Varpaat vedessä, pää pilvissä

Olkoot paikoin kuinka moukarilla hakatun näköinen Kalamátan keskusta hyvänsä, niin heti rantatielle päästyä aukeaa näkymä, joka on Kreikkaa sellaisena kuin me haluamme sen nähdä. Alan ymmärtää, että olen mainioilla paikoilla, ympärillä on valtavasti nähtävää. Vain taivas on rajana.

Näiden seutujen historia yltää kauemmaksi kuin ajatukseni. Juttelen kahvilassa frappén äärellä kreikattarien kanssa ja he luettelevat seuraavan seitsemän vuoden verran nähtävää ja koettavaa. Kuukausi alkaa tuntua vähältä. Muistikirjani on sivu sivulta täyttynyt vaikeasti lausuttavista paikkojen nimistä. Mene Pylokseen, he sanovat ohimennen, hiukan haaveellisina, ja meripihkahelmet soljuvat heidän sormiensa välissä. Odysseuskin kävi siellä harharetkillään...

Ja aina: annan sinulle lomatalomme avaimet, voit yöpyä siellä niin kauan kuin haluat.

En ole ikinä nähnyt niin paljon oliivipuita kuin vuoren nimeltä Kori rinteillä. Niiden ansiosta syön, juon ja kieriskelen oliiviöljyssä, ja se näkyy. Hiukseni ovat jo kuin leijonanharja, kynnet vahvat kuin taltat. Iho päivettyy ja hehkuu, posket punastuvat tomaattiensyönnin maailmanennätyksestä. Juon vettä kuin kameli. Olen myös yltäpäältä timjamihunajassa, merisuolassa, vuohenmaidossa ja viinirypäleiden, granaattiomenoiden sekä viikunoiden mehussa.

Jos joku nyt keksisi paistaa minut vartaassa avotulella, maistuisin takuulla ihanalta! (Lisukkeeksi suosittelen paahdettuja kastanjoita ja kevyttä punaviiniä.)

Mainitsinkin jo kissat, mutta ne tunkenevat vastakin melkein jokaiseen kirjoitukseeni. Niitä on yhtä paljon kuin oliivipuita. Ne puhuvat, ja niillä saattaa olla Kleopatran silmät sekä viikset samassa naamassa, kuten ylimmässä kuvassa.

Elsa, pieni lintuseni, kysyi kotoa käsin miltä meri näyttää. Katso lapseni, se on ihmeellinen!

Kuvat tiistain Kitriesin reissulta.