10.9.2014

Ajankulua

Flunssan hyviä? huonoja? puolia. Aikaa Netflixille.

Katson tosi harvoin telkkaritelkkaria, mutta tv-ohjelmia netistä sen sijaan harva se päivä. Olenkin joskus kertonut keittiörutiineistani, nykyään joku keskusteluohjelma tai Svenska Hollywoodfruar taustalla on yhtä tärkeä pilkkomishommissa kuin terävä veitsi. Netflixiä olen käyttänyt hyväkseni tosi vähän, jotenkin olen ajatellut, että mitäpä suotta. Tulee vaan liikaa.

Mutta nyt. Nyt löysin Netflixin dokumenttielokuvat! Apua, siellähän on vaikka mitä.
Ihan ensimmäiseksi katsoin julistekuvan leffan, The Good Life. Maailmassa on ihmeellisiä ihmiskohtaloita. Ja ihmisiä.

Netflixin dokkareista löytyy myös nyt niin ajankohtainen Joan Rivers - A Piece of Work (hassulla tavalla jotenkin hyvä pari tuon Good Lifen kanssa), usein täällä blogissakin mainitsemani suosikki L'Amour Fou (Yves Saint Laurentin ja Pierre Bergén suhteesta), muita muotimaailmadokkareita Valentinosta katumuotikuvaaja Bill Cunninghmaniin sekä The September Issue, joka on nyt kyllä tullut jo tavallisestakin tv:stä aika monta kertaa. Se kyllä kestää useammankin katselun.

Löytyy myös musiikkia, sporttia, taiteita, luontodokuja; George Harrisonia ja muita Beatleja (sekä Good Ol' Freda), undergroundimpaa kamaa, lasten kanssa katsottavaksi Pingviinien matkaa, surffielokuvia kuten Sirpaleet ja Bending Colours, Ai Weiwei... Yhteiskunnallisia aiheita on paljon, rankkojakin leffoja. Uskontoja, seksuaalisuutta, naisasiaa, sotaa, rahaa, valtaa...

Täällä voidaan jo paremmin, kiitos vinkeistä. Yhdistin teidän flunssankarkoittajanne thai-tyyppiseen kanakeittoon (kanakeitto, tuo kaikkien Comfort Foodien äiti...), jonne upposivat niin valkosipulit, inkiväärit, lusikallinen hunajaa, limenmehua, chiliä, lempeää kookoskermaa... Laitoin lehtikaaliakin, vaikkei se taida kovin aasialaista keittiötä edustaa, mutta kun sekin on niin terveellistä! Viinavillasukat taitavat enää olla kokeilematta :)

Seuraavaksi aion katsoa A Year in Burgundy'n. Se kertoo ranskalaisista viinitilallisista ja mulla on ikävä Ranskaan.

Tv-ohjelmista tuli mieleen: Iholla-sarjasta suosikkini ovat Patrick ja Jukka. Entä sun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"