13.6.2015

Lounaalla kello neljä

Oh mitä päiviä!

Tajuan vasta nyt minkälaisessa "tutkijankammiossa" olen jonkun aikaa elänyt, koneelleni käpertyneenä. Siis nyt, kun olen puhunnut, pussannut ja halannut kahden päivän ajan enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Erakonsydämeni aivan värisee kaikesta tästä huomiosta.

Mrs Jones Hanko Hangö Kesäkauppa avautui perjantaina ja avajaishuuma jatkui tänään lauantaina. Teitä lukijoitakin kävi PALJON, ihania ihmisiä ylipäätänsä kävi ihan hirmuisen paljon. Kiitos siitä! Te olette tosi kivoja ja kannustavia, en edes osaa sanoa kummat olivat iloisempia ja enemmän tohkeissaan kaupan avajaissa, asiakkaat vai myyjät.

Itse The Mrs Joneskin eli Joneska eli Jonna oli paikalla torstaina kauppaa rakentamassa ja perjantaina avajaisissa. Jatkossakin saatatte häneen kaupalla törmätä sopivassa saumassa, muiden töiden ja saarielämän lomassa. Muina päivinä on tyytyminen minuun tai Lilliin, mutta ihan hyvin mekin vedetään! Puoti on avoinna ainakin elokuun puoleen väliin asti, heinä- ja elokuussa ihan joka päivä. Yksi selvä suosikkijuttu on jo Hangon auringon alla löytynyt. Agencies Turquoisen hipahtavat ja hyväkarmaiset paidat, housut ja mekot ovat kuin luotuja tänne etelään, rakkauden kesään 2015, kattoterasseille, hiekkarannoille, puutarhajuhliin ja öisille uintireissuille Jopon tarakalla... Mrs Jonesilla on ihan oma valikoima mallistosta: valkoista, kyyhkynharmaata ja hiilenharmaata, vähän paljetteja, muutama röyhelö, tosi kauniita. Tiistaina uusi erä henkareilla!

Kun tänään hiippailin kotiin, väsyneenä mutta onnellisena, ääni käheänä, poskessa pinkkiä huulipunaa, oli vastaanotto mitä raikkain. Syöminen ja nukkuminen ei ole ollut ihan ykkösenä proriteettilistalla viime päivinä (niin, kaupan avajaisethan ei ollut se ainoa rauta tulessa juuri nyt), joten eteen tyrkätty herkkulautanen oli juuri mitä tarvitsin. Roseelasillisesta puhumattakaan. Jos saisin valita mitä söisin koko kesän, söisin näitä rapu-avokadoja. Inspiraation Herra Kamera sai Instagramin kuvavirrasta ja ajautui sieltä reseptin perässä supersympaattisen ja gruuvin ruokablogin Yes More Please'in sivuille. Olen ennekin hihkunut heidän tavalleen valita reseptien kylkeen ruokiin sopivaa musaa, nyt mentiin Zorbas Dancella.

Meidän blogi-parkamme sen sijaan on jäänyt vähälle huomiolle viime päivinä, facebook-sivullakin on hiljaista. Palaamme omaan, tuttuun, epäsäännöllisen säännölliseen rytmiimme ihan pian. Kesätyöni ei juurikaan tämän enempää tänne luikahda näitä ensitunnelmia ja joitakin väliaikavälähdyksiä lukuunottamatta. Homma jatkuu yhtä absurdina kuin ennenkin. Innostutaan milloin mistäkin. Haahuillaan milloin missäkin. Syödään, juodaan ja luetaan. Vai olisiko jotain mistä haluaisitte aivan erityisesti kuulla (lisää)?

Huokaus. Mulla on jo ihan ikävä teitä kaikkia.

J.K. Pöpikö mä oon, höpötän kaupasta ja hippipaidoista ja näytän teille pelkkiä avokadoja. Kaipa te nyt muutaman kuvan kesätyöpaikastani kumminkin haluatte nähdä? Tulossa :)

10 kommenttia:

  1. Lisää Ranskan kuvia ja tunnelmia! En kyllästy niihin koskaan :)

    VastaaPoista
  2. Kaistapäistä höpinää elämä tyynni...törinää tötteröön! Vai miten Remukin asian ilmaisisi. Kauppiasmeininki taitaa sopia sulle ja noita hippipaitoja ei saa näyttää enempää tai kuola valuu...Merkki Hangosta oli jo vuosi sitten, kun Turusta Hkiin palaava juna simahti Karjaalle. Olisi vain pitänyt hypätä Hangon junaan! Nyt on outoja vierailupaikkoja mielessä; ajattelin kaihoisasti jopa Muumimaailmaa (??)No ehkä tulen tolkkuihini ja matkaan Posion kesäkotiin jo torstaina!

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Hanko aina Muumimaailman voittaa, mun kuopus on edelleen siinä uskossa, että kun vierailimme Muumimaassa kun hän oli vuoden ikäinen, Nipsu yritti kuristaa hänet. Niin että siihen jäi meidän kaikki hupimaa-vierailut, Luojan kiitos.

      Poista
    2. Huoh, mistähän lapsen mieli tuonkin muisteleepi? Voi poloa...
      Meillä nuorin oli 2 kun sen ainoan kerran saarella kävimme ja kätteli Muumimammaa kuin vanha tuttava! Viisivuotias sen sijaan pälyili piilossa ensin kauempana...Ei minuakaan peruspuuhamaat innosta. Ehkä se saaren luonto lumosi. Eniten meiänkin lapset pitivät kai uimarannasta ja pulahtivat samalla uimaan! Vaan yritä edelleen pitäjäänne ennättää!!

      Nikadora

      Poista
    3. Siis yritäN! :-D

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"