2.2.2017

Vastarannan kiiski

Siis mullahan on tää juttu, että jos jostain asiasta tulee trendi tai ilmiö, mä rupean heti haraamaan vastaan. Jos esimerkiksi ruvetaan kampanjoimaan että #perheetsafkaa, niin mun tekee välittömästi mieli lopettaa siltä seisomalta lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt ramppaamiseni ravintoloissa lasten kanssa.

Ja jos #hygge on in, niin muutun toimeliaaksi työnarkomaaniksi ja kiskon kireitä vaatteita päälle ja korkokenkiä jalkaan lähteäkseni tuuleen ja tuiskuun olemaan tehokas. Teekannun heitän ikkunasta ulos.

Uusia kirjojahan en melkein ollenkaan voi lähestyä tästä samasta syystä. Siksi luen vain Lippe Suomalaista vuodelta 1982. Ja kuulkaa ihan rauhassa saan sitä lukea, siitä ei koskaan kohkaa kukaan. Kuuntelen Politiikkaradiota jos muut katsovat Downton Abbeytä, ja Frendejähän en suinkaan katsonut 90-luvulla, vaan katson sen nyt. (Muotihan on joka tapauksessa sama, mutsifarkut.)

Nyt olen hiukan liukunut sivuraiteille, sillä yöpöydälläni nököttävät niin uusin Mazzarella kuin Haahtelakin, sekä harvinaisen ontuvasti kirjoitettu Elizabeth Gilbertin Big Magic, jota en voi lukea iltaisin, koska kiihkeydyn niin valtavasti luovuusmielessä. On minulle liikaa, se kirja. Onneksi kirjastosta löytyi euron poistopöydästä montakymmentä vuotta vanha Rivieran matkaopas, jossa kerronta on sivutolkulla ajatonta sekä verkkaista.

Jos linnoitus ja merimuseo ovat lounastunnin takia suljetettuja, kuten usein tuntuvat olevan, vallimuureilta on hyvä näkymä pohjoiseen kattorivistöjen ja kirkon muodostaman etualan yli Saint-Trpezin lahden välkehtivään sineen, jossa purjeveneet lipuvat ristiin rastiin pitkin salmea valkeat purjeet lepattaen, moottoriveneet pyyhältävät eteenpäin jättäen jälkeensä kirkkaan valkoisen vanan ja suuret luksusjahdit kimaltelevat auringonpaisteessa, edeten hieman rauhallisemmin. (...) Saint-Tropez on oman alueensa herra ja hidalgo.

Minulla on teoria: jos jokin ravintola mainitaan vanhoissa matkaoppaissa, ja se edelleen on voimissaan (ja samassa omistuksessa), on se kokeilemisen arvoinen. Trendipaikat testataan toki myös, mutta vereni vetää klassikoihin. Huhtikuisen Cannesin listalle pikkuopuksesta päätyi Le Caveau, johan se mainitsi aikoinaan Le Capitaine'kin.

Toinen teoria: aina kuin Sephoran ripsari vetelee viimeisiään, kuin ihmeen kaupalla saan mahdollisuuden lähteä Ranskaan.

En enää muista mihin olin päätymässä koko jutustelullani. Kävin tässä välissä tarjoilemassa laumalleni falafel-pyöryköitä ja tomaattisalaattia. Olen nakutellut uutta blogisivustoa koko päivän, perfektionisti minussa riehuu kuin pieni apina ja tekee koodariparastani hermoraunion. Silti tiedän, että aavistuksen keskeneräisenä se kaikki kannattaa puskea maailmaan, sillä vasta meidän yhteinen käyttömme kertoo viimeisten viilausten paikat. Ehkä tuikkaan saitin ilmoille huomenna, ehkä viikonloppuna, viimeistään ensi viikon alussa. Sitten vaihtuvat siis myös erinäisten tilieni nimet, koska blogillakin on ihan uusi otsikko. Pyydän, koittakaa pysyä kärryillä. Kaikesta tämän hetken kauhuntunteista huolimatta  tiedän, että siitä tulee kiva ja kaunis, ja että meillä tulee olemaan siellä hauskaa yhdessä.

Vaikka en tahdo saada enää väsymykseltä sanaa suustani, saati sormistani, haluan kertoa vielä tämän.

Kaukainen ystäväni on tulossa keväällä Hankoon ja minä kutsuin heidät aperitiiveille. Hän lähetti minulle vastausviestin, joka - niin uskon - on maailman kaunein lause. Siis kyllä, vielä kauniimpi kuin aja hiljaa sillalla. Lause meni näin:

Mieheni on samppanjankeräilijä, eli ehdotan että tulisimme pullo kainalossa juomaan kanssanne maljan kevään kunniaksi.

Voi kyllä, VOI KYLLÄ!

Kuva: Olivia de Havilland täytti viime vuonna 100 vuotta, kreisiä!

17 kommenttia:

  1. Odotan innolla uutta blogisivustoa! Mutta eihän se tarkoita etten pidä tästä vanhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun odotat! Vanhakin on ihan hyvä, mutta nyt on uuden aika!

      Poista
  2. Tunnistan itseni tekstistäsi, jälleen kerran. Tosin Lippeä en ole lukenut. Terveisin toinen kiiski. Mutta mitäs jos susta ja sun blogista tuleekin trendi ja in? Toivottavasti et haraa itseäsi vastaan ja lopeta kirjoittamista :) Tekstisi ovat nautinnollisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen miettinyt samaa, pelonsekaisin tuntein. Minähän olen parhaimmillani silloin kun kukaan ei lue. Tämän riskin kanssa on nyt vain elettävä! :D Paljon kiitoksia kivasta palautteesta <3

      Poista
  3. Näin menee täälläkin mitä ajan ilmiöihin tulee. Melkein oksennan kun näen esim sanan vegaanihaaste jossain.
    Kaikki mistä kovaa täpistään kulloinkin, alkaa kutittamaan mua kuin paha ihottuma.
    Mutta onneksi ei ole pakko mitään ja voi olla rauhassa epämuuodikkaasti sivussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vegaanihaasteessa sentään on pointtia! Mutta muuten hillun tyytyväisenä omissa sfääreissäni, ja nautin -kuten sinäkin sanoit - pakottomuudesta.

      Poista
  4. Ikä tuo varmuutta (ja juonteita...) olla ja tehdä pakottomasti.

    VastaaPoista
  5. Joo aina kaikkea vastaan eikä sovi innostua samaan aikaan mistään kuin muut. Tunnistan. Muistan kun kaikki huusi että DInngo, Dingo, on se ihana. Olin silloin jo aika paljon vanhempi kuin Dingon fanit noin yleensä, mutta kaikki sitä vouhkas miten ihana se on. Paitti ettei ollut. EIkä oo kyllä vieläkään. Yksi tyyppi sano mulle silloin että en tykkää Dingosta vain koska muut tykkää. Sanoin että siinä toki toinenkin vaihtoehto: etten kerta kaikkiaan vaan tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään ollut Dingo-fani, mutta mun mielestä se hullun lailla fanittaminen oli jotenkin lumoavaa, olisi ollut ihanaa olla jostain asiasta niin sekaisin! Sitä sifonkihuivien heilutusta oli kiva katsella, vaikkakin sivusta.

      Poista
  6. Hei, muistan pitäneeni ihan alussa hetken ajan Dingon ensimmäisestä kappaleesta, mutta kun siitä kaikesta alkoi tulla liian suosittua, käänsin katseeni hyvin äkkiä pois ja minusta tuli aito Yö-fani.
    Olihan niillä nyt silloin 80-luvulla oikeasti vielä hyvät biisit!
    Kajagoogoo oli myös parempi mielestäni kuin suosittu Duran Duran.

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuuntelin vaan jotain Tina Turneria, Madonnaa ja Whitney Houstonia, mulla meni nää Suomi-bändit jotenkin ihan ohi. Haha, ja hei WHAMIA!

      Poista
  7. Aika ihana katkelma Rivieran oppaasta. Oliko se suomalainen kirja vain käännetty?

    Niin, ja ymmärrän oikein hyvin vastaan haraamisen ;)

    T. ties kuinka mones kiiski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpa tollo kun en laittanut infoa jo tekstiin: kirja on nimeltään Ranskan Riviera - Matkalle, Matkaopas mukaan, kirjoittajina Adam Hopkins ja Paul Sterry, suomennos Jouni Jakonen. Kustantaja on WSOY.

      Poista
  8. Olenhan kertonut, että rakastan tekstejäsi? Vilpittömästi toivon, että tiemme kohtaavat joskus. (Toivon myös, että tieni kohtaa shamppanjan kanssa aina silloin tällöin. Tämä toive toteutuu, joten eikohän tuo toinenkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, ihana kuulla että pidät teksteistä! Jos tiemme kohtaavat, toivon että siihen liittyy myös samppanja :)

      Poista

  9. Thanks for sharing, this is a fantastic blog post.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"