Turku opettaa. Ja äiti.

Yritettyäni aikani turhaan houkutella poikaa viikonlopuksi nunnaluostariin ja kirjamessuille, annoin periksi ja soitin mutsille. Turku kutsui. Birgittalaissisarten vieraskodissa ei ollut tilaa, mutta toisessa majatalossa kyllä, joten hyppäsimme kumpikin tahoillamme junaan.

Perjantai-iltana emme menneetkään messuamaan, vaan päätimme kohdata lisää sukulaisia. Juuri kun odotimme enoani ja hänen vaimoaan Stockalla (missä könysimme kirkkaanpunaisina hyllyjen välissä katselemassa vaatetta äidilleni, jolla on aina kuuma, ja joka silti oli pukeutunut pitkään villakangastakkiin ja polviin asti ulottuvaan, pitkähihaiseen norjalaisvillapaitaan), tuli luoksemme kaunis, vaalea ja kuulas nainen, joka kysyi olinko Hangosta, olinko Anna? Hän oli Pikkutalon Sanna. Samassa saapui enoni ja otti ja sulki Sannan syleilyynsä. Älyllinen imagoni kärsii näistä kahjoista!

Koko lauantain ja melkein koko sunnuntainkin hortoilimme messuilla. Paljon kirjoja ja paljon ihmisiä, liian vähän tuoleja ja pieniä puutteita äänentoistossa. Kuuntelimme erikseen ja yhdessä kirjailijahaastatteluja ja paneelikeskusteluja, kävimme pikkuruisella viinimessuosastolla nuuskimassa valkoviinejä. Ranska näkyi loppujen lopuksi aika vähän messuilla, teemamaaksi. Ostin vain Joan Didionin Maagisen ajattelun ajan ja vähän ranskalaista suklaata.

Aamuisin äitini ripotteli kanelia munakokkeliini ("koska se tasapainottaa sokereita") ja öisin analysoi pimeydessä erilaisia asioita kuten tv-ohjelmia, Sofi Oksasen hiuksia, Jari Sarasvuon henkistä tilaa ja yksinkertaisen vaatekaapin aasialaistamista pelkillä vetimillä. Ihmiseksi, joka vastustaa valkoisia jauhoja ja sokeria, hän elelee yllättävän pitkälti pizzalla, pastalla ja Geisha-patukoilla. Päivisin olisin halunnut suorana facebookata teille pieniä, nokkelia huomioitani kirjamessuilta, mutta aina kun tartuin puhelimeen, äitini sanoi, että meidän pitää keskustella, nyt kun hän on vielä täällä.

Siis ihan erinomaisen hauska viikonloppu, mutta kiva olla taas kotona!