Eilen aurinko siis paistoi, ennustettu myrsky oli vain semmoinen aavistus keltaista valoa vihreän veden yllä. Illalla kymmenen aikaan alkoi kuulua kauheaa kohinaa, pauketta ja ulvontaa, ja makuukamarin kamina huokaili puhurin voimasta. Bulevardin läpi pyyhkäisi vimmattu viima, ikkunalasit helähtivät. Mutta yöllä kun havahduin hereille, oli aivan hiljaista ja liikkumatonta.
Tälle päivälle olin värvännyt itselleni auton ja kuskin jotta pääsisin kuvaamaan myräkkää ja viipottamaan tuuli takkia pullistaen rannalta toiselle. Turha toivo. Sorsat vain surffasivat Helonrannan laineilla, hihkuisivatkin, jos osaisivat.
Lapsi huutaa yläkerrasta, että kirjastosta on tullut "Ovatko lainasi unohtuneet hyllyysi"-viesti koskien Tove Janssonin kirjaa Haru, eräs saari.
"Vastaa niille, että äiti on hyvin kiintynyt kyseiseen kirjaan eikä halua palauttaa sitä enää koskaan!"
Ei suinkaan, nyt pakkaamme Pojun kanssa kirjastokassimme ja lähdemme kitisti palautuspuuhiin. Minullahan on ässänä hihassa samainen kirja på svenska, ystävältä saatu lahja. Kyllä elämä on ihmeellistä.
Psssst: pieni merivideo Instagramissa, jos haluat kuunnella aaltojen pauhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"