23.11.2014

Inside whom?



Sunnuntai on taas ollut leffapäivä. No oli se siivouspäiväkin, ja vaahteranlehtisäkkien raahauspäivä, ja lettupäivä ja joulukoristelaatikoiden esilleottopäivä.

Joka tapauksessa lounaan jälkeen oli parin tunnin kolo, joka täytettiin tyynyillä, filteillä ja Llewyn Davisilla.

Lapset karkasivat tahoilleen ja me valtasimme sohvan. Herra Kamera ei voi tietyistä syistä kertoa teille miehistä näkökulmaa elokuvaan. Hän nukahti. Hän on tehnyt niin lujasti töitä koko syksyn, että näen häntä nykyään liian harvoin ja silloinkin lähinnä nukkuvana. Mutta asiaan, joudutte siis tyytymään minun täysin epäolennaisiin käsityksiini elokuvasta, joka on katsottu myttyrässä Herra Kameran olkapään takaa!

Katselen usein leffoja nykyään semmoisella omalla hämärällä tekniikallani. Tästäkin elokuvasta paha mennä sanomaan mitä siinä varsinaisesti tapahtui, sillä minun silmäni ja mieleni harhailevat ikään kuin kuvan taaemmassa kerroksessa. Päät puhuvat etualalla juonta eteenpäin, minä haahuilen siellä taustalla. Katselen julisteita, villatakkeja, viinilaseja, mattoja, lampunjalkoja, silmäripsiä, vinyylirivistöjä ja portaikkojen kaiteita. Imeskelen värejä itseeni. Tässä elokuvassa sävymaailma solmii yhteen savunsinistä, vedenvihreää, kahvinruskeaa ja hiirenharmaata oikein nautinnollisesti.

Elokuva on tarina muusikosta, joten musiikkinumeroille annetaan aikaa. Eletään 60-lukua, folk-kitara vonkuaa ihanasti. Näyttelijät ovat osuvia. Olen oivaltavinani, että elokuvan juliste lainaa ilmapiiriä Dylanin levynkannesta? Dylaniin viitataankin pyyhkäisevän katseen verran elokuvan lopussa.

Kaiken kukkuraksi huomasin, että aivan kuin elämässäni olisi aprikoosinvärisen kissan kokoinen aukko.

Sellainen elokuva. Olettepa nyt taas hullua hurskaampia ansiostani ;)

Bonari: Namu studiokohtaus ja musiikkinumero elokuvasta Inside Llewyn Davis. 

6 kommenttia:

  1. Meidän punapää lähettää kehräävät terveiset!

    VastaaPoista
  2. Oma elokuvankatselusilmä elää usein omaa irrallista elämäänsä...ei niinkään juoneen keskittyen--vaan visuaalisuuteen, juuri niihin yksityiskohtiin, varsinkin menneiltä vuosikymmeniltä.
    Esim. sarja Mad Men -sovinistinen, mutta mikä ihana pikku historiikki asuineen ja ympäristöineen...
    Ja saa olla aika mahtava elokuva, jos se vain vie mennessään!
    Minun levottomalla mielenlaadullani on muutenkin saavutus keskittyä yhteen asiaan kerrallaan =)

    Nyt on tiedossa onneksi ihan livenä teatteri-iltama hyvän ystävän kanssa.

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, toi levottomuus... Syytän somea. Syytän somea KAIKESTA ;)

      Poista
  3. Paljastan, ettei minun kohdalla some pääse sotkemaan ajatuksia, en kuulu edes naamakirjaseen =)
    Ja arvatkaa, onko painostettu?? -Silläkään uhalla, etten tiedä mitä muille tapahtuu, --en liity!
    Tosin ihan livenä saa sitten paremmin vaihtaa kuulumisia --kahvilla, teatterissa, shoppailuretkellä...missä tahansa=)
    Haluan olla vanhanaikainen!
    En kai ole ainoa?

    Nikadora









    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainoa, tee juuri niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Minulle fb ja muut kanavat ovat olleet mieletön mahdollisuus pysyä kiinni koko maailman syrjässä, vaikka istunkin pikkuruisessa Hangossa keittiönpöydän ääressä. Minä siis tykkään, muttei kaikkien tarvitse!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"