Kuplat

Lauantaina illansuussa, Muinaistulien Yönä,  Hanko Tulliniemi muuttui ihan toiseksi paikaksi tai jopa planeetaksi. Tullarissa on taikaa ihan itsessäänkin, mutta nyt mentiin todellisuuden rajojen yli.

Liu'uimme eväskorien kanssa hiekkasärkkää juurakoiden yli satojen metrien hiekkarannalle, jossa aallot löivät rantaan vaaleanpunaisina ja tähdet leimusivat taivaan sijasta maassa, meren viivassa, pieninä tulipatoina.

Rannalla oli kaksi kuplaa, joista toisessa keinui kolmikko tuuppien ilmoille musiikkia, jota me emme olleet ennen tätä iltaa tienneet janoavamme melkein henkemme edestä. Tanssijat leijuivat ohi, yli ja lopulta veteen, paljaina ja vähän riivattuina. Gunnarsinrannan kokko roihahti luodolla tuleen, keskustan ilotulitukset heittäytyivät sataman yli meidänkin silmillemme.

Jos me katsojat emme olisi takertuneet toisiimme pimeässä kumartuen huohottamaan toistemme korviin "mahtavaamahtavaamahtavaa", olisin ehkä ehtinyt purskahtaa itkuun. Rytmi meni niin syvälle, melkein kuin minuun, joka on ollut ennen minua?

Ah, ei tätä voi selittää. Kuulostan kajahtaneelta. Mutta harvoin olen ollut niin onnellinen kuin lauantaiyönä Tulliniemen rannalla.

Musiikista vastasi järisyttävän kova kokoonpano: Kimmo Pohjonen (Luoja, mä taidan olla vähän rakastunut), Tuomas Norvio ja Juuso Hannukainen. Muutama sekunti Kuplat-juhlien nimikkobiisiä Vimeossa. 
Tanssitaiteilijat olivat Saara Töyrylä, Sari Palmgren, Laura Pietiläinen ja Anni Rissanen. AgitCirk-ryhmän sirkustaiteilijat Sakari Männistö ja Inga Björn. (Lähde: Kuplat-juhlien lehdistötiedote.)

Instant Kirjatoukka

Pieni perjantaimuistutus: Kirjatoukkaa ja väkisinkin vähän Herra Kameraakin voi seurata myös Instagramissa, @kirjatoukkablog. Aika hemmetin paljon siellä ainakin syödään!

Tänä viikonloppuna seuraajat pääsevät mukaan mm. Hangon Muinaistulien Yön tunnelmiin...

Sunnuntaiaamu Uudessakaupugissa

Voi sievä Uusikaupunki, soimme sulle ihan liian vähän aikaa!

Pamahdimme paikalle sunnuntaiaamuna, kun kaikki vielä uinui ja hyrisi loppukesän painavassa helteessä. Kuljeskelimme keskellä katuja ja kurkistelimme ikkunoista sisään.

Siinä missä muut käyvät asuntomessuilla, me ajaudumme kotimuseoihin. Sisustusinspiraationsa kullakin. Ja haamuilimme taas vanhoissa peileissä, utuisessa lasissa, iättöminä.

Ensimmäinen pysäkki, Wahlbergin talo. Alakerrassa on tupakkatehtailijan koti, pöytäkin niin koreasti katettu. Yhdessä huoneessa on h i u k a n yllättäen Danny-näyttely *. Yläkerrassa ollaan kuin laivan kannella, esineistöä on merenkulkuun liittyen merimieskirstuista matkamuistoihin maailmalta.
Samassa pihapiirissä on myös suutarinverstas, sinnekin kurkistimme.

Seuraavaksi kävelimme pienen matkan Myllymäen viertä merimiehenkotimuseoon. Ihana. Jo se vanhan talon tuoksu. Talo (joka on rakennettu 1770-luvulla) on näytillä 1900-luvun alun asussa. Sellaisena kuin se ehkä oli, merimiehen perheellä, jossa aherrettiin arkiaskareissa ja odotettiin isää kotiin... Kaipaisin niin jotain tämmöistä Hankoonkin! Jos mä ryhdyn kotimuseoksi, niin tuletteko te mua katsomaan?

Luotsimuseo sijaitsee vähän kauempana, Vallimäen laella. Sieltä laskeudumme Vanhalle Kirkolle, jossa on ehkä maailman kaunein katto tähtineen. Lounas vielä Pakkahuoneen terassilla, fish & chips, lasi viiniä, purjeveneiden lähtötohinoita seuraillen.

Viikonloppumatkamme Raumalle, Harjavaltaan ja Uuteenkaupunkiin oli kotimatkaa vaille valmis. Toivottavasti nautitte seurassamme ja löysitte kenties jotain uutta nähtävää omille reissuillenne!

* EDIT: Lahopää mikä lahopää. Danny-näyttely oli Rauman Marelassa, ei Uudenkaupungin Wahlbergissa. Kiitos lukijalle, joka korjasi virheen. Pahoittelen väärää informaatiota!

Villefranche-sur-Merin punainen

Esittelemme taas Herra Kameran töitä. Toivottavasti pidätte!

Tässä vedos alumiinille, 150 x 100. Toimii kauniisti niin vaaka- kun pystyasennossakin.

Jos kiinnostuit, jos halajat omaa, ota meihin yhteyttä.

Rauma, osa 4

Kaikkien hienojen kohteiden jälkeen tunsin kuitenkin olevani eniten kotonani 1700-luvullla rakennetussa Kirstin talossa, joka jurnutti ajan virrassa eteenpäin 200 vuotta saman suvun omistuksessa ennen museoitumistaan.

Minussa asuu kai sitten kuitenkin pieni mökinmuija. Sielu huokaa ja mieli rauhoittuu yksinkertaisessa ympäristössä, kiiltäväksi kulunutta kynnystä ylittäessä, juuri hedelmään puhkeavan omenapuun alla.

On vain ajan kysymys milloin heittäydyn kveerkariksi, shakeriksi tai amissiksi. (Saa nähdä miten yhteisöt suhatutuvat kyvyttömyyteni ommella tai käsitellä taikinaa.) Puuhella rasajaa, kaivosta kannettu vesi laikkuu sinkkiämpärissä tuvan nurkassa. Jokaisella vaatimattomalla esineellä on paikkansa.

No mutta. Kiitos Rauma. Aika jatkaa matkaa, uuteen kaupunkiin.

Raumalla kävimme:
Rauman taidemuseossa
Lönnströmin taidemuseossa
Lönnströmien kotimuseossa
Marelassa
Kirstin talossa
Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla (yöllä, tietenkin, mitäs jännää siinä muuten olisi?)
Pyhän Ristin kirkossa

Rauma, osa 3, Lönnströmit

Jos Taiteilijakoti Harjula teki säväyksen, niin kyllä teki Lönnströmien kotimuseokin.

Raumalla, Kappelinsalmen rannan tuntumassa puistokujan päässä seisoo valkoiseksi rapattu talo. Ikkunaluukut ovat auki, pihalla istuinryhmä kuin iltapäiväkahveja odottaen. Lipputiskin takana on asiallinen näyttely Lönnströmien bisneksistä, mutta siitä nyt viis. Astumme Teresia ja Rafael Lönnströmin kotiin. Ikinä en ole tuntenut niin vahvasti poissaolevan henkilön läsnäoloa kuin täällä.

Rafael Lönnström ehti asua Rauman talossaan vain vuoden ennen kuolemaansa. Talo oli siten Teresian valtakuntaa. Eikä pelkästään talo, vaan myös Lönnström-yhtiöt, Teresiasta pääosakkaana tuli yksi niistä harvoista suomalaisista naisista, joka nimettiin teollisuusneuvokseksi.

Rauta-rouva, tai "Rauman kuningatar," asui tässä komeasti sisustetussa talossa lähellä tehtaitaan sisarentyttärensä, tehtailijapariskunnan ottotyttären Elsen kanssa. Taidekokoelmaa oli kartutettu jo Helsingin ja Espoon koteihin, esineistöä kertynyt paljon myös muilta mailta. Nyt taulut ja tavarat loivat hienot puitteet edustamiselle, Teresian luona kokoontui Rauman ja valtakunnankin kermaa. Järjestettiin juhlia, muotinäytöksiä, hyväntekeväisyystilaisuuksia. Tai sitten kurvattiin autonkuljettajan kyydissä teatteriin.

Teresia Lönnström (Theresia Madsen Bech) oli syntynyt tanskalaisille vanhemmilleen Hangossa vuonna 1895. Hän opiskeli Tanskassa muotialaa ja ranskaa, mutta ne jäivät, kun Rafaelin kanssa  tanssittiin häitä 1922. Rauman koti valmistui vuonna 1942. Nyt Rafael oli poissa, mutta Teresia ei; hän oli vahvasti läsnä. Yritykset kuten Sytytin, Ammus ja Partaterä olivat hyvissä käsissä. Muodista Teresia oli kiinnostunut loppuun saakka, hän teetti tyylikkäitä pukuja mittatilaustyönä muotisalongeissa.

Teresia kuoli vuonna 1986, 90-vuoden iässä, Else vain vuotta myöhemmin. Teresian testamenttia noudattaen perustettiin säätiö, jonka tarkoitus oli taidekokoelman ylläpito ja kartuttaminen, museotoiminta sekä kuvataiteen arvostuksen edistäminen. Kotimuseo avattiin jo 1988, Rauman keskustassa sijaitseva, nykytaidetta esittelevä Lönnströmin taidemuseo vuonna 1993.

Savuke tuoksuu salien silkkityynyissä edelleen, flyygelin kaiun kuvittelee kuulevansa. Olemme ainoat vieraat, on melkein luvaton olo kulkea huoneesta toiseen. Meistä ei ole yhtäkkiä yhtään niin varmaa, etteikö Teresia tulisi vastaan portaiden mutkassa... Herra Kameraa hirvittää, minulla uteliaisuus voittaa väristykset. Tutkin häpeilemättä kirjahyllyjä. Makuuhuoneen pöydällä on käsilaukku, kylpyhuoneen hyllyllä kosmetiikkaa. Yläkerran aulassa on pieni purkki, jonka kannen alta saa tuoksuttaa Teresian lempihajuvettä. Peilien ohi kulkiessa tarkistamme varjomme. Onhan niitä vain kaksi?

Lähde: Lönnströmintaidemuseo.fi.

Juhlat rannalla

Tulevana lauantaina on yksi vuoden kauneimmista tapahtumista Hangossa, Muinaistulien Yö. Kokot syttyvät rannoilla, tulien valaiseman meren yllä leijuu musiikkia.

Tänä vuonna tapahtuu lisäksi jotain ihan uutta, josta en tiedä tiedotetta enempää, mutta joka kuulostaa siltä, että sen ainakin tiedän missä lauantaiyöni vietän. Sirkusta, tanssia, valaistuja telttoja ja Kimmo Pohjonen. Hangossa, Tulliniemen rannalla.

Lainataan järjestäjien tiedotetta:

"Kuplat-juhlat – Muinaistulien yössä 30.8.2014

Kuplat on konsertin, esityksen ja juhlien välimaastoon sijoittuva tapahtuma Hangossa 30.8.2014. Tapahtuma juhlistaa kesäkauden päättymistä ja Muinaistulien yötä. Musiikin, tanssin ja sirkuksen keinoin tuodaan esiin Hangon omalaatuista merellistä ympäristöä. 

Kuplat-juhlat sijoittuvat kahteen kupolimaiseen telttaan sekä niiden ympärille Hangon Tulliniemen rannalle. Tapahtuman kesto on noin 6 tuntia, jonka aikana yleisö on vapaa liikkumaan teltoissa ja niiden ympäristössä. Luvassa on maaginen, rituaalinomainen ja yhteisöllinen ilta. Musiikista vastaavat elektronisen musiikin tekijä Tuomas Norvio, haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen sekä perkussionisti Juuso Hannukainen. 

Esiintyjinä juhlissa nähdään mm. tanssitaiteilijat Saara Töyrylä, Sari Palmgren, Laura Pietiläinen ja Anni Rissanen sekä AgitCirk-ryhmän sirkustaiteilijat Sakari Männistö ja Inga Björn. Valosuunnittelusta vastaa Anna Pöllänen ja oleskeluteltasta Hanna Suominen.

Muinaistulien yö juontaa juurensa merkkitulista, joilla ohjattiin merenkulkijoita Itämeren rannoille ja varoitettiin asukkaita uhkaavasta vaarasta. Myöhemmin tulia alettiin polttaa rannikolla kesäkauden päätteeksi elokuun viimeisenä lauantaina. Itämeren suojelu on tuonut  Muinaistulien yön viettoon uuden ulottuvuuden: Itämeren maiden yhteinen tuliketju symboloi huolta Itämeren hyvinvoinnista.

Juhlissa voi nauttia ainutlaatuisista esityksistä, merellisestä maisemasta ja voimaannuttavasta ympäristöstä. Loppuillaksi myös yleisö voi yhtyä tanssiin.

Kuplat
Lauantaina 30.8.2014 klo 20-02 Hangon Tulliniemessä
Vapaa pääsy 

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Hangon kaupungin kanssa.

Lisätiedot:
Tuomas Norvio, 050 3596994, mail@vernerilumi.com"

Kansainvälinen kansanmies, Emil C.

Rauma-viikonlopun pääkohde ei kuitenkaan yllättäen ollutkaan Rauma. Eikä Uusikaupunki, jossa myös kävimme. Vaan Harjavalta.

Taas kerran saan kiittää lukijaa (mihin joutuisimmekaan ilman teitä!).  Marjaana mainitsi Emil Cedercreutzin museon jo aikoja sitten eräässä viestissään. Kesäkiertueella emme saaneet tehtyä mutkaa sitä kautta, joten pieni, hassu viikonloppuvapaa tarjosi uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa tartuimme tilaisuuteen.

Raumalta Harjavaltaan ajeli reilussa puolessa tunnissa. Pysäköimme auton museon pihaan, emme ihan tieneet mitä odottaa. Vastassa oli jotain niin ällistyttävää, että tämä käyntikohde kohoaa ihmeellisyydessään ihan kaikkien reissukokemustemme kärkikastiin. Niin, kukapa olisi arvannut, Harjavallasta!

Vapaaherra, paroni Emil Cedercreutz (1879-1949), kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, tempautui innolla 1900-luvun alun kansallisromanttiseen erämaa-ateljee-liikkeeseen. Taiteilijakoti Harjula valmistui vuonna 1914 kauniille paikalle, korkealle kuohuvan Kokemäenjoen rannalle. Kaiken, kaiken Emil teki itse, suunnitteli ja sisusti, ja eli ja hengitti kättensä töiden kautta. Ulko-oveen nakutettiin metallinen rivi kirjaimia. Memento vivere - muista elää!

Koti on kuin hullusta sadusta, Liisan Ihmemaasta. Huoneet, jotka seuraavat toisiaan rimpsussa on nimetty niiden päävärin mukaan. Kaikessa ja kaikkialla on Emilin kosketus. Hän on taiteillut silhuetteja lampunvarjostimiin ja koristanut lattialla karjuvat taljat pitsireunoin. Kirjoja ja taidetta on valtavasti, katsottavaa riittää moneksi kerraksi. Onneksi on opas, joka kertoo ja osoittaa ja antaa silmille suunnan. Hän kuvailee kuinka Emil Cedercreutz järjesti suuria taiteilijajuhlia kodissaan, suunnitteli itse menut ja värjäsi tarvittaessa ruoat elintarvikeväreillä vastaamaan visiotaan. "Renesanssiruhtinas", sanottiin.

Pihapiirissä on erilaisia rakennuksia, erivärisin puurimoin raidoitettuja, kuten päärakennuksen pitkät sivutkin. Emiliä kiehtoi sirkuksen estetiikka. Emilia kiehtoi kaikki. Varakkaasta säätyläisperheestä ponnistavana hän sai jo poikasena matkustella, oppia kieliä, kouluttautua huolella. Lakimieheksi häntä ensin puskettiin, mutta Albert Edelfeltkö se lopulta oli, joka sai vanhemmat ymmärtämään, että taide, taide, se on Emilin elämän tie. Isä rahoitti, Emil lähti. Pariisiin, Brysseliin, Roomaan. Maailmalle.

Mutta isän tiluksilta Köyliönkartanon mailta tuli muutakin kuin rahallinen tuki; syttyi kiihkeä rakkaus kotiseutuun, pelloilla uurastaviin ihmisiin, ympäröivään luontoon ja suomen kieleen. Maataloustyöt tulivat tutuksi. Myöhemmin Emil nosti esiin myös Mantan merkityksen, lastenhoitajan, joka köyliön murteella esitteli ruotsinkieliselle pojalle omaa arkeaan ja esineistöään. Kun 1900-luvun alussa ajassa virisi uusi ilmiö, halu toteuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sen liberaali Emil koki omakseen, samoin kuin Arts & Crafts-suuntauksen. Luomisintoa riitti niin hämmästyttävän moneen. Iltaisin Emil alkoi kiertää hevosella lähialueen taloja ja tiloja. Ajatus kokoelmasta oli syntynyt.

Kodin ja ateljeen rinnalle nousi Maahengen temppeli, museo, joka on ylistys maaseudun elämänmenolle, arkiaskareille, käsityöläisille, työkaluille, kulkuvälineille ja tekstiileille. Hän oli oivaltanut jotakin, joka laajemmin ymmärrettiin vasta paljon myöhemmin. Museossa vieraileva ei voi kuin huokaista. Kuinka kaunis on yksinkertaisin, pieni puinen vatikin. Kiitos Emil.

Päivän kirja: Emil Cedercreutz, Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää, 1939.

Lähde: Harjavalta.fi - Emil Cedercreutzin museo.