Silloin kuin Balzac tänne muutti, vuonna 1840, hän haki rauhaa Pariisin riennoista vetäytymällä pieneen, syrjäiseen Passy'n kylään. Jo metrotunneleista noustessa tuntee, että nyt on kaikki toisin. Omien rosoisten kulmiemme sijaan nyt ollaan Hienojen Villakangastakkien ja Kiiltävien Kenkien Alueella. Oi miten suloisesti hyppelehtiviä lapsia, miten kuohkeita kampauksia, miten näyttäviä porttikäytäviä. Kaikilla on kaunis mustavalkoiseen käärepaperiin kietaistu leipä kainalossa. Sen salaisuus selviää pian, kun näemme jonot Aux Merveilleux de Fred-leipomon edessä.
Ruokakaupat ovat auki, vihannestiskit tunkevat kävelykadulle, salaattivuoret, tomaattipyramidit ja munakoisosotilaat... Kadun päässä on pieni halli. Parkkeeramme kalatiskin päähän herraseuraan ja pian minulle jo työnnetään vierustoverin lusikkaa suuhun; merisiilin mätiä!
Siihen olisi voinut jäädä loppupäiväksi, valkoviinivirtaan, juttelemaan satojen ostereiden miehille, mutta meidän matkamme jatkuu. Alkupalat nielaisimme toki kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"