23.11.2014

Sokkotreffeillä

Ihmeellinen perjantai.

Tapasin blogin lukijan, ihan ventovieraan sellaisen.

Taisi olla ensimmäinen sovittu tapaaminen, joka on saanut kimmokkeen tästä asetelmasta. Joskus joku teistä on taputtanut olkapäälle, tunnistanut, mutta tämä oli nyt ihan varta vasten. Tapasimme Akateemisessa, kuinkas muuten. Minä olin tekstitellyt, että minut tunnistaa nutturasta, ja hän taas kertoi, että hänellä on sokkotreffeille sopien punainen kukka rinnassa. Ja olikin! Halasimme heti.

Tämä viikinkikuningattaren näköinen vaalea nainen oli aikoinaan kirjoittanut minulle siitä Emil Cedercreutzin taiteilijakodista (muistatko?), esitellyt sen sanoin ja kuvin meille niin, ettemme voineet muuta kuin kaivaa kalenterista esiin sopivan Satakuntaviikonlopun. Siitäkö se alkoi, Marjaana?

Kun olimme sopimassa joitakin viikkoa sitten tapaamista, sanoin, että tiedän justiinsa minne hänet vien. Kun astuimme Akateemisesta ulos, oli kuivien katujen aamupäivä muuttunut lumipyryä pullistelevaksi siniseksi iltapäiväksi. Puikkelehdimme ihmisten ja autojen välistä Iso-Roballe ja Café Balzaciin. Olimme lumisia, vähän hysteerisiä ja ihan hassuun aikaan ravintolassa. Lounasaika oli jo mennyt, ilta vasta käynnistymässä.

Mutta Café Balzac ei olekaan mikään tavallinen ravintola. Vaan teatteri. Olin käynyt siellä pari kertaa aikaisemmin syömässä melko normaalisti, mutta nyt olimme osa näytöstä. Herra Samuli ei ottanut kuuleviin korviinsa meidän änkytyksiämme tilauksen suhteen, vaan sulloi meidät ikkunapöytään, kaatoi lasit kuohuvaa ja sanoi menevänsä "säikäyttämään vähän serrano-kinkkua kuumalla pannulla". Seuraavaksi istuimmekin jo valtavat vuohenjuustosalaatit edessämme, viinipullo avattuna, rapeaa leipää vieressä valmiina kaapimaan lautaselta herkulliset rippeetkin.

Minä olin aika rikki siinä istuessamme. Sen lisäksi, että olin alkuviikosta menettänyt mummon, olin myös saanut lähetteen mammografiaan, samaiselle perjantaiaamulle. En ollut nukkunut juurikaan koko viikkoon, ja tapaamista edeltävänä yönä tehnyt kyseenalaisen ennätyksen tunnin yöunilla.

Tuntui, että olin koko päivän kulkenut rinnat paljaana ympäri Helsinkiä puristeltavana. Olin sekopäinen väsymyksestä, itkeskelemisestä ja lopulta helpotuksesta. Silmäripseni olivat ristissä ja hekottelin kaikelle. Mutta Marjaana oli kuin hirveän hauska kallio, jolle oli helppo kertoa kaikki. Aika harvoin ystävyys ehkä alkaa näin raatorehellisissä tunnelmissa.

Ravintolaan tuli pikkuhiljaa lisää porukkaa, vaikka illan yksityisbileetkin jo painoivat päälle. Kaikki mölysivät vieraisiin pöytiin, syötiin mitä saatiin ja myönnetään, maljoja nostettiin. Nauroimme niin, että meinasimme penkeiltä pudota Marjaanan miehen edellisiltaiselle kysymykselle, että mitä jos teillä ei ole mitään puhuttavaa? Hoo!

Lopulta Herra Kamera haki kikattelevan rouvansa ja me lähdimme sohjon keskellä varovasti köröttelemään Hankoon, kun taas Marjaana lähti kolme ja puoli tuntia bussilla toiseen suuntaan.

Elämä <3

Mutta hei naiset, yksi juttu: se mammografiahan on ihan perkeleestä! On pakko olla joku toinenkin tapa! Nyt oikeesti insinöörit!! Kaikenmaailmankännykkäpelitkinsaamiljooniakehitystukia...

15 kommenttia:

  1. Minun elämääni on sukeltanut niin oivia tovereita pelkästään sen kautta, että olen vähän kirjoitellut joskus jotakin sanoja niiden blogeihin ja ne minun. Sitten vuosien päästä sitä on jo unohtanut, että on joskus tutustunut sillä tavalla, kun ei yhtään tunnu siltä. Olen huomannut, että aina kannattaa laittaa itsensä siihen jännittävään tilanteeseen, kun tapaa jonkun blogihenkilön ihan ekaa kertaa, aina on puhuttavaa ja aina on se kummallinen jälkitunne, että miten se tyyppi voikin olla niin kiva.
    Ja tämä sinun kertomuksesi oli silkkaa elokuvaa, lumi ja punainen kukka. Varmasti kannatti.

    VastaaPoista
  2. Noin tuon kohtaamisen varmasti pitikin mennä, oi. Taisi olla sielunsiskoutta. Aikamoinen viikko sinulla takana. Elämä heittelee meitä joskus mitä hurjimmin.

    Lämmin osanottoni mummosi poismenosta.

    Mammografiaan tulis totisesti saada pehmeemmät tutkimuskeinot!! Toivottavasti kaikki kunnossa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku semmoinen sielujen kohtaaminen kyllä tapahtui, ehkä minäkin osasin kerrankin olla ihan "auki".
      Viikko on ollut aivan käsittämätön, pitkä tie. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!
      Kiitos osanotostasi <3

      Poista
  3. Upea tapaaminen ja upea kuva! Melkein näen mummosi istumassa tuossa lumisella penkillä. Semmoinen teräsmummo jättää ison aukon läheistensä elämään, mutta eikö ole lohdullista tietää, että se teräksisyys elää myös sinussa itsessäsi. Loppukaneetistä: jos mammografiaa miehille tehtäisiin, kivuttomammat keinot olisi keksitty jo ajat sitten. En ymmärrä miksei tutkimus hoidu ultaäänellä, vaikka sen avulla kumminkin kaikki lisätutkimusta vaativa (yleensä pienet vaarattoma nestekertymät) hoidetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, me olemme kaikki tavallaan osa pitkää ketjua. Mutta onneksi myös ihan omia, ainutlaatuisia itsejämme :)
      Minut ultrattiin myös, mammografian lisäksi. Hirveän vähän näistä puhutaan, luulenpa, että kirjoitan vielä vähän lisää aiheesta blogiinkin.

      Poista
  4. Miltei tasan vuosi sitten serkkuni jännitti mammografian tuloksia, usean unettoman yön jäljiltä. Oli päätetty meille tapaaminen jo hyvissä ajoin ja hän saapui, vaikka tiesi , että samana aamuna tulevat vastaukset... Mekin joimme viiniä ja höpisimme pitkälle yöhön. Onneksi vastauskin oli negatiivinen.
    Molemmat mummoni ovat edesmenneitä, jo 90-luvun lopulla. Liian aikaisin. Toinen on usein unissa ja elää niissä mukana vahvasti...
    Kun on raadollisimmillaan ja ehkä aidoimmillaan, olen minäkin päivystyspolilla jopa tutustunut uuteen ystävään. Molemmat tuskissaan ja epätietoisina.
    Helppo yllättäen avautua elämästään...

    JK. Samoin sterilisaatio...senkin voisi tehdä kivuttomammaksi. Uusia keinoja kiitos!!
    Ja ehkä parinkymmenen vuoden päästä kauhistellaan tämän päivän konsteja!

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain kuulla mammografian näkymät saman tien, en tiennytkään, että tuloksia voi myös joutua odottamaan? Ajatelkaa miten moni nainen pelkää yksikseen..? Puhuminen olisi tärkeää! Minä olin esimerkiksi aivan tietämätön mitä kaikkea rintaosastolla voi olla meneillään, siis ihan vaaratontakin. Pitänee jatkaa aiheesta kirjoittamista.

      Poista
  5. Minulle mammografia on ollut jokatoinenvuotinen rutiinitutkimus, sinnehän saa ihan pyytämättä kutsunkin. Paitsi erään kerrran kun soitettiin että "jotakin siellä näkyy"...onneksi oli väärä hälytys. Mutta joo, tuntuuhan se hankalalta. Mieluummin kuitenkin sinne kuin esm. gastroskopiaan! Päästiin aiheseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vielä ikäni puolesta ole tuossa kutsuttavien ryhmässä. Ja kokemushan on tietysti ihan jokaiselle erilainen, jollekin epämiellyttävä, jollekin kauhistuttava, jollekin ihan iisi.

      Totta, muitakin ikäviä tutkimuksia on, pääasia tietysti, että ihminen saa hoitoa...

      Poista
    2. Oi, mulle tehtiin gastrokopia 90-luvun puolivälissä--ja veljet, ehkä pahimpia tutkimuksia ikinä! Tosin, taudin aiheuttaja löytyi, sai hevoskuurin lääkkeitä ja paranin!
      Nykyään riittää puhalluskoe.

      Nikadora

      Poista
  6. Pari vuotta minulla sama homma takana, lähete mammografiaan ja ultraukseen jonne piti odottaa muutamia tuskaisen pitkiä päiviä, meidän suku on niin syöpäinen joten tuntui että eihän se muuta edes voi olla.. Pää tyhjänä sitten siellä puristeltavana, litisteltävänä ja ultrausgeeleissä ja kaiken maailman diilejä itselleni lupaillen (jos ei ole syöpää niin nyt rupean liikkumaan enempi jne) lopulta onneksi helpotus, mutta tuntui että kävelin Helsingin keskustan läpi korvat suhisten ja pää pökkyrällä.. Toivottavasti ei tarvitse samaa kokea ihan heti.
    PS: Café Balzac on ihana, pikkuisen ahdas ehkäpä mutta ihmiset tuntuvat antavan siellä aina auliisti tilaa, ihan kuin suomalaisen henkinen turvaväli olisi siellä pienempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiina, tiedän tunteen.
      Totta toi mitä sanot Balzacista, siellä eivät päde normaalit suomalaiset karsastukset!

      Poista
  7. Ihana kuvaus uuden ystävän tapaamisesta! Hienoa että meitä satakuntalaisia lukijoita on muitakin ja että olette löytäneet toisenne :) Cedercreutzin koti on mieletön. Kävin siellä ekaa eka kertaa viime keväänä.
    Viimeksi tänään itkua tuhersin mummin ikävääni, joten osanottoni menetykseesi. <3

    Balzac pitää ehdottomasti kokea seuraavalla Helsingin keikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei satakuntalainen, te olette kivoja! :) Cedercreutzin koti on niin huippu, pakko päästä pian uudelleen, aivan ällistyttävä paikka!
      Kiitos osanotosta ja sinulle sitä samaa, ikävä jää mutta sekin on arvokasta. Toivottavasti Balzac piristää!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"