14.7.2015

Piparkakkutalossa ja sen naapurissa









Kävimme kesäkuussa bloggariporukalla katsomassa erästä vanhaa, mutta uudistettua ja erästä ihan uutta asuntoa Hangon Itäsatamaan katsovalla mäellä.

Viittasinkin jo aikaisemmin siihen, että olen hämmentävästi tuntenut aina olevani kotonani Hangossa, vaikkei minulla ollutkaan mitään siteitä tähän kaupunkiin, ei oikein yhteistä historiaakaan, paria lapsuuden purjehdusreissua lukuunottamatta.

Yksi vastaus löytyi arkkitehtuurista. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingin Eirassa. Meri, puistot ja salaiset puutarhat, vanhat kauniit talot, jo siinä olisi yhtymäkohtia riittämiin. Lisäksi monet Hangon huviloista ovat samojen arkkitehtien piirtämiä kuin kuuluisat eiralaisvillat. Ja muuten, hankolaista graniittia, sitä on Helsingissä paljon; melkein koko Esplanadin pituudelta talojen kivijaloissa, patsaiden jaluistoissa, ja rautatieaseman julkisivu ja ne rautatieaseman jurot lampunkantajaukotkin!

Piparkakkutaloksi kutsuttu korkeaharjakattoinen talo muurin takana on kiehtonut ulkonäöllään aina. Nyt kuulin, että se rakennettiin vanhojen kotikulmieni Laivurinkadun jännittävän kivilinnan Villa Johannan sekä Merikadulla sijaitsevan vanhan sairaalan, Villa Ensin rakennuttajien, Staudingerin perheen kesäkodiksi vuonna 1909. Uno Staudinger oli taidemesenaatti ja liikemies, arvosti kauneutta ja käsityötä. On siinä kelvannut kesää vietellä, ja kelpaa edelleen.

Molemmat talot, vanha Piparkakkutalo ja uusi paritalo on sen verran ylempänä rinteessä, että horisontti tulee suorastaan syliin. Piha on suuri ja siellä on liuskekiveä (mä rakastan liuskekiveä!), käppyrämäntyjä ja hedelmäpuita, oma torni sekä vanha kivijalkainen pergola. Haluaisin kesääkin enemmän kokea täällä syksyn, talven ja kevään myrskyt ja myräkät. Vaikka asumme 100 metriä merenrannasta, me emme sisäpihaltamme sinne näe. Ajatella, millaista olisi istua jouluaattona puurolla tuolla ylhäällä, poltella kynttilöitä ja hämmästellä vihreänä vaahtoavaa aavuutta...

Piparkakkutalosta yläkerta on jo myyty, alakerta odottaa vielä uusia asukkaita. Tuo hieno, vanha tiiliseinä on sieltä. Uudessa talossa asunnot ovat rinnakkain, toinen on vielä vapaana. Rapujuhliksi ehtisi asettua taloksi.

Chyde ja Elina ovat ostaneet taloja ennenkin, ajatuksella kunnostaneet, ja synnyttäneet oikein sellaisen chydeläisen heimon tai yhteisön uusia Hankoon hurahtaneita. Kun kuuntelee Chyden tarinoivan taloistaan, kuulostaa se likipitäen rakkaudelta. Jos kiinnostuit, voit lukea lisää osoitteesta www.chyde.fi.

Kuvat ovat kylmältä kesäkuulta, paitsi viimeinen, jossa Itäsatama on heinäkuussa jo veneiden valloittama. 

4 kommenttia:

  1. Miten kiehtova tarina! Ja mikä ihana talo! Muistan hämärästi nähneeni sitä joskus aikoinaan. Kävin uteliasuuttani katsomassa mitä linkkien takana löytyy ja tihi arvaa mitä? La Parra niminen laatta (http://www.laparra.fi/) joka ystäväni Hanna Uggla myy miehensä kanssa on käytetty Piparkakkutalon wc.ssä ja suihkussa! Hannasta on tulossa Hankolainen joten ehkä törmäät häneen jossain vaiheessa. Jos ei niin olen mielelläni siellä tönimässä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Olisi hauska törmätä Hannaan! Ne kaakelit olivatkin upeat...

      Poista
  2. Voi halavatun Hanko. Kyllä se on vaan sinne joku päivä vielä muutettava. Vaatimattomampikin maja käy.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"