Ranskalainen makkarapata

Sunnuntaiaamu valkeni uskomattoman kauniina. Harmaana, mutta kevyen lumipeitteen ansiosta suorastaan säkenöivänä, puhtaana kuin uuden muistikirjan ensimmäinen aukeama. Puut piirtyivät taivasta vasten, lumi teki oksiin efektit. Lähdimme kävelemään rantaan, jossa meri lelli hiekkarantaa pehmeillä, jähmeillä aalloilla.

Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla pikkupakkasesta kotiin naama jäässä, jalat kävelemisestä hellinä, päivän reippailun suorittaneena ja kaataa lasiin tilkka punaviiniä ja aloittaa pataruoan väkertäminen. Se tuoksu!

Ranskalainen makkarapata

Kuullota padan pohjalla öljyn ja voin vaahtoavassa seoksessa ronsikisti pilkottua punasipulia ja reilusti kokonaisia, veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä. Heitä mukaan 1 kokonainen, ehjä chilipalko sekä pari oksaa rosmariinia.

Ruskista sipuleiden kanssa lopuksi herkkusieniviipaleita.

Lisää viipaloidut makkarat. Minulle oli Lidlin Ranska-viikoilta ostettuja aavistuksen savunmakuisia Diots de Savoie -possumakkaroita.

Kaada pataan pari tölkkiä Muttin kirsikkatomaatteja ja tölkkien huuhteluvedet. Lisää vähän tomaattipyrettä. Seuraavaksi pataan lorahtaa tilkka punaviiniä.

Mausta suolalla, mustapippurilla sekä kuivatuilla Provencen yrteillä. Lusikoi joukkoon myös karkeaa Dijonin sinappia, se sisältää kokonaisia sinapinsiemeniä.

Ihan lopuksi vielä pari purkkia isoja valkoisia papuja.

Laita pata uuniin muhimaan ja valmista sillä välin perunamuussi sekä vihreä salaatti.
Kun nostat padan pöytään, koristele se vielä runsaalla persiljalla.

Bon appétit muruset! 

Huomenna maanantaina se tapahtuu, blogi muuttaa ja muuttuu! Uuden osoitteen löydät täältä tutusta osoitteesta, postaan kyllä näyttävästi uudistuksesta. Tämä vanha blogi pysyy avoinna ja tallella ja ohjaa perille. Seuraa myös blogin Facebook-sivua ja Instagram-tiliä. Niidenkin nimet tosin vaihtuvat koska blogillakin on pian ihan uusi nimi. En takuulla nuku ensi yönä... TallennaTallenna

Pastaa ja pippuria

On päiviä ja on päiviä. Jälkimmäisiin kuuluvat ne, jolloin

ei huvita ollenkaan laittautua

pukeutuu suurimpaan ja mustimpaan villatakkiin

ei halua kauppaan tahi ihmisten ilmoille

Silloin pengotaan ruokakomeron takarivistä puolikas pussillinen spagettia, täytetään pippurimylly ja nostetaan jääkaapista juustonkannikat ja voilohkare lämpenemään. Koska perhe on piloille hemmoteltu, kutsutaan ruokalajia kauniilla italialaisella nimellä cacio e pepe, sillä spagua mustapippurilla saattaisi antaa heille sen kuvan, etten muka olisi panostanut heidän ruumiilliseen ravitsemiseensa.

Cacio e pepe

Keittele hyvin suolatussa vedessä spagetit al denteksi tai jopa piirun verran sen alle.
Nosta kauhalla vähän keitinvettä talteen.

Valuta spagetit (ei liian huolellisesti, keitinvettä saa jäädä) ja kumoa takaisin kuumaan kattilaan.

Heitä spagetin joukkoon pari voikimpaletta, rouhi rutkasti mustapippuria ja lisää keitinvettä, jos tilanne vaatii. Tarkista myös suola.

Lisää kourallinen raastetusta juustosta (pecorinoa, parmesania tai gran padanoa, tai näiden sekoitusta) spagetin joukkoon, mutta säästä suurin osa pöytään.

Tarjoile heti.

Joskus yksinkertainen vain on parasta.

Sushi Bowl eli pilko, tyttö, pilko!

Meidän piti lähteä lauantaina Helsinkiin, LUXiin ja syömään korealaista (onko muuten kukaan testannut Mariankadun Korean Housea ja heidän bulgogiaan?), mutta tammikuu käytti kylmää kouraa ja pakkaslukemien lisäksi riepotteli lunta maailmaan niin ettei ikkunasta ulos nähnyt.

Katsoimme parhaaksi pysytellä aloillamme.

Niinpä meillä oli yhtäkkiä edessämme kokonainen vapaapäivä vailla suurempia suunnitelmia. Mutta päivä kuin päivä, yksi on varmaa: me olemme takuulla nälkäisiä taas jossain vaiheessa. Päätimme siis kokata yhdessä pitkän kaavan mukaan. Sekin hyvä puoli lasten kasvamisessa on, että keittiössä on vuosi vuodelta enemmän pilkkojia :)

Koska olimme jo virittäytyneet ruoan suhteen tietylle taajuudelle, oli menun makuumaailma jo suurinpiirtein selvillä, vaikkakin lipsahdimme vähän Korean naapurimaan puolelle. Teimme alkuun vadillisen sushimeininkiä ja pääruoaksi ohuen ohuina siivuina nopeasti paistettua, makeassa soija-mirini-valkosipulikastikkeessa marinoitua naudanlihaa.

Sushikulhon resepti on Richard McCormickin mainiosta kirjasta Tokio, ja sen ajattelin kanssanne jakaa.

Sushikulho

Tee ensin sushiriisi joko Tokio-kirjan reseptin mukaan tai sushiriisipakkauksen ohjetta noudattaen. Mausta ja laita jäähtymään viileään, ei kuitenkaan jääkaappiin.

Valmista Tokyo Gold -kastike. Tässä ohje suoraan kirjasta, jossa se on merkitty neljälle. Me teimme kyllä paljon reilumman satsin (ja joimme kannukaupalla vettä koko illan).

2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl greippimehua
3 rkl soijakastiketta
1 rkl vaaleaa seesamiöljyä
1/2 tl chiliä
1/2 tl raastettua inkivääriä
1 tl hunajaa
1 rkl hienonnettua korianterin vartta (me laitoimme korianteria valmiista yrttiruukusta)
1 rkl hienonnettua kevätsipulin vartta (ei ollut saatavilla meidän kaupastamme)

Sekoita kaikki ainekset. Voit käyttää sellaisenaan, tai lämmittää ennen tarjoilua.

Tykötarpeet:

Pilko avokadoa, kurkkua ja retiisejä, leikkaa saksilla merileväarkista ohuita suikaleita. Kirjassa kalana käytettiin savustettua lohta, meillä oli graavilohta (jep, jano). Huuhtele ituja tai versoja, kuten meillä tässä.

Kokosimme yhden annoskulhon kuvausta varten, mutta muuten asettelimme kaikki ainekset suurelle vadille. Kastiketta pohjalle, riisiä pediksi ja päälle kala ja kasvikset. Kastiketta jokainen sai annostella vielä pöydässä tarpeen mukaan, ja tarjolle laitettiin myös garia eli pikkelöityä inkivääriä sekä wasabia. Niin hyvää!

Lue lisää: Testissä Richard McCormickin Pariisi.
TallennaTallenna

Sitruunainen rapupasta

Niinhän se menee, että jos jotain ei saa syödä, niin sitten just sitä tekee mieli. Olisinhan minä tietysti voinut pokalla kokata spagettia italialaisen vaihto-oppilaan läsnäollessa, mutta ymmärtänette, että se ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta. Parhaalta vaihtoehdolta tuntui jostain syystä ja joka päivä KARJALANPIIRAKKA.

Asiaan, eli pastaan. Tämä resepti, kuten kaikki keittelyni, sai inspiraationsa joltakin kokimmalta. Tällä kertaa Suusta suuhun -blogista, jossa annos kulki jumalaisen kuuloisella nimellä Spaghetti al limone con gamberetti. Jos ruoalla on noin seksikäs nimi, niin siinähän tekisi mieli uida Pete Parkkosen kanssa!

Koska säpsähdän heti takajaloilleni jos joku sanoo vesihaude, tein reseptistä oman version. Tilanne vaati myös chiliä ja valkosipulia, joten en tiedä voimmeko puhua enää ihan samasta ruoasta. Mutta nopea ja hirveän hyvä tämä oli, ja lapset ottivat kukin kaksi satsia, jos sitä voi jonkunlaisena kriteerinä pitää. (Ja jos jouluruoat ahdistavat jo ennen kuin kalabaliikki on ehtinyt edes alkaa, niin tämä auttaa siihenkin...)

Sitruunainen kesäkurpitsa-rapupasta

Sulattele isot, kuoritut katkaravut hitaasti. 

Kuori ja pilko kaksi keskikokoista kesäkurpitsaa lohkoiksi. 

Sekoita lohkoihin sitruunanmehua, valkosipulia, kuivattuja chilihiutaleita ja suolaa. Anna maustua hetki.

Sulattele samaan sillä välin pikkukattilassa 200 gr voita ja pistä spagetit kiehumaan runsassuolaiseen veteen.

Ruskista mausteisia lohkoja kevyesti mutta kunnon lämmöllä voissa, kunnes pinnassa on kaunista väriä. Suutuntuma saa jäädä rapsakaksi. Mausta vielä mustapippurilla ja tarkista suola.

Kaada katkaravut kesäkurpitsojen perään paahtamisen loppuvaiheessa. Anna olla enää tovi tulella, kunhan ravut ovat lämpimiä.

Valuta spagetti, huuhtele nopeasti kylmällä vedellä ja kaada takaisin kuumaan kattilaan. Sekoita kuuma voisula spagetin joukkoon. 

Kokoa annokset: keko voista ihanasti kiiltelevää spagettia, kauhallinen kesäkurpita-rapuseosta ja päälle hakattua persiljaa. Anna jokaisen puristaa pöydässä vielä sitruunaa oman maun mukaan. 

Pastan kanssa sopisi nauttia vaikka lasillinen selkeästi sitruunaista juhlaviiniä, eikä vähiten sen etiketin tähden: Wine Gallery Suomi Finland 100 Bordeaux Blanc -valkoviini on kuvitettu yksityiskohdalla Tove Janssonin freskosta Juhlat kaupungilla. 

Bon appétit!

Lue lisää: Aina ei voi onnistua... 

Paniikin partaalla

No niin, olipahan eilinen. Heräsin kello 3 vaalivalvomaan eli tuijottamaan suu auki äänestyskäppyröitä että mitähän helvettiä. Olin luvannut herättää lapset kuuden maissa kaakaolle ja croissantille tv:n ääreen, ja niin teinkin, vaikka teki kipeää näyttää kakaroille minkälaisessa maailmassa me elämme.

Päivä valkeni, kituliaasti kuten marraskuulla on tapana. Aamun kalpea valontapainen paljasti ikkunan takana maiseman, joka näytti yhtä kermavaahdolla kuorrutetulta kuin käsiämme lämmittävät kaakao- ja kahvikupitkin. Ulko-ovet koululaisille saatiin auki vain vaivoin ja heidät opin tielle tuupattiin.

Sinnittelin koko päivän sekaisin sekä väsymyksestä että epäuskosta, liukastelin hyisillä kaduilla asioillani ja illalla tein mitä jokainen kunnon ihminen tekee paniikin uhatessa. LÄMPIMIÄ VOILEIPIÄ.

Lämpimät kinkku-juustoleivät ranskalaisittain

Lado uunipellille leivinpaperin päälle reiluja viipaleita rapeakuorista leipää
Voitele jokainen leipä runsaalla ranskankerman ja Dijon-sinapin sekoituksella.
Lado leiville hyvää kinkkua ja raastettua, maukasta juustoa (esim. Appenzelleria).
Paahda leipiä uunissa kunnes juusto kuplii ja ihanasti ruskettuu.

Tarjoile vihrean salaatin ja vaihteeksi vaikka kreikkalaisen salaatinkastikkeen ladolemonon kanssa. Kastike on mainio kumppani myös kalalle tai kanalle.

Ladolemono

Laita pieneen kuppiin yhtä paljon (esim. 1/2 dl ja 1/2 dl)  hyvää oliiviöljyä ja tuorepuristettua sitruunanmehua, mausta suolalla, oreganolla ja mustapippurilla. Jotkut hurjapäät lisäävät tähänkin Dijon-sinappia. Vispaa sekaisin.

Tiesitkö: Hanko, Suomen Etelä, on nyt maamme lumisin paikkakunta!

Lämmittävä kurpitsakeitto

Suomen Etelä on valkoisen vaipan peitossa, on kaunista ja kylmää. Tuuli pöllyttää lunta hiljaisilla kaduilla. Pitkän, lämpöisen syksyn jäljiltä nuppuisat ruusut, kirjaston takana kukkiva laventeli ja tomerana vielä rosaa uhkuva pelargonia pihallani ovat säikähtäneet jähmeiksi. Hyppäys viime viikon keskiviikon rantatuolitunnelmista tähän on ollut tietysti minullekin pienoinen shokki.

Viikko sitten keskiviikkona siirryin kirjoineni rannalle kymmenen aikaan, valitsin tyhjästä tuolirivistöstä reunimmaisen pedin. Pyysin tarjoilijaa tuomaan appelsiinimehua ja avaamaan aurinkovarjon. Onneksi uimapukuni on musta, sain kenties jonkun armon kirkosta hiippailevien silmissä, he kun istuivat pappia myöten kahville aivan taakseni terassille. Menin uimaan, uin kauan ja katselin valtavia vuoria ja sitä, kuinka kynsilakkani oli ihan saman väristä kuin kirkas, vihreä vesi. Valahdin uinnin jälkeen rantatuoliin, kuivuin, kuumenin varpaita myöten, uin uudestaan. Tilasin juustotoastin ja tsatsikia, uin lisää. Meri oli niin lämmin, että sieltä sai nousemaan vain uimiseen uupuminen, ei koskaan vilu.

Jokainen soluu minussa huutaa nyt lämpöä, kylmyys saa kropan ja pään särkemään. En olisi ikinä uskonut, että nautin kuumuudesta (alkujärkytyksen jälkeen) niin paljon, olenhan aina väittänyt etten ole rantaelämän ystävä vaan pikemminkin semmoinen villatakki-kultturelli-vilukissa-elli.

Helteen puutteessa turvaudutaankin kuumaan kurpitsakeittoon ja lämmittävään punaviiniin!

Myskikurpitsakeitto
Alkuperäisen ohjeen nappasin tulosteena Hangon S-marketista. 

6:lle (minä tein kyllä tuplat, ja maustoin reilummin)

n. 500 gr myskikurpitsaa (myskikurpitsa on se vaaleankeltainen, jonkin afrikkalaisen rytmisoittimen tai ööh, miehen varustuksen näköinen pitkulainen kurpitsa. Ei siis se oranssi, jolle kaiverretaan julmettu irvinaama.)

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa
4 jauhoista perunaa
8 dl kasvislientä
1 dl kermaa
1 tl suolaa
0,2 tl muskottipähkinää (höpsistä...)
0,2 tl sokeria (ei välttämätön)

Halkaise kurpitsa pitkittäin, raapaise lusikalla siemenet pois. Laita kurpitsat leikkuupinta alaspäin uunipellille ja pistele haarukalla. Valele oliiviöljyllä. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes kurpitsanpuolikkaat ovat pehmeitä.

Paisko kattilan pohjalle öljytilkkaan pilkotut vihannekset, kuullota hetki. Lisää nyt pehmeä kurpitsanliha.
(Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin käyttämään myös kuori, mutta koska minulla oli reilusti kurpitsaa ja koska kuori irtosi kuin itsestään, jätin sen sivuun ja kauhoin talteen vain sisuksen.)

Lisää kasvisliemi ja keitä vihannekset kypsiksi. Soseuta, lisää kerma ja mausteet. Lisäsin mustapippuriakin. Kermaa pistin vähän vähemmän, sillä lopputulos on muutenkin samettinen ja lempeä, ja sitäpaitsi on niin kivaa lisätä pöydässä vielä ranskankermanokare keiton päälle!

Koristele keitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä, basilikalla ja persiljalla. Siis jos olet muistanut ottaa ne kurpitsansiemenet talteen ja ostaa basilikaa ja persiljaa...

J. K. Kirjoitin koko ajan keskiviikko-tunnelmissa, vaikka on torstai. Hyvin menee!

Sitruunainen kanapata pitää auringon vielä esillä

Usein matkojen jälkeen himottaa kokata kohteen makuisia ja mukaisia juttuja, ja jotenkin sillä lailla koittaa pitkittää matkaa. Tässä tapauksessa sitä hiukan myös yrittää ujuttaa kokemaansa muillekin. Ensimmäisenä iltana söimme pieniä lihapullia, katkarapuja ja mustekalarenkaita, toisena iltana kokkasin tsatsikia, kanaa ja jälkiruoaksi hunajaisia hedelmiä.

Sain Kreikan vuokraemännältä tuomisiksi ihanaa, maailman parasta, paksua, vihreää kalamatalaista oliiviöljyä ja Kalamatan oliiveja. Ne olivat tietysti pääosassa.

Rapean, sitruunaisen uunikanan ohje on Soppa 365-sivustolta, se henki tarpeeksi välimerellisiä tuulia käydäkseen melkein - ihan tarpeeksi - kreikkalaisesta. Hieman alkuperäistä reseptiä tuunaten tein ruoan näin:

Sitruunainen kanapata

Pese perunat ja puolita ne sen kummemmin kuorimatta. Isoimmat potut voi laittaa neljään osaan. Lado suureen, öljyttyyn uunivuokaan, valele öljyllä ja mausta suolalla. Nakkaa perunat uuniin saamaan nopea väri pintaan ja sitten pois, on aika lisätä muita vihanneksia.

Lado toiseen öljyttyyn uunivuokaan tarpeellinen määrä kanaa, mielellään jotain luista osaa. Minä käytin Naapurin maalaiskananpojan paisteja, jotka on jo esimaustettu sitruunalla ja persiljalla. Lisämausta tarvittaessa. Ruskista kanat ihanan rapeakuoriseksi erikseen, ennen kuin kaikki yhdistetään.

Lohko nyt myös punasipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa ja vaikka muutama pehmenemään päin oleva tomaatti. Kumoa uunista tulleiden perunoiden päälle. Oliiveja kourallinen. Muiden ainesten määrästä riippuen yksi tai kaksi luomusitruunaa, hyvin pestyä, kuorineen neljään osaan ja pataan nekin. Samoin tölkki tai kaksi latva-artisokkaa. Mausta kokonaisilla valkosipulinkynsillä, suolalla ja mustapippurilla. Sopivia yrttejä tähän pataan ovat mm. kuivattu rosmariini, oregano, timjami ja miksei pieni minttukin.

Onko tarpeeksi sekavaa? :)

Nyt on siis aika yhdistää: Sinulla on yksi suuri vuoka, jossa on paahtuneita perunoita ja loput kasvikset hyvin mausteiden kanssa sekoitettuna. Nosta nyt rapeat kanat päällimmäiseksi ja laita koko komeus uuniin, kunnes kaikki on kypsää ja tuoksuvaa. Tarkista maut, roiskuta vielä hyvää oliiviöljyä ylle.

Tein taas satsin, jolla olisi syöttänyt koko spartalaisen armeijan. Se osoittautui onnenpotkuksi, sillä olen  ehtymättömän vuoan ansiosta ehtinyt istua kaksi päivää aamusta iltaan hankolaisissa kahviloissa filosofoimassa sekä levittämässä suullisesti myyttisiä seikkailuitani kaikille, jotka suostuvat (tai itkevät ja suostuvat) kuuntelemaan!

Hunajaomenat ja -päärynät

Kuori, poista siemenkota ja pilko muhkeita omenoita ja päärynöitä ja aseta lohkot kauniille vadille.
Valuta päälle (timjami)hunajaa.
Koristele kanelilla ja pähkinöillä.

Lisää Kreikka-fiilistelyä? Kiva klippi Peloponnesoksen alueesta katsottavissa täällä.

Aamunkoittoja ja kurpitsapalleroita

Minä, kuten naapuruston muutkin kreikkalaismammat, nojaan iltaisin pulleita käsivarsiani parvekkeenkaiteeseen ja päätäni pyöritellen, kieltäni naksautellen hirvittelen mustatukkaisia poikia, jotka ajavat kamalan kovaa moottoripyörillä, hymyssä suin, ilman kypärää. Aina kahden, kyydissä on aina kaveri.

Eilen menimme lounaalle satamaan, ja kun sanon me, tarkoitan Ullaa ja hänen miestään ja minua. Ulla on asunut Kalamatassa vuosikymmeniä, nykyään toinen koti on Hangossa. En siis ole ihan niin yksin kuin voisi kuvitella. Olen takertunut heihin kuin hukkuva näinä ensihetkinä, kuin munasta juuri kuoriutunut ankanpoikanen.

Lounaalla Ulla opetti, että kreikkalaisilla on monia tervehdyksiä, niitä on litanioittain normaalien hyvien päivien lisäksi. Illalla esimerkiksi sanotaankin jo valmiiksi hyvää aamunkoittoa. Siitä pidän erityisesti, sillä aamut täällä ovat ihania! (Ei tosin kirkkolaulua tänään. Ymmärsin muuten miksi laulu kuului niin hyvin, sieltä pienestä keskellä katua sijaitsevasta kirkosta: pyhä porukka on pultannut ulkoseinään kaijuttimet, jotta jokainen syntinen juustopiirakan syöjä omalla parvekkeellaankin pääsisi tunnelmaan.)

Koska kirkkolaulua ei tänä maanantaiaamuna ollut, kuulin muutakin. Ihmettelin miten keittiön räppänän takana melko suljetulla sisäpihalla voi ollakin niin villi ja monivivahteinen lintujen kuoro. Kunnes katsoin pari kerrosta ylemmäs ikkunan oikealla puolella sijaitsevaan taloon ja näin parvekkeella häkkikaupalla undulaatteja ja kanarianlintuja. Niiden sirkutus säestää siis kahvinkeittoani nytkin.

Ullalta opin myös, että Kalamátan jalkopallojoukkue on nimeltään Musta Myrsky ja merenlahtea rajaavan Taygetos-vuoren nimi tarkoittaa koria, koppaa. Vaaleanpunaisina pilvinä kukkivan bougainvillean suomenkielinen nimi on ihmeköynnös ja murentuneet talot keskellä kortteleita kertovat vuoden 1986 syyskuun tuhoisasta maanjäristyksestä. (Ja jotkut talouskriisistä.)

Lämpötila heiluu kolmenkymmenen yli, minulla on ihan väärät vaatteet. Mustaa ja paksua, suoraan syysmyrskyistä. Pitkä villatakki, kashmirhuivi, ei niillä tee täällä yhtään mitään, ei edes iltaisin. (Sängyssä ei ole peittoa lainkaan, vain lakana.) Jopa ballerinakengät ovat liikaa, mokkalaukkuni näyttää sekin talviselta. Lähden kohta ostamaan varvastossuja, kangaskassia ja ylleni jotain henkäyksenkevyttä.

Katson kuviani ja huomaan, että puhelimen kameran linssi kääntyy useimmiten kohti ruokaa. Vaikka ympärillä on siis kutsuvana kimalteleva meri ja rosmariinia puskevia vuoria. Mutta kun lounaalla tilasimme tsatsikia, paistettua juustoa, valtavan salaatin, grillattua kalaa, kapriksia ja sitrunaa, pieniä friteerattuja katkarapuja, kurpitsapalleroita ja kannullisen valkoviiniä, olin vain niin onnellinen.

Saatte tänään sametinpehmeiden kurpitsapihvien reseptin suoraan Ullan kreikkalaisesta keittiöstä, onhan kurpitsa-aika.

Ullan kalamátalaiset kurpitsapihvit (Kolokithokeftedes)

Ainekset:

2 1/2 kuppia raastettua keltaista kurpitsaa
1/2 kuppia silputtua sipulia
1 - 2 raastettua tai pilkottua valkosipulin kynttä (maun mukaan)
1 kananmuna
2 rkl silputtua minttua
2 rkl silputtua persiljaa
2 kuppia korppujauhoja
hiukan oliiviöljyä (Kalamátan omaa!)
suolaa, pippuria
vehnäjauhoja ja oliiviöljyä paistamiseen

Raasta kurpitsa, lisää suolaa ja anna seistä jonkin aikaa. Purista neste pois hyvin. Sekoita muut ainekset kurpitsaraasteeseen. Tarvittaessa lisää korppujauhoja tai öljyä. Sekoita hyvin. Muodosta sitten ohuita pihvejä, jauhota ja paista oliiviöljyssä kullankeltaisiksi. Valuta talouspaperilla. Nauti esim. tsatsikin kera.

Syksyinen kaalipata

Kaalipata on vanha tuttu juttu, mutta niin hyvä, että se ansaitsee uusinnan.

Ensiesittelyssä sitä kutsuttiin sopaksi, mutta matkan varrella se on muhinut kyllä aika lailla pataruoaksi. Katan silti aina sekä haarukan että lusikan lautasen viereen. Oli lientä paljon tai vähän, se on on lautasennuoltavan hyvää!

Rakuunainen kaalipata

Ruskista hyvää jauhelihaa paistinpannulla ja kumoa suureen pataan.
Kuullota sipulia ja valkosipulia ja vippaa ne jauhelihan perään.

Mausta jauheliha-sipuliseos suolalla ja mustapippurilla, tuubillisella tomaattipyrettä ja valkoviinietikalla (rakuuna-valkoviinietikalla, jos on). Lisää myös kuivattua rakuunaa, meiramia, timjamia... Hunaja pyöristää ihanasti maut.

Sekoita hyvin.

Pilko paaaaaljon erilaisia kaaleja pieneksi ja lisää pataan. Pata voi olla kukkuroillaan kaalia, lapsia hirvittää, kämppä haisee kaalilta, kaalia vyöryy joka paikkaan - ei hätää. Kaalisilppu menee kasaan, kaikki voivat huokaista.

Lisää lihalientä, anna porista.

Tarkista mausteet. Todennäköisesti niitä on liian vähän, olet ollut varovainen ainakin etikan ja rakuunan kanssa. Lisää niitä, kyllä kaali sen kestää!

Anna hautua vielä tovi.

Tarjoa kaalipata syvältä lautaselta persiljasilpun ja smetanan kanssa. Pata vain paranee seuraavaan päivään, joten tee samalla vaivalla suurempi satsi. Sopii myös syksyn pihajuhliin: pysyy padassa lämpöisenä ja on sieltä helppo kauhoa isollekin joukolle.

Lämmin fetasalaatti

Ai ai, tämä on kyllä todellinen arjen pelastaja: kun kerran jaksaa tehdä ison savotan ja pilkkoa korillisen vihanneksia, on muutamankin seuraavan päivän ruokarulianssi suurinpiirtein selätetty. Nolottaa kyllä tägätä tämmöistä "reseptiksi", mutta hei, eiks me helposta tykätäkin!

Lämmin fetasalaatti

Pilko vihreää paprikaa, kypsiä tomaatteja, punasipulia ja valkosipulia. Ei ihan silpuksi, ennemminkin lohkoiksi, sillä vihannekset menevät uunissa vielä kasaan!
Sekoita vihanneksiin murusteltua fetaa, kalamata-oliiveja, tuoreita ja kuivattuja yrttejä (ainakin timjamia) ja hyvää oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Laita uunipellillinen tovin maustunutta vihannes-fetaseosta hetkeksi kuumaan uuniin. Kääntele kerran tarvittaessa.

(Kurkkua ei tässä hässäkässä huolita fetasalaattiin mukaan, sillä sehän ei ole parhaimmillaan uunitettuna. Kurkku sen sijaan hyppää valkosipulin, sitruunamehun, suolan ja mintun kanssa jogurttikylpyyn uudelleensyntyäkseen ihanan raikkaana tsatsiki-tyyppisenä kastikkeena.)

Lämmin fetasalaatti asettui ensin tarjolle lihapullien, veneperunoiden ja jogurttikastikkeen kanssa, ja seuraavana päivänä siitä, mitä oli jäljellä, syntyi jumalainen pasta-ateria kädenkäänteessä. Siis rehellisyyden nimissä vain keittämällä pastaa, lämmittämällä "fetasalaatti" ja raastamalla parmesania päälle. (Vihanneksista irtoaa uunissa nestettä, olin ottanut liemen ensimmäisellä kierroksella talteen ja käytin tässä pastavaiheessa, jotta kastike oli tarpeeksi kosteaa ja muhevaa.)

Voilà! Kokeileeko kukaan?

Lue lisää: Vähän samantyylistä tehtiin muinoin täällä, eli täytettyjä paprikoita.

Omenapizzettaa evääksi

Omenapizzetta lähti käyntiin ihanasta reseptistä Ruotsin Ellen syyskuun numerosta. Siinä lätty koreili niin nättinä, niin nättinä nimellä Tarte Flambée, ja se oli vallan pohjaa myöten tietysti itse tehty ja sisälsi myös herkkusieniä.

Minullahan on tunnetusti ongelmia taikoinoiden kanssa ja sitä paitsi tässä tapauksessa kiire, joten jälleen kerran paikoin oikaisin, paikoin pistelin vähän omiani. Tyylikäs eväs syntyi kädenkäänteessä, en olisi voinut olla ylpeämpi itsestäni!

Omenapizzetta eväskoriin

Laita ensin punasipulirenkaita ja valkosipulilastuja hetkeksi marinoitumaan oliiviöljy-balsamico-liemeen. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Voitele valmiit (pakaste)pizzapohjat levittyvällä vuohenjuustolla (esim. Chavroux) yltympäriinsä.

Lado päälle omenaviipaleita, marinoituja sipuleita ja tuoretta timjamia.

Paista kuumassa uunissa rapeaksi ja viimeistele oliiviöljyroiskeilla, pähkinöillä ja timjamilla. Rouhi vielä vähän mustapippuria päälle ja ripottele suolalastuja tarvittaessa. Nauti kuivan omenasiiderin kera.

Vinkki: Kätevä eväsretkeläinen pakkaa mukaan sakset, joilla pizzat on helppo leikata kauniiksi kolmioiksi ja tarjoilla lautasliinan päältä. 

Uusinta

Muistuttelen kertaalleen esitellystä kana-biryanista, jos et ole jo kokeillut. Viilenevä (voi kökkö...) kelihän on itse asiassa tämmöisille ruokalajeille kesäkuumia parempi kaveri. Hyvän reseptin tunnistaa siitä, että se jää kiertämään muutaman vakkariruoan radalle, sitä toivotaan, ja kun sitä tekee, se uppoaa jokaiseen.

Tarkka kokki nauttii myös siitä, että kastikkeeseen saa upotettua vaikka mitä jääkaapin jämiä, kuten jogurttipurkin pohjia, nahistumaisillaan olevia vihreitä, erilaisia maustepussien rippeitä.

Hyvää ruokahalua, befarma'id!

Tattipastaa

Tatteja taivaan täydeltä, tai siis metsän. Poika toimi tattioppaana Hangossa vieraileville ja sai saaliista siivun palkkioksi. Onneksi metsästysseurue myös siivosi takapihallamme ihanan puheensorinan saattelemana ja kylmän samppanjan voimin koko saaliin, minulle ei jäänyt kuin hekumallinen osuus, kokkaus ja syöminen!

Ei tätä nyt taaskaan ole oikein reseptiksi kutsuminen, mutta koska itse pidän juuri näin yksinkertaisista asioista, niin ehkä joku muukin.

Helppo tattipasta

Kuutioi puhdistetut tatit ja paahda sieniä kuivalla, kuumalla pannulla kunnes kosteus on haihtunut. Sienet menevät paahdettaessa reilusti kokoon, koita siis arvioida tarvitsemasi määrä sen mukaan.

Mausta paahtuneet tatit suolahiutaleilla ja roimalla mustapippurilla.

Lisää nyt vasta (kirnu)voita ja kiepauta tatit voisulassa.

Laita pienittyä punasipulia ja pari kokonaista valkosipulinkynttä kuullottumaan tattien kanssa voihin. Pidän tässä ruokalajissa sipulista melkein raakana.

Mausta koko komeus parilla tuoreella rosmariininoksalla ja tirauksella sitruunanmehua, jätä pannu maustumaan kunnes pasta (penne) on kypsynyt.

Tarjoile heti.

Kaksi kanaa

Minulla on eräs ihana keittokirja, josta usein villiinnyn kokkailemaan, vaikka kai koskaan en ole varsinaisesti yhtään ruokalajia toteuttanut suoraan kirjan resepteistä. Mutta hyvä keittokirja toimiikin juuri näin, herättää ruoanlaittohimot, nostaa veden kielelle, saa aikaan sutinaa hellan ääressä.

Kyseessä on Van Gogh's Table - At the Auberge Ravoux. Eikä se oikeastaan olekaan pelkkä keittokirja, vaan kertomus Vincent van Goghin viimeisestä majapaikasta, Ravoux'n majatalosta ja sen ravintolasta. Paikasta, jossa van Gogh kuoli vuonna 1890.

Kuolemasta suoraan elämään, eli syömiseen.

Tällä kertaa inspiraationpuuskan nostattiresepti Stewed Chicken with Mustard Cream Sauce. Jota en siis tehnyt. Tein... jotain omaa kana-juttua.

(Tässä taas yksi syy miksi minulle ei ole mitään kategoriaa. En ole oikea ruokablogi, en ole kunnon kirjablogi, en ole missään nimessä muotiblogi, en ole juuri lainkaan sisustusblogi, enkä edes tiedä mitä lifestyle tarkoittaa.)

No mitä nyt siis yritän tällä kaikella sanoa on siis se, että tärkeintä on että tekee. Että ei se ole niin nokonuukaa. Nyt arvon sormet näppäimellä, että mitä oikeastaan ole teille jakamassa, kun en rehellisesti sanottuna oikein muista miten oman kanani tein. Mutta tehdäänkö niin, että jaan sen inspiksen, ja sitten kerron suurinpiirtein ja sinnepäin, miten oma puluni valmistui?

La Poule a Pot et sa Crème à la Maison
Kirjan resepti vapaasti suomennettuna (ja hiukan lyhennettynä)

Haudutettu kana
1 kana eli meidän oloissa yleensä broileri
2 sipulia
2 porkkanaa
1 purjo
2 sellerinvartta
1 juuriselleri
Muutama oksa tuoretta timjamia
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 rkl merisuolaa
150 gr pekonia

Sinappikastike
2 rkl voita
2 rkl jauhoa
3/4 kuppia kuumaa kanalientä (kanan haudutuksesta)
1 1/2 rkl Dijon-sinappia
1/2 kuppia täyskermaa
1/4 tl suolaa
Rouhittua mustapippuria

Laita kaikki kanan hauduttamiseen tarvittavat ainekset pataan ja lisää niin paljon vettä, että kana peittyy. Keittele kunnes akna on kypsää, noin tunnin verran. Nosta lopuksi kanalientä sivuun kastiketta varten.

Aloita kastikkeen tekeminen sulattamalla voi. Sekoita reippaasti vispaamalla voisulaan jauhot ja kaada kanalientä hissukseen pienissä erissä seokseen, koko ajan sekoittaen kunnes se sakenee. Lisää kerma, sinappi ja mausteet.

Nosta kana ja vihannekset keitinliemestä. Leikkaa kana tarjoiluvadille ja nosta vihannekset reunoille. Ammenna kattilasta muutama lusikallinen lientä kanan päälle. Tarjoile sinappikastikkeen ja vaikkapa riisin kera.

Kirjatoukan kananroikale

Ota kaksi kanaa, ja laita ne voideltuun savipataan kylkikyljessä nököttämään. Voitele kanojakin, kun kerran pataakin. Tuuppaa pata kuumaan uuniin, nauti ruskettuvan kanannahan tuoksusta.

Nosta kaverukset patoineen päivineen hellalle kun he ovat rapsakoita, ja visko pataan seuraksi monta kuorittua ja puolitettua sipulia, kokonaisia valkosipuleita (jos ovat tuoreita, ei tarvitse edes kuoria), rosmariininoksia puutarhapenkistä pari, punaviinipullon loput ja lopuksi sopivan oloisesti vettä. Laita pata takaisin uuniin ja anna muhia kunnes kanasta lihat irtoavat pelkästä katseesta. Hep, meinasi unohtua: kumoa uunikeikan loppuvaiheilla pataan myös kipollinen luomukermaa ja viimeinen arvokas purkillinen Pinnan tryffelikastiketta! Jos sitä ei olisi ollut, olisin laittanut tryffeliöljyä. Kiehauta.

Paahda kanan rinnalle (ensin vain kuumalla pannulla ja sitten voissa) aikaisemmin keitettyjä perunoita. Perunoiden tulee olla kullanruskeita ja rapeita, kuten kanankin! Tarjoile kanan ja perunoiden rinnalla merisuolassa ja mustapippurissa paahdettuja tattisiivuja, vihreää salaattia punaviinietikkakastikkeella ja kevyttä punaviiniä.

Tätä kyseistä keittokirjaa saa näköjään Amazonista pilkkahintaan, jos joku innostuu. Oman versioni kauniin kannen olen epähuomiossa polttanut kynttilällä.

Auberge Ravoux Pariisin lähistöllä on edelleen toiminnassa (tai taas) ja Van Goghin kuolinhuone eräänlainen pyhiinvaelluspaikka.

Lue lisää: Van Goghin kantapöytään liittyy ihmeellinen tarina, siihen olen viitannut aikaisemmin täällä. Ja ainakin aavistuksen Vincentin maisemistakin olen saanut kokea, kas näin.

Ranska-teemainen kesäkirjalista ja reseptejä piknikille

Maanantaiaamu valkeni ihanimpana ikinä, kun valutin itseeni maitokahvia, lajittelin lukemistoani ja hoipuin lopulta muina kameleina kirjakasseineni Leijonarantaan Gauharin ranskalaista piknik-tapahtumaa emännöimään.

Niin lämpöistä aamua ei tähän kesään ollut vielä ehtinyt osuakaan. Me suorastaan kelluimme helteessä vilteillämme ja tyynyillämme!

Kiitos kun poikkesitte, te kaikki kivat ihmiset. Kesäkirjalistat loppuivat alkuunsa, joten täältä pesee lukemista niille, jotka jäivät ilman. Listan alla vielä piknikin himotuimman dipin ohje sekä muita eväsvinkkejä blogiarkistosta omille helteisille rantareissuillenne.

Gauharilaisetkin halusivat kiittää teitä mielenkiinnosta jatkamalla piknik-päivän etua blogin lukijoille; koodilla kirjatoukkablog saat Gauharin verkkokaupan ostoksista -20 % sunnuntai-iltaan (klo 00:00) saakka. 

Mutta nyt asiaan, eli kirjoihin <3

KLASSIKOT: 

• Victor Hugo, Kurjat 
• Guy de Maupassant, Koru ja muita novelleja 
• Irène Némirovsky, Veren polte 
• Francoise Sagan, Bonjour Tristesse 
• F. Scott Fitzgerald, Yö on hellä

UUDEMPAA RANSKALAISTA 

• Anna Gavalda, Lohduttaja 
• David Foenkinos, Yhden elämän muistot 
• Delphine de Vigan, D'aprés une histoire vraie 
• Muriel Barbery, Kulinaristin kuolema

ELÄMÄÄ ja ELÄMÄKERTOJA 

• Herman Lindqvist, Madame de Pompadour 
• Alicia Drake, The Beautiful Fall, Fashion, Genius and Glorious Excess in 1970s Paris 
• Gertrude Stein, Alice B. Toklasin omaelämäkerta 
• Juha Tanttu, Ranskalaisia pastilleja 
• Francoise Gilot, Elämää Picasson kanssa 
• Julia Child, My life in France 
• Ernest Hemingway, Nuoruuteni Pariisi 
• Paula McLain, Nuoruutemme Pariisi 
• Marguerite Duras, Nimetön intohimo, eli keskusteluja Leopoldina Pallotta della Torren kanssa 
• Outi Nyytäjä, Maailman laidalla 

SARJAKUVAA: 

• Manu Larcenet, Pieniä voittoja (sarjakuvaa, osat 1-4) 

COFFEE TABLE BOOKS: 

• Gilles Martin-Chauffier, Paris Match, Les Écrivains - Portraits Intimes 
• Carole Weisweiller, Jean Cocteau, Les Années Francine 1950-1963 
• Jeanne Bayol & Jean-Marie del Moral, Vivre Bohème, Éloge de la liberté 

RUOKAA: 

• Prisca Leclerc, Tarte Tatin - Suuri ranskalainen keittokirja 
• Guillaume Long, À boire et a manger, osat 1-3 (sarjakuvaa) 
• Alice B. Toklasin keittokirja

* * *

Piknik-eväistä eniten ihastusta herätti tämä sitruunainen fetatahna, joka oli Gauharin Sabinan resepti:

200 gr fetajuustoa

1 sitruunan raastettu kuori

1 sitruunan mehu

1 valkosipulinkynsi

Mustapippuria

Oliiviöljyä notkistukseen 

Laita kaikki ainekset kulhoon ja aja sauvasekottimella samettiseksi. Uunissa paahdettuista ohuista tortilla-letuista saa leikattua kauniita kolmioita, joilla dippiä saa kauhaistua suuhun!

* * * 

Valitsimme Gauharin tyttöjen kanssa myös Kirjatoukan reseptiarkistoista muutamia ideoita kesän piknikeille:

Lounasleivät vuohenjuustolla, kinkulla ja päärynällä (linkki)

Fenkolipizza (linkki)

Erilaiset tahnat (linkki 1, linkki 2)

Melonisalaatti (linkki)

Pan Bagnat, eli nizzalainen eväsleipä (linkki)

Raparperi-aprikoosipiiras (linkki)

Maustetut ravut grillissä

Pidempään seuranneet tietävät jumituksistani, hullaannun johonkin ruokaan, juomaan, kirjallisuudenlajiin tai vaikkapa päivätöihin ja junnaan siinä sitten kunnes seuraava hulluus iskee.

Nythän olen koukussa ihoöjyihin, vadelman värisiin huulikiiltoihin, tupsuihin, Outi Nyytäjän Bretagne-kolumneihin, Hangon Makaronitehtaan PilPil-pastaan, roseeviiniin, päiväuniin, töidentekemiseen lomalla ja sen sellaiseen.

Mitä kokkailuun tulee, niin aika tahnapainotteisesti mennään tämä kesä. Kun jokainen perheenjäsen sinkoilee omalla radallaan, yhteisiä ruokahetkiä on harvassa. Jos ruokakomerossa on valmiita pitaleipiä, pakastimessa falafel-pyöryköitä ja jääkaapissa punaisena paukkuvia tomaatteja, hummusta, srirachaa ja paksua jogurttia, niin kuka tahansa voi kävellä sisään koska tahansa ja aloittaa syömingit mihin aikaan hyvänsä.

Mutta yksi kokkailuintohimo on kesäänkin osunut ja tätä on tehty PALJON. Grilliparka ei ehdi välissä jäähtyä. Reseptin bongasin hauskan Yes More Please-blogin Instagram-tililtä. Za'atar mausteseos kiinnosti ensikuulemalta, ja mauste nimeltä sumakki. Ja koska olen suvakki, niin lähipiiristäni löytyi heti mausteen asiantuntijoita. Tosin uudet ystäväni hokivat timjamin nimeä, ja minä itseriittoisetsi toistelin että EI TIMJAMI, EI TIMJAMI, kunnes sain pussillinen kouraani. Itäkeskuksen basaareista noudetussa säkissä todellakin lukee Green Thyme vaikka se sisältää nätisti kaikki kaipaamani za'atarin ainekset: timjamia, seesaminsiemeniä, suolaa, sumakkia, fenkolinsiemeniä, korianterinsiemeniä sekä öljyä. Lopputulos on mehevän värinen rouhe, jota olen pöllyyttänyt ruokalajiin jos toiseenkin. Mutta erityisen hyvin se toimii tässä.

Jättiravut za'atar mausteseoksella

Sulata hissukseen (tai paniikissa ja väkivalloin lämpimän veden alla, riippuu tilanteesta) iso läjä kuorittuja ja pakastettuja tiikerirapuja.

Laita sulat ravut (ehkä haluat kuivata niitä hiukan ensin) isoon kulhoon ja lorottele öljyä perään.

Mausta öljyssä keinuvat ravut za'atarilla, chilihiutaleilla, savupaprikalla, valkosipulihakkeella, sitruunanmehulla. Suolaakin olen lisännyt, vaikka mausteseokseni sitä sisältääkin.

Anna maustua niin kauan kuin maltat. Todellisuus on osoittanut, että lyhytkin maustumisaika toimii, lyhytpinnaisen tai huonon suunnittelijan (= minä) ei sen takia kannata jättää kokeilematta.

Me emme ole kuivailleet marinadista nostettuja rapuja, vaan paiskoneet niitä liekkien saattelemana sellaisenaan kuumaan grilliin. Minuutti per puoli riittänee, riippuu pöhinästä.

Tarjoile läjä rapusia ranskanperunoiden, patongin, vihreäan salaatin sekä aiolin kera. Mehua piukkuvat sitruunanlohkot rapuvadin reunamilla ovat paitsi kauniita, myös hyvä makulisä. Samoin lehtipersilja. Aterian kruunaa jääkylmä valko- tai roseeviini.

Nauttikaahan!

Paitamekkobileiden reseptit, osa 3

Laukkaamme paitamekkobileiden kolmanteen osaan, ja jälkiruokaan. Melko turhauttavaa, ettei jälkiruoasta valmiina annoksena ole olemassa kuvan kuvaa, iskimme kuvaajan kannalta harmillisen hämärässä ja sateisessa illassa ahnaasti makean herkun kimppuun. Lapset keskittyivät kermavaahtoon, marjoihin ja kekseihin, tässä jälkiruoassa viini todellakin maistuu, eikä sitä haihduteta keittämällä kuten monissa jälkiruoissa.

Valoisammat kuvat ovat jo seuraavalta päivältä. Kuka sitä nyt hyviä bileitä yhteen päivään jättäisi! Ja ruokaakin riitti lounaaksi yllin kyllin, elelimme pari päivää kuin tarujen herkkuja tursuavassa runsauden sarvessa. 

(Muista ottaa aikaisempien osien lihojen keitinliemet talteen, niistä syntyy mahtavia risottoja tai niissä voi keitellä tortellineja, lihaliemi on äärimmäisen maukas! Ja alla Merja antaa vielä extravinkin zabaione-reseptistä ylijääville valkuaisille. Ja se ei ole marenki.)

Mennään pidemmittä puheitta Merjan jälkkäriohjeeseen:

* * * 

Lo Zabaione

Tässä annetun ohjeen määrästä syntyy noin kymmenkunta pientä, n. 1 dl annosta. Marsala-viini on voimakkaan makuista, joten marsalan määrää voi vähentää, jopa puoleen.

2 dl sokeria (sokerin määrää riippuu viinin makeudesta, mitä makeampi viini, sitä vähemmän sokeria.)
8-9 keltuaista
4 dl Marsalaa, tai hyvää muskatviiniä (esim. Moscato d'Asti)

• Vatkaa sokeri ja keltuaiset niin, että sokeri sulaa hyvin. Laita sokeri-keltuaiskulho liedelle vesihauteeseen, lisää viini ja hämmentele, kunnes seos sakenee. (Ennen aina hulluna vispasin, kunnes tajusin, että lopputuloksen pitäisi olla ennemmin vanukas kuin vaahto!) Sakenemisessa kestää suunnilleen 6 minuuttia.
• Zabaionen voi hyydyttää viileässä hyvissä ajoin ennen tarjoilua tai tarjoilla saman tien.
• Zabaionen kanssa on tapana tarjota mansikoita tai muita ajankohtaan sopivia marjoja tai hedelmiä, sekä keksejä. Me kokosimme zabaione-annostemme päälle kermavaahtoa, metsämansikoita ja italialaisen sokerikeksin. Annoksista voi viritellä omia versioita, kerrostaa zabaionea kermavaahdon kanssa tai sekoittaa vaahdotetun valkuaisen tai kermavaahtoa kevennykseksi. Nesteenä voi käyttää viinin sijasta vaikkapa appelsiinimehua. Itse teen välillä zabaionen siideristä. 
• Zabaionen teosta jää reilusti valkuaisia jääkaappiin, onneksi ne säilyvät hyvin ja niitä voi pakastaakin. Varaan usein jonkun valmiiksi ruodottoman kalafileen ja kermaa valmiiksi, ja teen niistä ja valkuaisista kalamurekkeen seuraavaksi päiväksi.

Lue lisää: Paitamekkobileiden reseptit, osat 1 & 2. Nyt puuttuu enää se paitamekko! 

Paitamekkobileiden reseptit, osa 2

Seuraa toinen osa reseptejä paitamekkojuhlista, siirrymme secondo piattoon eli pääruokaan. Kenties juhannuspyhinä innostut sinäkin keittelemään kattilakaupalla erilaisia lihoja, varsinkin jos on kesävieraita tyrkyllä? Päästetään Chef Merja ääneen pidemmittä puheitta, sillä tekstiä tulee PALJON!

* * *

Il Gran Bollito Misto

Bollito misto on tavallinen pohjoisitalialainen kotiruoka, erilaisia keitettyjä lihoja kastikkeen kanssa. Il Gran Bollito Misto taas on ateria, jolle on omistettu kokonaisia yhdistyksiä ja nettisivustoja. Kokonaisuus koostuu lihojen keittämisestä syntyvästä lihaliemestä, useasta erilaisesta lihalaadusta ja lihojen määrää vastaavasta määrästä erilaisia kastikkeita. 

Jälkiruokana tulee tarjota zabaione tai päärynöitä viinissä. Zabaionen ohjeen saatte seuraavassa osassa.

Kastikkeista perinteisimmät ovat bagnetto rosso (ketsupin italialainen esikuva) bagnetto eli salsa verde (persiljakastike,) cren (piparjuuritahna) ja mostarda di frutta (hillottuja hedelmiä). 

Mostarda di fruttaa ei ole Italiassakaan joka puolella, sen sijaan voi käyttää makeita aasialaisia kastikkeita, mango chutneytä tai sweet & sour -kastikkeita. Lisäksi erilaiset etikkapikkelsit sopivat hyvin, kuten myös hunajasinappikastike, karpalokastike jne. Tarjolle pannaan lisäksi myös balsamietikkaa, hyvää suolaa ja oliiviöljyä. Lihat tarjoillaan sopiviksi annosapaloiksi leikattuna, sitä emme nyt tehneet. Tässä reseptillä taitaisi ruokkia parikymmentä ihmistä!

1 naudan kieli
1 kg vasikan rintaa, tai jos ei löydy, niin paistia
4 kpl naudan potkia (kokonaispaino alle kilo)
1 kana (meillä oli 2 broileria)
1 kg porsasraakamakkaroita (kannattaa vähän pistellä haarukalla, etteivät halkea)

Keittäminen:

• Lihojen keittäminen tehdään sellaisissa erissä, että ne mahtuvat hyvin kattiloihin. Kieli kannattaa keittää kokonaan erikseen, koska sen keitinliemestä tulee tummaa. (Kieli kannattaa muutenkin ryöpätä kuumassa vedessä ennen keittämistä.) Kanan voi keittää erikseen, naudanlihat ja makkarat samassa kattilassa. Keittämisaikoihin löytyy ohjeita, ja kaikkiin kattiloihin tulee neilikkasipuli (kuorittu sipuli, johon pistellään riveittäin neilikoita), porkkanaa, sellerinvarsia, laakerinlehti ja kuivattua yrttisekoitusta, suolaa ja pippuria. Ylikypsyys ei haittaa.
• Alkuruoaksi tarjottava lihaliemi tortellien kanssa tai risotto tehdään keittämisestä muodostuvasta lihaliemestä. Lisäkkeeksi voi myöhemmin lisätä kattiloihin kypsymään lisää sellerinvarsia, porkkanaa ja sipuleita, perunaakin.
• Antonio Carluccion ohje on hieman erilainen ja siinä on mukana rullattu porsaannahka, sellaista en ole koskaan laittanut. Mutta ehkä joku löytää sellaisen ja innostuu kokeilemaan?Sitä näkee muissakin italialaisissa ohjeissa, nimellä la cotica tai cotenna. Muita sopivia lihoja keitettäväksi ovat esim. häränhännät, ankka ja porsaan luullinen kylki. Tässä ruoassa käytetään siis edullisempia paloja.

Kastikeohjeet ovat pääasiassa serkultani. Hän päätyi työnsä kautta bolognalaiselle keittokurssille. Sain resepteistä kopiot, koska näitä näkee harvoin keittokirjoissa. 

Bagnetto verde tai salsa verde tunnetaan eri versioina ympäri eurooppalaisia keittiöitä. Sen ohjeen voit ottaa vaikkapa Antonio Carluccion sivulta.

Bagnetto rosso - italialainen ketsuppi

6 kaltattua tomaattia
1 paahdettu kuorittu paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
peperoncino tai kuivattua chilipippuria

Kaikki ainekset laitetaan kattilaan ja keitellään hiljakseen sakeaksi, n. 2 tuntia. Soseutetaan.
Lisätään 1 rkl fariinisokeria, 2 rkl viinietikkaa, oliiviöljyä ja suolaa maun mukaan. Aiemmin olen lisännyt vielä kanelitangon, pari neilikkaa ja muskottipähkinää. Suosittelen, niistä tulee kiva itämainen vivahdus.

Cren - piparjuurikastike, kaksi reseptiä

1. Bolognalaisen kokkikoulun ohje:
4 tl sokeria
4 tl viinietikkaa
5 tl raastettua piparjuurta
1 tl kermaa
Liuota sokeri etikkaan ja lisää piparjuuriraaste. Notkista kermalla.

2. Oma ohjeeni:
2 dl majoneesia (itse tehtynä)
2 dl piparjuuriraastetta - tai niin paljon, että maku on sopivan kirpeä.
Tarkistetaan maku ja lisätään viinietikkaa ja suolaa tarpeen mukaan.

Missasitko ekan osan? Se löytyy täältä.