31.10.2011

Apua, joulu!













Kirjatoukka, joka mieluiten skippaisi joulun ja viettäisi aattoillan Pariisissa ostereita popsien, samppanjalla ne alas huuhdellen, on jotenkin ajautunut Maalaisunelmia-lehden joulunumeroon tiilirotiskoineen, kuten eräs tarkkaavainen lukija huomasi. Laitetaan sitten kuvia teillekin näytille, kun kerran jo jäin kiinni :)

Jutun kävi tekemässä Jonna Kivilahti, joka myös Mrs. Jones'na tunnetaan! Ja kuvat ovat Herra Kameran.

Itse artikkelissa kuvia oli vain muutama, nämä ovat extra-materiaalia, kiitokseksi kasvavalle lukijakunnalle.
Tämän enempää joulua ette tästä blogista tule irti saamaan, "Kirjatoukan joululahjavinkkejä" lukuunottamatta.

(Ystäväni muistavat ikuisesti legendaarisen Facebook-jatkokertomukseni viime joululta, joka alkoi hermoromahduksella kun mummo tunki kalliin tuoksukynttiläni ulkolyhtyyn ja syvällä ja pyhällä toiveella "Olisipa jo Pitkäperjantai", kehittyi huippuunsa putkien jäätyessä ja miehen ja vaarin viettäessä hiustenkuivaajan kanssa aattoyön kellarissa ja päättyi Tapaninpäivänä onnelliseen huokaukseen kun joulu oli vihdoin ohi ja saatoimme sukulaisten kanssa tanssia vapautuneesti piirileikkiä keittiönpöydän ympäri, mätiä suupielissä, juhlien vanhempieni hääpäivää ja pitkää avioliittoa, jota tosin myös 30-vuotiseksi sodaksi lempeästi kutsutaan...)

Lokakuu loppuu



Ruusut ja laventelit kukkivat vielä, kirjaston takana, salaisessa puutarhassa.

Uusi tuttavuus

Nappasin lehtihyllystä uuden lehtituttavuuden. Papier Mache. Lastenmuotia, mutta myös paljon muuta. Suolaiseen hintaan.

30.10.2011

Elokuvajuhlien jälkitunnelmissa







Oh, ihana viikonloppu! Hangon elokuvajuhien top 3 olivat jo edellisessä huokailtu "Sydämen kuiskaus" (kamoon, elokuva tytöstä joka rakastaa lukemista ja kirjoittamista!), Mama Africa (hiukan piti pyörittää pyllyä vielä elokuvan jälkeen etelä-afrikkalaisen punaviinin ja parin ystävättären kanssa) ja PINA.

Pina oli uskomaton elokuvakokemus. Olin aluksi epäileväinen, kyllästynytkin, mietin tekotaiteellisuuden määritelmiä. Ja sitten olinkin yhtäkkiä mennyttä naista. Koukussa. Toivoin, ettei elokuva olisi ollenkaan loppunut. Kiinnyin kaikkiin tanssijoihin, ja haukoin henkeä järkyttävän hienojen kuvauspaikkojen vyöryessä valkokankaalle.

Onneksi on elokuvia. Parin päivän sisällä olen päättänyt ryhtyä kirjailijaksi, vapaustaistelijaksi ja tanssijaksi. Haltioituminen on mahtava tunne.

Kino Olympia, Suomen eteläisin elokuvateatteri, on niin tunnelmallinen esityspaikka. Paras.

Sunnuntaibiisi

Miten japanilainen anime ja jenkkikantri liittyvät yhteen? Tämä biisi, juuri tänään, sen kunniaksi, että löysin eilen uuden lempielokuvan. Sydämen kuiskaus.

29.10.2011

Vihkovillitys jatkuu

Ranskalaisia muistikirjoja pinossa. Heh.

28.10.2011

Miten se päättyy?

Nämä moottoriturvat paljastavat 50 kirjan loppuratkaisun 4 minuutissa. Aika. Alkaa. Nyt.

(Kirjatoukka ei kyllä naurultaan kuullut ihan kaikkia paljastuksia, joten pitänee jatkaa lukemista!)

Raadin kanssa kuppilassa

Siis mikä Goncourt-palkinto? Kirjailija Edmond de Goncourtin testamentista ammentava kirjallisuuspalkinto Prix Goncourt on jaettu Ranskassa jo vuodesta 1903 lähtien parhaalle proosateokselle.
Peräti 10 euron palkinnon saajasta päättää arvovaltainen akatemia, Académie Goncourt (kuvassa), joka kokoontuu erääseen pariisilaisravintolaan päätöksentekoon.

Kirjatoukka haluaisi kuollakseen mukaan sille illalliselle! Tuon violettipuseroisen herran kanssa me odottelisimme sinkkitiskillä muita ja kilistelisimme jo aperitiivejamme. Ylärivin kaksi vasenta herraa väittelisivät aina niin, että heikompia hirvittää, sillä toffeetakkisella on aika hurja menneisyys ja käsiksikin on joskus käyty. Valkokaulaliinainen valitsee aina viinit, ja pikkumusta tyylikäs yrittää ylipuhua meidät skippaamaan jälkiruoat. Oikean alareunan pinnipää on varsinainen bilehile, hän haluaa aina jatkoille, vaikka eturivin harmaahapsi yrittääkin kammeta hänet pois pöydiltä tanssimasta ja taksiin.

Ai että kun meillä oli taas hauskaa! Ja kirjailijastakin päästiin yhteisymmärrykseen.

Hiukan faktempaa asiaa akatemiasta löydät heidän sivuiltaan.

Kirjatoukan joululahjavinkit, osa 8

Taiteilijaystävälle.
Goncourt-palkittu "Maasto ja kartta".

WSOYn sivuilta lisää.

Pop-uppia Hagelstamilla

Kaikille helsinkiläisille ystäville tiedoksi: Hagelstamilla tänään perjantaina pop-up tapahtuma DIALOGI - Nykytaidetta ja antiikkia. Taiteilijoina Charlotta Boucht, Stefan Bremer, Eric Creutzinger, Sophia Ehrnrooth, Rosa Liksom, Raija Malka, Outi Pienimäki, Nanna Susi ja Onerva Utriainen. Tuottajana Krista Mikkola.
Lisätiedot täältä.

27.10.2011

Tyttö , joka lensi

Huikeaa. H-U-I-K-E-A-A. Natsumi Hayashi kuvaa itsestään levitaatiokuvia, ja julkaisee ne meille kuolevaisille blogissaan Yowayowa Camera Woman Diary. Klikkaa ja katso lisää.

Vielä itse kirjoittamisesta, ja lukemisesta

"En France, et singulièrement à Paris, c'est peu de dire qu'on prend la littérature au sérieux. Selon une estimation terrifiante parue, il y a quelques années, dans un certain Guide de l'écrivain, un million de Français se disent "capables d'écrire un roman" et 300 000 d'entre eux auraient un manuscrit dans le tiroir. --- Quand ils n'écrivent pas eux-mêmes des romans (généralement autobiographiques), les Français sont on train de parler de littérature dans les salons.Cela ne leur laisse pas beaucoup de temps pour lire. --- On effet, dans ce pays où la littérature est reine, on ne lit pas tellement."

Näin kanadalainen journalisti ja kirjailija Louis-Bernard Robitaille analysoi ystäviämme ranskalaisia kirjassa "Ces impossibles Français".

(Vapaasti lyhennetty ote.)

Kirjoita itse!

Helsingin Kirjamessut (FB) alkavat tänään. Ja marraskuun 1. päivänä alkaa vuosittainen "National Novel Writing Month". Haasteen tavoitteena on kirjoittaa kirja 30 päivässä. Kannustusviestejä myöten kaiken tarpeellisen löydät täältä, aloittaaksesi, ensi tiistaina.

Ja sitten voitkin antaa haastatteluja Kirjamessuilla 2012!

Mainen kunnia





Kirjatoukka on kova tyttö haaveilemaan. Yksi haaveista on syödä hummeria Mainessa. Ja en pistäisi pahakseni, jos majapaikkana sillä reissulla olisi vaikka tämä The Tides Beach Club...

Kirjasta vaaterekille

Niis sitä pitää! H & M tuo liikkeisiinsä Trish Summervillen suunnitteleman Lisbeth Salander-malliston, suoraan Millenium-kirjoista. Keitäs muita kirjallisuuden hahmoja me haluaisimme nähdä vaatemallistoina? Keneksi sinä haluaisit pukeutua?

26.10.2011

Hangon Elokuvajuhlat, Kirjatoukan tärpit






HANGON ELOKUVAJUHLAT KINO OLYMPIASSA 28.-30.10.2011

1. Pedro Almodóvar, "Iho, jossa elän", pe klo 20:30
2. Yoshifumi Kondo, "Sydämen kuiskaus", la klo 12
3. Mika Kaurismäki, "Mama Africa", la klo 18
4. Wim Wenders, "Pina" (3D), su klo 13
5. Aleksandr Medvedkin, "Onni", su klo 18. Mykkäelokuva + LIVE-bändi!

Koko ohjelma täältä.

Festaripassi 20 eur.

Yleisön pyynnöstä, paistettu riisi step-by-step











Kuvat on otettu vielä vanhalla, rikkinäisellä kännykkäkamerallani, mutta saanette käsityksen. Varsinkin tuo kananmunan "hiuduttaminen" oli vaikea selittää!

Riisiin liittyvä reseptihän on sitten kokonaisuudessaan täällä. Tällä kuvissa näkyvällä toisella kokkauskerralla olen näköjään jo taas hiukan soveltanut jättämällä reseptissä mainitut tomaattikuutiot pois. Tilanteen mukaan.

Erityisterveiset Minelle, toivottavasti onnistuit!