Taipuu, vaan ei taitu

Kirjatoukalla on ollut nuppinsa kanssa kyllä tekemistä viime aikoina. Ehkä se iski, se ikäkriisi, sitten kuitenkin?

Vai voisiko olla, että heinäkuussa Herra Kameran kanssa aloittamallamme astanga-joogalla olisi osuutta asiaan? Jotain on avautumassa, tempomassa irti, puskemassa pintaan? Näinkin voi ihminen joogaan kuulemma reagoida.

Me olemme jooganneet nyt 2-3 kertaa viikossa, kolmen kuukauden ajan, oman ohjaajan kanssa. Ihan huikean ihmeellistä on taipua, venyä ja vahvistua. Päivät tosin eivät ole veljiä keskenään, ja välillä meinaa itku tulla kun lantio kinnaa edelleen tai maailman panssaroima rintakehä ei uskalla laskea olkapäitä vapaiksi. Joogaopettajamme Piipa on myös Rosen-hoitajamme, ja hänen oppiensa mukaan vanhat asiat ne siellä roikkuvat meidän säikeissämme, jännitystiloina, estäen energioitamme kulkemasta vapaasti.

Me jatkamme, ja jotain tapahtuu, pikku hiljaa.