16.2.2012

Linssilude


Lounas on katettu, Herra Kamera! (Kuva eilispäivältä.)

Linssikeitto:
Kuullota sipulia ja valkosipulia hyvässä oliiviöljyssä.
Lisää kuivattua ja murusteltua chilipalkoa hiven, pehmitä sekin.
Lisää tomaattimurskaa, kasvislientä, kuivattua timjamia, sitruunanmehua ja punaisia linssejä.
(Minä laitan kokonaisen GoGreenin paketin, meitähän on niin paljon, perhettä ja hang around-jengiä.)
Heitä sekaan myös kaksi porkkanaa ohuina siivuina.
Hauduttele rauhassa, lisäile vettä tarvittaessa, mausta suolalla ja pippurilla. Joskus laitan laakerinlehden tai pari, tai villiinnyn maustekokeiluihin.

Edellispäivän patongista, juustonjämistä ja yrttiruukkujen rippeistä saa rinnalle ihanan tuoksuvat lämpimät leivät.

Kuten kenties huomasitte, kuuluisien pulled pork-kokeilujeni jälkeen olen ollut visusti kasvisruokalinjalla. Niin visusti, että taloutemme nuori mies melkein jo parkaisi eilen illalla: "LIHAA!". Aika nostaa siis savipata takan päältä, ja valmistaa lihanhimoisille parin päivän pot-au-feu.

2 kommenttia:

  1. Täälläkin porisi tänä iltana linssikeitto. Punainen linssikeitto=esogelin ja vihreä=mercimek, meillä oli vurossa punainen. Molemmat ovat älyttömän hyviä. Täkäläinen versio(ni):

    Laita 2,5 dl punaisia linssejä likoamaan.

    Sulata kattilassa (reilusti) voita. Kuullota siinä iso sipuli ja iso porkkana, molemmat paloiteltuna. Heitä sekaan linssit liotinvesineen. Lisää vettä/kasvislientä tarpeen mukaan. Keitto saa olla juoksevaa. Lisää keittoon muutamian ruokalusikallisia tomaattipyrettä ja anna kiehua. Mausta suolalla, mintulla ja chilipippurilla.

    Soseuta sauvasekoittimella ja nauti.

    VastaaPoista
  2. Aaa, minttu on varmaan ihanaa linssikeitossa! Linssit ja pavut, mahtavaa ruokaa!

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"