2.12.2015

Omaa aikaa

Huomenta!

Huh, olen palannut. Mistäkö? Mustasta aukosta nimeltä marraskuu.

Loikoilen nyt Hotel Lilla Robertsin muhkeassa vuoteessa paksuun kylpytakkiin kietoutuneena, sitruskosteusvoiteelta tuoksuen. Lueskelen lehtiä, kuuntelen puolella korvalla Gérard Depardieuta La Grande Librairie- kirjallisuusohjelmassa. Ojentelen laiskasti tassujani huoneeseen kannetun aamiaistarjottimen suuntaan ja ajattelen, että kyllä tämä tässä taudissa ( = huono pimeydensietokyky, hetkellinen kyllästyminen perhe-elämään ja pysyvän oloinen kyllästyminen tiskipöytään, kerran vuodessa ilmenevä jouluahdistus) on perinteiselle terapialle oikein oiva vaihtoehto. Ei halpa, mutta hyvä.

Miten puolessatoista vuorokaudessa ehtiikään.

Ehtii syödä kantapöydässään Café Strinbergillä (miksei siinä jo ole nimelläni varustetua laattaa, ihmettelen suuresti?) Toast Skagenin, ehtii Ateneumiin Henri Cartier Bressonin näyttelyyn, ehtii ihailla Helsingin jouluvaloja. Ehtii kaupungin kuumimpaan BasBasiin illalliselle hauskassa seurassa. Ehtii siemailla hibiscus-drinkin Lilla Robertsin baarissa.

Ehtii vielä tänään lounaalle broidin kanssa, ehtii tutustua Kämpän (muistatteko, se ihanan värinen puoti Kapteeninkadulla?) uuteen tulemiseen Vanhassa Kauppahallissa ja ehtii Ysibaariin katsomaan valokuvanäyttelyn. Ehtii juuri ja juuri Paku-Villen kyydissä illalla kotiin. Omaan, rakkaaseen kotiin, omien, rakkaiden ihmisten luokse.

Tosi kiva jos jollekin toimii vihersmoothie ja liikunta, mutta minä pidän tämän: pari liian kallista viinilasillista (liikaa), puhtaat, valkoiset lakanat, jonkun muun keittämä neljän minuutin muna pienen hopeakuvun alla ja aikaa, jolloin ei tarvitse koskea rättiin eikä sumplia sataa asiaa.

(Paitsi, että tarvitsee, miksi muuten luulisitte, että olisin tässä koneella. Mutta joo, siis periaatteessa, ja kunhan joskus jossain muualla kuin siinä oman kolhuisen keittiönpöydän nurkalla.)

Kuva: Ennen Gérard Depardieu oli mun "kenen kanssa menisit illalliselle, jos saisit valita ihan kenet vaan", mutta nykyään se on ehkä Jemima Kirke. Hänen päivänsä esiteltiin coolissa kuvasarjassa täällä.

21 kommenttia:

  1. Haaa! Joku muukin halusi kiirehtiä kalenterissa marraskuun yli. Siis olipa se. Marraskuu mahdoton.
    Mahtava tajuta paeta omiin suljettuihin nurkkiin, upottavalle rauhalliselle sängylle.
    Huumaava ruoka ja viini kuuluvat kaavaan.
    Ei tosin ihan smoothie/ulkoilu ihan riitä yksin kohottamaan riippuvaa henkistä tilaa.
    Terve itsekkyys pitää hengissä! JA TAIDE.

    Nikadora

    VastaaPoista
  2. Kyselen yleensä, onko marraskuun jälkeistä elämää olemassakaan mutta tänä vuonna on ollut niin kamalan kiire, että huomasin yllättäen eilen, että kyllä sitä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden nimessä on sanottava, että olihan se kaunis marraskuu. Ne valoisat tunnit. Mutta juu, ei tämä vielä tässä ollut, vielä olisi selätettävä joulukuu ja alkuvuosi ennen kuin voi aloittaa keväästä ahdistumisen ;) Valoa kohti!

      Poista
  3. Kuule...tuli mieleeni että löysitkö koskaan sitä munakuppia, sinivalkoista, jonka etsintäkuulutit parivuotta sitten? Ei mulla muuta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koskaan! Tämä on elämäni suurin mysteeri! Enkä ole löytänyt yhtä kaunista yksilöä tilalle millään koluamalla, joten menetys osoittautui juuri niin suureksi kuin ensishokki antoi ymmärtää ;)

      Poista
  4. joo se Lilla tarjoo kyllä pakopaikan arjesta! Aikas ihanata.
    Mä olen aloittanut työt ja nyt on niin kiire ettei ehdi edes blogia kunnolla lukemaan. no kai se tästä taas rauhoittuu kun valo lisääntyy ja aikaa on mukamas enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi, onnea töidenaloitukseen! Aina alussa kaikki asiat vievät enemmän aikaa ja energiaa, sitten löytyvät rutiinit ja helpottaa. Toivottavasti ehdit aina silloin tällöin heittää jokusen elonmerkin mulle! Valoa kohti!

      Poista
  5. Ja minä kun tykkään marraskuusta, mutta se meni jo- valitettavasti. Tammikuu (elokuun ohella) mulle se pahin ja vielä edessä. Tänä vuonna saan (melkein) hypätä joulun yli ja se ehkä auttaa tammikuukammossakin, sehän alkaa jo joulusta.
    Gérardin olisin ottanut seurakseni parikymppisenä, mutta en kyllä enää pitkään aikaan. Jään miettimään kenen kanssa lähtisin illastamaan....suomalaista se olisi ehdottomasti Jörkka, mutta ranskiksista vaikeampi juttu, onko siellä enää edes ketään karismaattista miehenpuolta elossa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yleensä voinut luottaa marraskuuhun, se on ollut Hangon kesän jälkeen se keidas johon katse suunnataan, että jaksetaan. Sillä lailla huokaillen, että ihanaa, kohta on marraskuu. Mutta nyt on marraskuukin ollut sellaista säpinää, ettei marraskuuksi tunnistanut. Ja aurinkokin loilotti koko ajan. Kummalista. Mutta nyt on sitten ISO jouluahdistus, plaah. No, päivä kerrallaan.
      Ranskiksista, hmm, ketäs kundeja siellä onkaan... ;)

      Poista
  6. Liivia, se on erikoinen juttu, kuinka yksilöllisiä ihmisten eri kuukaudet ovat.
    Jotkut aiheuttavat jo etukäteen ahdistusta tai ihastusta. Mietipä, jos asustaisi esim.Brasiliassa, kuten Mika Kaurismäki. Siellä vuodenaikojen vaihtelua ei ehkä huomaakaan. Aina lämmintä ja aurinkoista...ja lapsilla vain ne kesähepenet...ei loskasään haalareita, toppakamppeita ym.erikseen.
    Kevät, maaliskuusta alkaen, on mulle henkistä rämpimistä. Kesä kevyttä, kuin tuulessa heiluvat koivunlehdet.
    Syksystä pidän ja rauhoitun henkisesti (kerrankin!) Loka- ja marraskuu vaatii kanttia ja koettelee.
    Joulukuusta helmikuuhun kai olen talviunessa ja mietin aina lunta ja pakkasia etukäteen.

    Noista ranskalaisista miehistä näin yhden karismaattisen Jim Morrisonin kuolintaloa vastapäätä olevassa
    tunnelmallisessa pubissa baarimikkona. Puolipitkä, hieman kihartuva tumma tukka, sopivasti boheemi olemus...
    Vanhoista heittämällä kainaloon Alain Delon!

    Nikadora

    O

    VastaaPoista
  7. Kuulosta onnistuneelta terapiasessiolta...Nikadora, mä kävin Genevessä asuessa samassa kakkukahvilassa Alain Delon kanssa. Tyypi on nuhistunut, hiukka limainen käppänä, jolta ei noin toisesta pöydästä salakuuntelun perusteella kovin kiinnostavaa sanottavaa löydy. Itserakkaudessa sen sijaan tuntui löytyvän hyvinkin paljon...

    Ja mikä jouluahdistus? Jouluhan on parasta! Saa laulaa loiloittaa, on tekosyy tuhlata kaikki rahat ja vähän ylikin kauniisiin kransseihin, anemoniin, amarylliksiin ja jouluruusuihin. Voi komentaa lapset kattamaan pöydän kaikilla höysteillä. Ja sitten voi kantaa pöytään ostereita, samppanjaa, parhaita kaloja (velaksi ostettu, kun ne rahathan meni jo sinne kukkakauppaan...), joita Brysselistä löytyy ja täältähän löytyy ja granaattiomenapavlovaa - ekstrakermavaahdolla ja kuopuksen tekemillä justsopivan sitkeillä marengeilla. What is not to like, kysyn vaan?!

    Ja sitten on vielä aattoillan ohjelma. Oman väen ja vieraiden pitää kaikkin esittää jotain - ihan mitä vaan taidot tai taidottomuus ja mielikuvitus tai tylsyys tuottaa.

    Ai niin, melkein unohdin kuusen! Aloitettiin teinien kanssa ekana adventtina jouluarkun penkominen - ooh, kato tätä vaalenapunaista paljettipuudelia, olin jo unohtanut nää violetit ja oranssit riikinkukkokoristeet - mutta tehtäiskö kuitenkin tänä vuonna väriteemalla? Entäs kultapalluranauhat - laitettasko ne kuuseen vai kiedotaanko ite kaulaan?

    Belgian Lempi


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava salakuuntelusessio, voitko Lempiseni toimia meidän silminä ja korvina maailmalla ja raportoida aina kun näet jotain mieenkiintoisia tyyppejä kun sulla on kerran tuommoiset kakkukahvila-apajat!
      Niin, joulu... Kun ei ole rahaa ja kun silti kaiken tuon yllämainitun teet vuodesta toiseen ja ypöyksin, niin siinäpä ainekset soppaan nimeltä jouluahdistus. Mutta saisinko mitenkään tulla teille jouluksi, kuulostaa NIIN hauskalta! Voin tuoda mun pallokala-kuumailmapallolla matkustavan joulupukkikoristeeni ja jouluseeprani mukanani kuuseen, ja lupaan esittää ranskalaisen juomalaulun!

      Poista
    2. Joo, tuu (tulkaa) meille! Toi raha-asia, mälsää... Olen asunut kohta kakskymmentä vuotta putkeen pois Suomesta ja unohdan aina, miten kalliita monet jutut siellä on.

      Kukat esimerkiksi, täällä saa jo kympillä kasan kauden kukkia. Samoin kala ja osterit ja simpukat, ei ne täälläkään halpoja ole, mutta ns. tavallisen ihmisen budjetillakin niitä voi silloin tällöin ostaa.

      Täytyy tunnustaa, että muakin joskus harmitti, kun miehestä ei näihin juhlajuttuihin ole oikein koskaan kaveriksi. On työnsä takia arkiviikot matkoilla, jos hyvin käy on ehkä yhden arki-illan kotona. Tottuuhan siihen
      tavallaan, mutta ei sitten kuitenkaan ja välillä tuntuu, että oleminen on yhtä "sopeutumista". Siihen että on toinenkin aikuinen täällä päsmäämässä tai siihen, että ypöyksin vedät hommaa...

      Mutta hei, jos ette nyt täksi jouluksi vielä kerkeä tänne, niin muista Marjo Matikaisen edullinen joulutunnelman luomisvinkki - havuja, perkele! Ja sitten kun on pallokalat ja seeprat ripustettu oksaan, onkin oiva hetki loilauttaa Joulupuu on rakennettu (jostain ihme syystä toi on mun kuopukseni lempijoululaulu, musta se aika hirveä, mutta ehkä just siks ihana) ja ranskalainen juomalaulu.Ja juoda siihen sopiva snapsi tai coctail tai mikä nyt maistukaan. Ehkä kaksikin. Ja tee tota Pavlovaa!


      Belgian Lempi



      Poista
    3. Lähetä se Pavlovan resepti ja vähän äkkiä! Tykkään susta Lempi <3

      Poista
  8. mä tarviin kans tietyin väliajoin sen pienen irtioton, yleensä lyhyen reissun tai yksi yö vaikka hotellissa. Ihanaa haahuilua ilman aikatauluja ja ilman sitä, että pitää miettiä mitä ruokaa laittaa perheelle ja saa syödä silloin kun itse huvittaa ja nautiskella ravintolassa, museoissa ja kirjakaupoissa ja pari lasia hyvää viiniä, ihanaa.
    ja todellakin on halvempaa kuin terapia, etenkin kun ei ole edes joka kuukausi tapahtuvaa, ja sitten taas jaksaa kaikkea arkista kotielämää ja työjuttuja.
    Joskus tekee hyvää mennä pois hetkeksi jotta on vähän ikävä kotiin.
    Tiina

    VastaaPoista
  9. Mä haluun kans Lempin kaveriksi! Kuulostaa just naiselta mun makuun, ja siis ihan juomakaveri ja yhteislaulu hengessä😉
    Voi pojat jos mä raakkuisin jossain yhteislauluja, jengi työntäisi tärykalvot puhki vaikka cocktailtikuilla....

    VastaaPoista
  10. Lempi, ehkä Alain laulanee mulle ranskaksi: "On silti hyvä, ettet näe minua nyt...en toivo, että vuokseni sä järkytyt...."
    Haalin kuvaa mielessäni hänen nuoruusvuosiltaan sen sijaan ;)
    Eikös jokainen näyttelijä ole hieman narsisti..?

    Nikadora

    VastaaPoista
  11. Ahhh miten valloittavan ihanalta kuulostaa, paljon herkullisempaa kuin liikunta...ehdottomasti minun makuuni :-)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"