29.12.2012

Kotona hämärän aikaan














Kirjatoukan kirjoituspöytä ja pari kuvaa joulukoristuksista, joista suosikkini on tuo absurdi kalakuumailmapallolla matkustava joulupukki. Dadaa. Koriste on S.A.L.I.sta, mutta jo useamman vuoden takaa. Rautaväkkyrä löytyi yhdestä kolmesta kellaristamme, ja meistä se on Woody Allenin muotokuva.
Samppanjalasissa on habanero-chilejä, sillä eilen tupa täyttyi chili on carnella joulun maut hyvästelevistä ystävistä, ja lumella vuorattu pesuvati samppanjapulloista. Kaari-ikkunassa vahtia pitää pinkki meksikolainen nukke, jolla on sininen ystävätärkin olohuoneessa, molemmat Mokosta. Jouluvalothan meillä palavat ympäri vuoden. Joulutähti ovessa on Artekin mittatikku!

Chili con carne, eli hyvästi lanttulaatikko!

Poristele öljytilkassa padan pohjalla neljä rinkuloitua sellerin vartta, sipulia ja valkosipulia.
Lisää myös 3-4 vihreää paprikaa pieninä kuutioina.
Ruskistele samaan aikaan pannulla jauhelihaa, ja kumoa pataan.
Lisää lihalientä, tomaattimurskaa ja tomaattipyrettä.
Pilko joukkoon erilaisia chilejä, kenties ropsautat chilijauhettakin, ja laita myös cayennepippuria. Pyöristä intiaanisokerilla.
Mausta reilulla kädellä jeeraa ja aavistuksella kuminaa, lisää suolaa, mustapippuria. Kaadoinko pataan myös tilkan punaviiniä? Kaadoinhan minä.
Anna porista, porista rauhassa, lisää loppuvaiheessa erilaisia papuja, kuten kidneypapuja. Mausta vielä sitruunanmehulla.

Kasaa lautaselle nachoja, kuumaa kastiketta padasta päälle, juustoraaste (cheddar) sulaa ihanasti päällimmäisenä. Tarjoa paksun ranskankerman, Texas Pete-kastikkeen ja tomaatti-sipuli-korianteri-lime-salaatin kera.

Nämä kuvat eivät todellakaan ole Herra Kameran ottamia, häntä ei ole syyttäminen. Kunhan leikin uudella puhelimellani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"