Yhtenä iltapäivänä keittelimme villalla latva-artisokkia, jotka ostimme silloin Cannesista Forvillen torilta. Koriin päätyi kahta eri sorttia, pientä lilahtavaa olisi torikauppiaan mukaan voinut syödä raakanakin, mutta me keitimme molemmat lajikkeet.
Selkeät ja oikeaoppiset keitto-ohjeet löydät videon muodossa täältä, mutta tässä näin tiivistettynä laiskanmiehen jutun juju menee näin:
Huuhtele artisokat ensin hyvin. Murra artisokkien sitkeät ja kuituisat varret pois, voit käyttää apuna esimerkiksi pöydän reunaa. Varsi napsahtaa lähes itsekseen oikeasta kohdasta rihmoineen. Riivi sitten uloimpia lehtiä irti, suojalehtiä ei syödä. Me riivimme vain muutamat hassut, koska olimme yltäkylläisesti kuuden artisokan loukussa. Saatoimme syödessä edetä suoraan kohti mehukkaampia sisälehtiä, ulompien jäädessä kuin kukan terälehdet lautasen pohjalle. Mutta siis voisi ottaa reilumminkin jo esikäsittelyvaiheessa suomuja pois.
Videolla kokki kuorii vielä varren tyven, me emme moiseen malttaneet käyttää aikaa. Kannattaisi kyllä. Myös koko artisokan latvan sekä erikseen lehtien kärkiä voisi tasoittaa, lopputulos on kaunis, mutta sitäkään emme tehneet kuten kuvista näkee. Emmekä liottaneet sokkia sitruunavedessä, vaan paiskasimme heti isoon kattilaan. Kattilan vedessä kyllä oli sitruunamehua, reilusti, samoin kuin suolaa. Hetin myös tyhjiin puristetut sitruunanpuolikkaat keitinveteen, luomuja kun olivat. Isot artisokat hyppäsivät kiehuvaan kylpyyn ensin ja porisivat aikansa, reilut puolisen tuntia, pienet pääsivät vasta loppumetreillä mukaan noin kymmeneksi minuutiksi. Keittoaika riippuu siis koosta.
Kun lehdet irtoavat helposti nykäistäessä, on artisokka kypsä. Valuta ja ravistele keitinvesi pois jokaisesta yksilöstä, nosta tarjolle. Dippaa terälehti kerrallaan kuumaan voisulaan, ime lehden tyvestä hampaiden välistä voista, pehmeää artisokanlihaa. Älä siis syö koko lehteä! Lopuksi lautasella on vaalea kiekko, artisokan sydän. Se on se suurin ja ruokaisin herkku, jonka voit syödä haarukalla ja veitsellä kuin parhaankin pihvin. Mutta muista poistaa ensin esimerkiksi lusikalla haituvainen pohjavilla - artisokan parta - pohjan päältä! Itse asiassa jäljelle jäävä osa enemmänkin kuppi, kuin pihvi, jos tarkkoja ollaan.
Kuten näkyy, meillä oli jos jonkinlaista herkkua tarjolla artisokkien lisäksi. Hupaisaa leipää kutsui leipäkauppias nimellä "Picasson leipä", sen kuuluisan kuvan mukaan, jossa Pablo istuu raitapaidassa keittiön pöydän ääressä (minun mielestäni) sämpylät sorminaan. Mutta me, jotka olemme käyneet Villa Santo Sospirissa, kuulimme siellä toisen, Cocteaun tarinan. Siinä tarinassa, seinällekin piirroksina päätyneessä, Picasson leipä oli sellainen ihmeellinen "fougasse". Ai ai, olen taas liukumassa omille lumoaville sivuraiteilleni, yhden leivän tähden. Mutta olkoot, ryhdistäydyn, kiinnostuneet lukekoot lisää vaikka täältä!
Tuo pimpahtava juusto taas, se on vuohenjuustoa, jonka kolosessa on timjaminkukkia... Nyt tuli nälkä, au revoir!
Löysin vielä juuri ennen Julkaise-napin painallusta tämän aavistuksen turhan pirteän mutta hyvin perusteellisen videon, lisätään sekin tähän. Sen jälkeen kukaan ei ainakaan enää pelkää hurjaa artisokkaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"