Mitä jos nyt antaisin vain vuoden vaihtua, kuten päivä vaihtuu toiseen muutenkin, lipumalla hiljaa illaksi ja syväksi yöksi, puhkeamalla varovasti kuin juuri puhallettu lasi uudeksi aamuksi?
Vai iloitako sittenkin ihan jokaisesta uudesta aamusta niin kuin se olisi tammikuun ensimmäinen? Nousisi sängystä, kohottaisi kädet kohti kattoa ja huutaisi riemunsa irti? Jokainen keskiyön hetki taittaisi uuden, puhtaan aukeaman esiin, sillä niinhän se tekee.
Kuljen kylmissä huoneissa kuudetta päivää ja kannan kolmea muistikirjaa ja kahta erilaista kynää kainalossani siltä varalta, että oivallan jotakin suurta, tai keksin jotain huumaavaa sanottavaa. Tai ehkä osaan yhtäkkiä piirtää?
Huomaan, että tätä on liikkeellä. Moni samanikäinen nainen on kuin unesta herännyt Ruusunen, räpyttelee kirkkaan valon osuessa silmiin. Mihin vuodet katosivat? Miten tähän tultiin? Ja missä minä olin sillä aikaa? Siis minä, se joka olin joskus kauan sitten, joka olen jossain kaiken alla yhä?
Milloin meistä tuli näin... varovaisia?
Joku on ottanut reppunsa ja jättänyt kaiken, toiset ovat terapiassa. Useimmat puskevat sitkeästi päätään oman arkensa kalvon läpi kuin syntyäkseen uudelleen. Miehet seisovat hämmentyneinä ovensuissa kun jauhopussit lentävät keittiöiden halki ja kaikki on hetken kuin hopealla silattua. Läikkyvien vesilasien vieressä aaamupalapöydissä on ruusujuurta, b-vitamiinia ja helokkiöljykapseleita. Peileistä katsoo vieraita, aikuisia naisia. Se mikä ennen oli vain suloinen tyynynpainauma poskessa ei enää aamuisin oikenekaan. Gynegologit kautta maan kirjoittavat lääkefirmojen sujuvilla kynillä reseptejä rapiseville papereille: laitetaanko hormoonihoitoa vai mielialalääkitys? Ei, vaan antakaa meille meidän elämämme takaisin!!!
Jos nyt sitten kuitenkin yritän asettaa tälle vuodelle jotakin tavoitteita.
Haluan olla enemmän iloinen, semmoinen hulluniloinen. Vuoden 2016 vaihtuessa vuodeksi 2017 haluan suudella enkä riidellä. Ja haluan olla enemmän Anna.
Yhä äiti, yhä vaimo, mutta kaikista eniten Anna.
Ihana kirjoitus! Osui ja upposi.
VastaaPoistaItsensä uudelleen synnyttämistuskissaan rimpuilevia naisia on nurkat täynnä ;)
Täällä yksi joka on kadottanut puolet itsestään matkan varrella. Tai sovinnolla siirtänyt rajumman puolen itsestään syrjään? Eikä sitä hiljennettyä osaa saa enää pysymään piilossa millään…sen voima kasvaa ja sillä on jo lukon avaimet käsissään. Pelottavaa ja toivottavaa…
Päivi
Hui kun tuli kylmät väreet, tosi hyvin kirjoitettu!! "Eikä sitä hiljennettyä osaa saa enää pysymään piilossa..."
PoistaKalvoja puhkomassa minäkin... kiitos tästä.
VastaaPoistaTsemppiä meille <3
PoistaEt kyllä turhaan kanna muistikirjoja, Anna. Olet todella hyvä kynästäsi.
VastaaPoistaVoi kiitos, nätisti sanottu!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSorry. Tuplasin vahingossa kommentin, siksi deletointi.
VastaaPoistaVoih....muillakin tätä? Toisaalta lohduttavaa,toisaaltaa raastavaa.Outoa olla niin rikki?Ei,ei sekään ole oikea tunne.Kesken?
VastaaPoistaEi,jäi vaivaamaan tuo kommenttini.Kesken on toivottavasti läpi elämän.Sitten kun on valmis on haudassa.Optimistisesti lasi puolillaan mietin sanaa Matkalla?Kasvussa?Kasvukipuja?
VastaaPoistaJoo, vaikea määritellä. Olen kutsunut toiseksi murrosiäksi. Murros, käymistila... jotain. Matkalla, kyllä. Mutta kyllä myös sillä lailla vähän väkisin itseään rikkoen, että se uusi pääsee esiin. Että voi olla taas ehjä? Hyvää pohdintaa sulla.
PoistaMiten voimauttavaa onkaan välillä korottaa ääntä, paiskoa kaappeja, sanoa ei, ei käy enää. Taas on tilaa itselle, kun lapset ovat kasvaneet. Ja miehet; sulautuvat tapettiin, yrittävät luovia eteisessä lentelevien kenkien ja kirosanojen välissä. Menevät "lämmittämään autoa edellä". Välillä ihan huvittaa oma, kovaääninen kasvu. Ja välillä se hurja tarve olla yksin, ihanasti yksin. Ihan hiljaa.
VastaaPoistaMä en ole vielä päässyt tohon kovaääniseen vaiheeseen :D Mutta yksinolon tarve, sen tunnistan.
PoistaSe tarve olla yksin on yllättänyt eniten. Ehkä sitä oli ilmassa jo murrosiässä, kun harvoin isossa perheessä sai olla yksin kotona. Silloin laittoi stereot raikaamaan ja tanssi yksinään omassa maailmassaan.
VastaaPoistaMiksi sitä omaa aikaa on niin vaikea irrottaa aikuisenakin? Onko se nyt niin vaikea avata ovi ja kävellä yksin metsään, rantaan tai kirjastoon...mihin vain mieltä läikkyvää rauhoittamaan?
Päätin minäkin kokeilla terapiaa. Löytyi heti ihminen samalta aaltopituudelta. Tuuria.
Olen hänen mielestään HSP. Highly sensitive person. Ehkä jotain muutakin.
Uteliaisuudesta menin, ja ehkä se avaakin teitä mieleeni paremmin, kuin vain "itseterapoimalla".
Ihmiset syövät liikaa silti lääkkeitä, kun pitäisi ehkä keksiä vain mielekästä tekemistä. "Jokapaikan asperiinia" ei ole keksittykään.
Toiselle sopii luonnon rohdot, jollekin lenkkeily ja kolmannelle lavatanssit.
Oma keino löytyy kaikille!
Nikadora
Mikä onni terapeutin suhteen, se ei kuulemma ole maailman helpointa hommaa löytää sopiva. Minussa on ilmiselviä HSP-merkkejä, mutta olen kauhean vastahakoinen kaikenlaisten diagnosien suhteen. Toisaalta, auttaahan se ymmärtämään omia olojaan.
PoistaIlmoittaudun taas samaan heimoon kuuluvaksi... Vuodet ovat kadonneet jonnekin, samoin hullunrohkeus heittäytyä. Oikeastaan 2015 meni jo sitä uudelleen etsiessä, nyt tuntuu aavistuksenomaisesti, että ehkä musta vielä tulee ihan ehjä ja elävä ihminen!
VastaaPoistaTää on ehkä vähän kömpelö kommentti, mutta: kun oma minä ja itsetunto on kateissa, tartun Aila Meriluodon päiväkirjoihin. Jotenkin lohduttaa, että niin lahjakas ja rohkea ihminen on voinut tuntea itsensä yhtä epävarmaksi kuin miltä itsestä ajoittain tuntuu.
Rakastan Aila Meriluodon päiväkirjoja! Luen ehkä kerran vuodessa, varsinkin ekan, Vaarallista kokea. Hänen ja monen muun neropatin päiväkirjan kanssa kasvaa armollisuus itseään kohtaan: kaikki me olemme niin kovin haperoita.
PoistaKylläpä taas kirjoitit omat tunnelmani osuvasti auki!
VastaaPoistaHullunrohkeaa vuotta, joo!
Minä laitoin vuoden yhdeksi tavoitteeksi enemmän sosiaalisuuden. Niin helposti leiriydyn mökkiini ja niin helposti sanon ei kun mulle ehdotellaan- ja usein mietin jälkeen päin että miksi heti tyrmäsin.
Joo, voisin petrata minäkin sosiaalisissa suhteissa. Olen vain viime vuonnakin joutunut pari kertaa niin pahasti pettymään ihmisiin, että ei tee mieli laittaa itseään alttiiksi. (Ja toisaalta viime vuosi oli yksi elämäni upeimpien ja palkitsevampien kohtaamisten vuosista, joten sitten taas toisaalta... :))
PoistaHerään ollakseni kokonainen, tullakseni
VastaaPoistatietoiseksi sellaisena, että
minulla on tahtoa olla.
Etsi käsiisi Jeanne De Salzmann: Olemisen todellisuus ja Alan Watts: The Book, keitä me olemme
Jos et löydä, postitan sinulle.
Kaikkea hyvää päiviisi, viikkoihisi, vuoteesi. Olet taituri. Kynätaituri ja ihmistaituri.
Halaus annu
Ihanasti lopetit viestisi, kiitos Annu. Menin heti etsimään kirjoja: ei ainakaan meidän kirjastosta löytynyt. Wattsin saisin tilattua edullisesti netistä, mutta Olemisen todellisuus on ilmeisesti loppuunmyyty?
PoistaVoi Anna, miten taas osasit laittaa sanasi. Uudenvuodenaatot ovat olleet minusta aina ahdistavia. Nyt vuodenvaihteessa liikuin samoilla vesillä kuin sinä. Ajattelin säihkyviä raketteja katsellessani, että tämähän on vain yksi ilta muiden joukossa, miksi ottaisin siitä paineita. Vuodenvaihdettani painoi mennyt syksy, kun moni ystävä oli menettänyt rakkaan perheenjäsenen. Miten sitä oppisi oikeasti elämään hetkessä? Olemaan lempeä ja kärsivällinen niin itselleen kuin muille? Lupaan yrittää. Joka päivä, ei vain vuoden viimeisenä.
VastaaPoistaJuuri nuo: elää hetkessä, olla lempeä, olla kärsivällinen. ITSELLE. Minäkin yritän.
PoistaAnna, mun oli tarkoitus laittaa nimikin tuohon ylläolevaan, jossa mainitsin ystävistä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan tänä syksynä. Taas ehti tulla yksi sellainen viesti lisää. Edelleen yrittäkäämme olla lempeitä itsellemme ja lähimmillekin. Äsken ihastelin (ja kommentoinkin) ihanaa kissanelämää-kirjoitustasi. Kunpa osaisi ottaa elämässä yhtä rennosti kuin kissa. Siis edes joskus. Johanna
PoistaKylläpä saat nyt surullisia viestejä, halaan lohduksi <3 Toivottavasti ilonpilkahduksiakin ilmaantuu. Kiitos kun korjasit Ainon nimen kissa-jutussa! Kissanelämää, sitä kohti!
PoistaMieletöntä. Kiitos. Taaskin. Sä se osut tosi oikeaan ja usein.
VastaaPoistaKiitos Satu, hirmuisen hienoa jos onnistun joskus koskettamaan jotain tärkeää.
PoistaLuin tekstisi aamulla. Luin sen töitten jälkeen. Ja vielä tulin lukemaan sen ennen nukkumaan menoa. Kiitos. Kyllä.
VastaaPoistaVoi Liisa, kiva kun luit <3
PoistaOlisiko jolla kulla viisaalla, kypsällä ihmisellä antaa vinkkejä vaihdevuosia eläville?
VastaaPoistaEi hajuakaan, mistää tietää elävänsä keskellä pahempaa kuin murrosikä---se esimummoaste nimeltä vaihdevuodet...
(Tulee junan vaihteet sanasta mieleen yhtäkkiä (vaihdetaanko vaihdetta ja raidetta??)
Nikadora
Ihan niin pitkällä en vielä oo, mutta ehkä joku lukijoista osaa neuvoa!
PoistaSamoin,en mäkään ole!! Ja mun mielestä tämä on jotain ihan muuta.
PoistaMinustakin tämä on jotain muuta. Olen sanonut jo jonkin aikaa, että nyt on meneillään joku ihmeellinen naisten vallankumous. Oli jo aikakin.
PoistaIhana, kaunis kirjoitus! Olet ihan paras.
VastaaPoistaAaaaa, ihanasti sanottu, kiitos <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJukra, kyllä kirjoitit niin kauniisti ja osuvasti kipeästä asiasta jota hieman ehkä vähätelläänkin. Mihin ne hullut vuodet ovat vierineetkään? Tekisi mieli tanssia koko yön mutta sitten peilistä katsoo taikaisin kalpea, väsynyt täti...eeek!
VastaaPoistaAnnoit toivoa Anna! Kiitos!
Minäkin haluaisin tanssia koko yön!!
PoistaOlen käynyt blogissasi ihanien kuvien ja tunnelmien takia aina silloin tällöin, mutta en ole koskaan jättänyt kommenttia. Nyt oli pakko jättää, niin koskettavasti osasit kuvata tilaa, jossa huomaan itsekin olevani. En ollut edes oikein tajunnut, että olen liukunut johonkin uuteen vaiheeseen kunnes luin koskettavan kirjoituksesi. Itselläni jotenkin tuntuu, että kaikki on nähty ja tehty - on vaikea innostua asioista joista muut tuntuvat innostuvan: uudenvuodenaatto, kävely jäällä... tehty liian monta kertaa. Ei jaksa enää innostaa. En tiedä onko se luovuuden varjopuoli. Mieli kaipaa uusia elämyksiä mutta ympäristö ei pysty niitä antamaan. Käyn jatkossa useammin blogissasi. Uskon että saan kirjoituksistasi valoa arkeeni. Hyvää alkanutta vuotta.
VastaaPoista"Mieli kaipaa uusia elämyksiä" - KYLLÄ! Kiitos kun jätit viestin, se merkitsee minulle paljon. Voi hyvin tänä vuonna ja siitä eteenpäin ja muista lukea Kirjatoukkaa <3
PoistaVarmasti! Lupaan jättää jatkossakin viestejä enkä vain lueskella hiljaa. Hyvää vointia ja uusia elämyksiä sinullekin.
Poista