Tiedetään, tiedetään. Kirjoitin, että olen luopunut kesästä ja että "syksy on ihan hemmetin hyvä".

Okei. Hämäsin. HÄMÄSIN!

Tämä keli on epäreiluuden huippu ja kirvoittaa muutenkin terävästä kielestäni rumia sanoja harva se aamu.

Elokuuhan on yleensä se meidän oma kesä, kesä jälkeen kesäkiireiden. Sen varaan lasketaan paljon. Sitten elokuussa... Elokuu on verkkainen, helteinen, sametinpehmeä ja raukea.

Paitsi tämä elokuu. Tämä elokuu on märkä rantapyyhe mytyssä parvekkeen kaiteella, niin märkä, ettei se koskaan pääse sisään ja kauniisti kaappiin, saati että se pääsisi uimarin olalla toteuttamaan itseään. Se vain kastuu kastumistaan takoraudan päällä ja kasvaa kohta sammalta.

Tämä elokuu on se yksi tomaatti tiiliseinustalla, jonka kylki ei koskaan punastunut.

Harmaa, tasainen sade ja asteet, joiden takia kävelin juuri elokuvateatteriin samoissa vermeissä kuin astelisin tammikuisilla asioilla. Villakangastakissa, kaulus käännettynä kasvojen eteen tuulta vastaan. Iso huivi lepattamassa takanani kuin lemmikkivaris.

Blogissa on ollut hiljaista, mutta ei vain säästä johtuvan lamaannuttavan epäuskon takia. Nyt on kivasti kiireitä. Kodin laittelu tapahtuu meille niin kovin tuttuun tapaan siinä sivussa. Näistä kuvista on aikaa, (epä)järjestys on jo taas muuttanut muotoaan. Kirjat ovat päässeet hyllyyn, mutta kirjoituspöytäni sen sijaan on hävinnyt. Siitä lisää myöhemmin. Pysähdyin vain katselemaan sinisiä sävyjä, jotka näyttävät saumattomasti hiipivän sisältä ulos, pihalta huoneisiin. Olen haaveillut Kreikasta.

Jos elokuu on ottanut koville, niin ilonaiheitakin on :

Hangossa syntynyt Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg on kirjoittanut hykerryttävän esitteen "hankolaisista olennaisuuksista".  Hanko tunnissa Matti Wibergin tapaan on jaossa pdf:nä ja sisältää seitsemisenkymmentä sivua. Vihkosesta, kuten tekijä vaatimattomasti kuvailee, löytyy mm. historiatietoa, ulkopaikkakuntalaisten käsityksiä hankolaisista, paikallisia sanontoja sekä Hanko-visa. Laajin osio on aakkoslistaus, aktiviteeteistä Öljymäkeen. Kohdasta K löytyy tämmöinen pätkä:

"Kirjatoukka ja Herra Kamera. Paikallinen raffinoitu laatublogi, jossa Anna Piiroisen hienostunut ja sävykäs teksti sekä Tomi Parkkosen tyylikkäät valokuvat."

Lue lisää: Svenska Ylen juttu Hanko tunnissa-kirjasesta täällä.

(Samalla kun kirjoitin tätä, paksu pilviverho raottui ja pieni valonsäde kuikki keittiöön. Ehkä se vielä tästä.)

12 kommenttia:

  1. Moi, mistähän tuota Wibergin opusta saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, kun on pdf. Fb:n Hankolainen-ryhmässä oli ainakin jaossa:
      https://www.facebook.com/groups/236552299875934/541929919338169/
      Ja minäkin voin lähettää liitteenä, jos saan s-postiosoitteesi.

      Poista
  2. Jos oma mieli välillä heijailee, niin taivas on ainakin vielä enemmän seonnut!
    Kaatosade/kirkas aurinko!, sateenvarjo/aurinkolasit!

    Nuo tyynyt sopii jännittävällä tavalla sohvan sävyyn.
    Itsellä joku typerä tyynykriisi.
    Ei saa sohvatyynyjä sopimaan keskenään, ei millään! Kaikki eri planeetalta.
    Onhan ne tosin ostettu ripotellen eri aikoina.
    Nyt on tarvetta tyynyrykelmälle.
    Siirtelen niitä päivittäin.
    Ehkä löydän jonkun uuden tai vanhan tyynynpäällisen, joka nousee tyyliltään johtotähdeksi, ja saa kaikki toisetkin asettumaan...
    Ihmettä odotellessa.

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi vähän sohvatyynyjä, ja nekin jo puhkihiutuneita, joten joutivat mennä. Uudet valitsi Herra Kamera, ja hyvin valitsikin. Minä en itse asiassa nähnyt en sohvia enkä tyynyjä livenä ennen kuin ne meille kotiin kannettiin!

      Poista
  3. Oi, teillä näyttää ihanalta! Pääsisinpä teidän sohvannurkkaan pakoon todellisuutta.

    Kotiuduttiin kaksi päivää sitten kuukauden lomalta. Vajosin tavanomaiseen siirtymävaiheraivopaniikkiin. Päätin, että meidän koti on paitsi siivottomassa kunnossa, myös ihan väärin kalustettu. Ja perheeni, joka lomalla oli vaikuttanut fiksulta ja filmaattiselta seurakunnalta ja kerrassaan mainiolta seuralta, kostuukin laiskoista ja saamattomista, mitään ymmärtämättömistä yksilöistä.

    Lauantai kului raivokkaan siivoamisen merkeissä, kiristelin hampaita näyttävästi ja puhisin kuuluvasti - siis miten tätä pakastintakaan ei ole IKUISUUKSIIN kukaan sulattanut ja miten niin nyt ei ole JUST oikea aika ryhtyä imuroimaan kirjahyllyn kirjoja yksi kerrallaan. Ja miten ihmeessä kukaan ei tajua oma-aloitteisesti ruveta siirtelemään olohuoneen huonekaluja uuten järjestykseen, koska tämä nykyinen järjestyshän on ilmiselvästi kamala.

    Iltaa kohden aloin alistua kohtalooni ja pystyin esittämään ihan normaali ihmistä meille putkahtaneille illallisvieraille. Tänäänkin meni ihan hyvin, kunnes istahdin tähän koneelle ajatuksena selata vähän kalenteria ja maksaa laskuja ja mitä näitä aikuisen ihmisen arkeen kuuluvia asioita nyt onkaan.

    Iski hyperventilaatio. En halua olla aikuinen, en halua mitään "arkirutiineja" tai "leppoisaa kotoilua". (Lomakuukauden aikana olin tietenkin kaksi päivää märehtinyt sitä, kuinka lomaillussa ei ole yhtään mitään järkeä, kun tämä on tämmöistä ihme ryhditöntä ajelehtimista vaan. Luojan kiitos, en sentään putkauttanut noita aivoituksia perheeni iloksi vaan ihan vaan hiljaa mielessäni kärsin tuon hermoromahduksen.)

    Onneksi jostain muistini syövereistä pulpahti esiin pelastava oljenkorsi - Kirjatoukka ja herra Kamera. Täällä nyt istun ja lohdutan itseäni katselemalla kauniita kuvia ja lukemalla rauhoittavan kahtiajakautuneesti kajahtaneita tunnelmia.

    Siirryn nyt maksamaan niitä laskuja. Huomenna on maanantai ja sitten onkin jo ihan pian torstai - ihan totta viikon toiveikkain päivä, jolloin mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

    Belgian Lempi


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, tiedän tunteen, raivopaniikin. Ja tuon, että arki tökkii, mutta lomallaolokaan ei jotenkin ota sujuakseen. Sinäpä sen sanoit, kahtiajakautunut kajahtanut! NIIIIIIIIN tunnistan itseni! :D Kivaa torstaita, kun se ihan kohta koittaa.

      Poista
  4. Lempi, kun kuulin tänään aamulla viedessäni tytärtäni eskariin, että tämä on nyt niin kuin koulu, kun on tässä wilma-tunnukset (kanssakäymiseen tietokoneella=(
    ja tässä lupalaput, jolla anotaan etukäteen vapaat lapselle.
    Eskarit muuttuivat tänä vuonna pakollisiksi ja paperi-ja tietokonerumba alkoi jo ennen kouluun löhtöä! Murrrrrr!!
    Tämä tällainen arki ahistaaaaaa....
    Hyvä, että hiukset muistaa harjata jossain välissä...


    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Wilma jo eskariinkin, kappas. No toisaalta, saahan sitä kautta tiedot helpommin kulkemaan molempiin suuntiin? Voimia arkeen!

      Poista
  5. Mie kun tykkäisin vanhan ajan ruutuvihkosta ja kiiltokuvista...
    Tiedän, olen jämähtänyt 70-luvulle!
    Psyykeni kärsii tästä tietokoneviestitulvasta (muualla, paitsi blogeissa =)
    Vastaanhangoittelen silti loppuun saakka ja kaiholla muistelen, kuinka helppoa oma koulunkäyntiviesteily oli...

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen melko nörtti, mutta kyllä mäkin kärsin välillä kaikista laitteista. Siksi kirjat paperisina, edelleen. Joku roti!

      Poista
    2. Voih, kiiltokuvat, niitä mä kavereideni kouluvihkoista alakoulussa kadehdin. Itse en niitä juurikaan kerännyt. Joko olin unohtanut tehdä läksyt - tai sit oli koko vihko hukassa...

      Koeta Nikadora kestää eskariarkea!

      Poista
  6. Kyllä mie kestän ja hauskaahan se muuten onkin! Alkujärkytyksestä kun vain toivun =)

    Mehän kerättiin ihan kiiltokuvia lapsena.
    Joku joulu päätettiin siskon kanssa vihdoin luopua kaikista (oltiin kai jo aika vanhojakin ala-asteikäisiä =)
    Niinpä sujautimme tädeille ja mummeille joululahjoina kylkiäisiksi kiiltokuvamme valkoisiin kirjekuoriin tasapuolisesti!
    Paperinuket on vieläkin tallessa.

    Nikadora

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"