9.4.2013

Muistoja



Äidyin jo Facebookin puolella hehkuttamaan tätä kirjaa mm. käyttäen sanaa "lukuhurmio". Tavallaan vaarallista, asettaa niin kovat odotukset seuraavalle lukijalle. Silti, seison hurmioni takana. Pidin David Foenkinoksen Yhden elämän muistoista (Gummerrus) jotenkin todella, todella paljon. Enkä edelleenkään osaa selittää miksi. Kirjallisuuskeskustelijaa, tai kriitikkoa, siis minusta ei oikein saa. Kun pidän, pidän, kun en pidä, en pidä, ja syyt voivat olla moninaisia, irrationaalisia ja usein hyvinkin henkilökohtaisia.
Sen vain sanon, että jos on juuri ajatellut Claude Lelouchia ja maitolasin pohjassa olevia numerosarjoja, joista lapsena koulun ruokalassa arvoimme toistemme "ikää", ja sitten ihan heti törmää niihin samoihin asioihin kirjassa, johon on kovaa vauhtia rakastumassa, niin se universaliteetti saa kyllä ihan hengästymään.

(Rakas Book Clubini toisaalta varmaan muistaa tiivistykseni laajasti rakastetusta Thoreau'n Walden - Elämää metsässä -klassikosta; "Täyttä paskaa".)

No mutta, kirja laukaisee väkisinkin muistelmaan omia isovanhempiaan. Katsokaa miten kaunis pariskunta olivat nuo isän puolen mummoni ja vaarini. Vaarini oli opettaja ja leksikografi, hän oli tekemässä ensimmäistä Nykysuomen sanakirjaa. Ei siis ihme, että Kirjatoukkakin rakastaa kieltä. (Josta tulikin mieleeni, että ystäväni Paku-Villen kanssa selailimme juuri Eva Mannerheim-Sparren keittokirjasta naudankielireseptejä!)

Mummo oli mieletön ruoanlaittaja ja intohimoinen Wimbledon- ja Sonia Rykiel-fani.

Mummoni äitini puolelta, vanha lihakauppias, on hyvinkin hengissä, lähentelee sataa, pesee lattiat, ikkunat ja seinät (!?) parin viikon välein ja pistää maailmaa järjestykseen kipakoilla kannanotoillaan. Rakastaa talviurheilua.

He elävät meissä.

Esimerkki Nykysuomen sanakirjan rakenteesta:

kirjailija14 s. henkilö, joka kirjoittaa (t. on kirjoittanut) kirjoja, vars. kaunokirjallisia teoksia; vrt. kirjoittaja, tekijä, runoilija, dramaatikko, eepikko, esseisti, lyyrikko, prosaisti, satiirikko | Hyvä, kuuluisa, moitittu k. Klassillinen k. Antiikin, Ranskan k:t. Vapaa [=riippumaton] k. K. Yrjö Jylhä. Hänellä on suonissaan k:n verta. — Kirjailijan tuotantoa tarkoittaen. | Paljon luettu, suosittu k. — Yhd. ammatti-, nais-, työläisk.; kansank.; nuorisonk.; kauno-, novelli-, näytelmä-, proosa-, romaani-, taidek.; matka-, meri-, salapoliisi-, sotak.; talous-, valistusk.; lempi-, menekkik.

Lähde: Wikipedia






6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Ja niin hienoja kuvia.
    Minä taas, kielentutkijana, en koskaan halua keittää kieltä! En edes osta kissoille syömään. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole koskaan kokannut kieltä, enkä tietääkseni syönytkään! Mutta kaikkea täytyy kokeilla, paitsi ... mitä ne olivatkaan? :)

      Poista
  2. Minulla on tällä hetkellä kesken David Foenkinoksen La Delicatesse - niin kovin ranskalainen, pidän kovasti. Virkistävää aina joskus.

    VastaaPoista
  3. Söin juuri ravintola Kellohallissa paistettua possunkieltä. Hyvää oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten maustettu? Minkä kanssa tarjottiin? Kiinnostaa!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"