16.10.2014

Sekaisin Sandrosta






Ennen Tarzania tarvittiin vähän ruumiin ravintoa.

Sandrohan on Kalliossa ihan Kaupunginteatterin kulmilla, joten sinne siis. Harvoin on vastaanotto niin symppistä kuin täällä ja ystävällinen linja piti koko illallisen ajan. "The Family", niin meitä kutsuttiin, laajennettuna perheenä, lainalapsinemme. Olimme kertoneet etukäteen vähän tiukahkosta teatraalisesta aikataulustamme, joten homma pistettiin sukkelasti pakettiin. En ihan lähde ruoan suhteen samalla tavalla lentoon kuin monet Sandrojen (nythän Eiraankin avautui oma!) intohimoisimmat fanit, mutta kiva oli syödä kimpassa eri maailmojen makuja. Mehän tykkäämme hääriä toistemme lautasten kimpussa, täällä annosten jakaminen on hyvä idea. Ja miljöö on niin hauska!

8 kommenttia:

  1. Pitäisi näemmä käydä testaamassa. Kuulostaa (ja näyttää) hyvältä. Sinne Hankoon ja Origoonkaan en ole kyllä vielä päässyt, olisikohan tämä Sandro helpommin saavutettavissa.

    VastaaPoista
  2. Tziisus! Millä tuo ensimmäinen "leipänen" on täytettykään---minkä niminen annos?? Taidan käydä pian testaamassa ystävien kera !

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoksen nimi on Shakshuka. Mutta totuuden nimessä on sanottava, että se näytti paremmalta kuin maistui. Esimerkiksi annoksen uppomuna oli kylmä ja keltuainen kova. Ja sehän ei käy, sanoo Kirjatoukka ;)

      Poista
    2. Täysin samaa mieltä--oltava sopivan pehmeä ja lämmin.
      Mutta mielikuvitus ruuassa pitää mielenkiinnon syömiseen!
      Osaisitko suositella jotain annosta? =)

      Nikadora

      Nikadora

      Poista
    3. Hei nyt huomaan, sanoin yllä väärin, annokseni oli Sabich, ei Shakshuka, sori! Seuraavaksi ehkä kokeilen salaatteja tai jotain falafel-juttua? Houkutteleva listä löytyy täältä: http://sandro.fi/food/.

      Poista
  3. Kivoja kuvia Sandrosta. Olen käynyt siellä useamman kerran lounasaikaan syömässä ja olen pitänyt kovasti. Paikka on lounasaikaa ollut joka kerta aivan täynnä, innokkaimmat jonottavat lounaspöytäänsä pitkänkin ajan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lounaita on kehuttu niin kovasti, mulla vain iltakokemuksia!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"