30.7.2013

Pitkän pöydän ritarit, osa 3






Ystävämme T on huippukokki!









Pitkän pöydän ritarit lähtivät yhtenä aamuna metsästämään ruokaa Täktomin metsiin. Tai no onneksi Havsgårdar-luomukarjatilan Arja ja Markku olivat hoitaneet lihan meille kokkaamista vaille valmiiseen kuntoon, sen kun poimii tilapuodin jääkaapista tai pakkasesta ylämaankarjaa valitsemassaan muodossa.

Nyt tehtiin jauhelihapihvit, kaveriksi ranskalaisesta ruokalehdestä löydetyille kasvisherkuille.

***

Munakoisosalaatti ja paahdetut paprikat

Pistele munakoisoihin veitsellä reikiä, ja laita suolapedin päällä pellille ja uuniin. Laita toiselle pellille kokonaisia pestyjä paprikoita ihan sellaisenaan. Anna kypsyä ehkä tunnin verran. Laita paprikat ylemmälle tasolle, niiden pinta saa hiukan mustua.

Avaa munakoisot pitkittäin ja ota sisus talteen. Leikkaa pieniksi kuutioiksi ja laita isoon kulhoon. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, oliiviöljyllä ja yrteillä. Lopuksi vaivaa joukkoon pehmeää vuohenjuustoa ja kreikkalaista jogurttia, koristele tuoreilla yrteillä.

Pistä uunikuumat paprikat hetkeksi muovipussiin ja pussin suu kiinni. Sen jälkeen paprikat on helppo kuoria. Siivoa ja suikaloi paprikat, ja mausta öljyllä, valkoviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Ihana, paahteinen paprikasalaatti on valmis!

Havsgårdar-jauheliha on niin mahtavaa tavaraa, että se tarvitsee vain ropsahduksen suolaa, muutaman veivauksen mustapippuria myllystä ja kuljetuksen grilliin. Pihvien kaveriksi tilapuodista napattiin taas ah, niin ihania chutney-purnukoita, Apple & Ginger sekä Sweet & Spicy Tomato.

Oletko jo tutustunut Bionade-luomulimuihin? Inkivääri-appelsiini on ihanaa!

***

Tiesitkö:
"Highland-pihvikarjaa kasvatetaan n. 2,5–3,5 vuotta. Luonnonlaidunheinä ja luomusäilörehu, ympärivuotinen laiduntaminen ja vapaa liikkuminen muokkaavat lihasta tummaa, aromikkaan makuista ja vähärasvaista. Highland Cattle - Ylämaankarjan lihassa on vähemmän rasvaa ja kolesterolia ja enemmän rautaa ja proteiineja kuin keskivertaisessa naudanlihassa."

Lähde: Havsgårdar


Ei kommentteja: