27.1.2016

Seuraavaksi valloitan estradit!

No nyt! Kaikenmaailman gaalat jäävät kakkoseksi kun eilen viattomalla kirjastoreissulla, märkänä kuin uitettu koira minut tempaistiin kerralla elämäni valokeilaan ja valioliigaan: minua pyydettiin puhumaan Hangon kirjastoon lukemisistani, aiheena "Elämäni kirjat"! Olen huipulla! Olen aivan tähtipölyssä!

Olin heti ihan että käy käy käy käy käy. KÄY!

Ja nyt olen ihan että MITÄ MÄ TAAS OLEN MENNYT LUPAAMAAN? Mitä jos en kerta kaikkiaan muista muita kirjoja kuin Lippe Suomalaisen muistelmat? Mitä mä oikein olen ikinä muka lukenut, pääni on aivan tyhjä? Enkö mä ollutkin dekkari-ihmisiä? Mitä jos sinne tulee IHMISIÄ? Mitä jos sinne ei tule??

Onneksi mutsini ilmoitti heti kättelyssä, että hän haluaa sitten valita ne minun elämäni kirjat. Klingeä ja Thomas Mannin Taikavuori kuulemma ainakin.

Vaan mitäpä en tekisi Hangon kirjaston eteen. Sieltä, kuten varmasti monesta muustakin kirjastosta, voi saada niin ihmeellisiä aarteita käsiinsä. Missäs postauksessa sainkaan lukijalta vinkin Marcel Pagnolin (elokuvasta ja) kirjasta Le château de ma mére, vuodelta 1972. Pistin tiedustelua kirjastoon eikä aikaakaan kun kipaisin kadun yli, läpi salaisen puutarhan ja hain kermanväriseksi haalistuneen kirjan lainaan, ja vieläpä ranskaksi!

Joka tapauksessa, siellä minä sitten istun ja pulputan, Hangon Kirjastossa, tiistaina (lempipäivänäni) 8.3.2016 klo 18 alkaen. Voi muuten mennä myöhään. Ottakaa eväät mukaan.

Kuvassa Herra Kameran kirja-aiheinen valokuvateos meidän olohuoneemme seinällä. Jos innostuit, samanlaisen saa tilata omaksikin. Taulusta on kerrottu aikaisemmin täällä.

20 kommenttia:

  1. Tulin just - KIRJASTOSTA! :)
    Kanttarellikeiton ääressä tässä ajattelin ennen lumitöitä kurkata "Kirjikseen ja Herraan". Kamalan ison kassillisen lainasin viimeisen päälle siistejä ja tuoreita aikakauslehtiä paitsi itselleni myös mummon ja ukin tarpeisiin. Ja taas kiittelin kirjastotätiä (sympaattinen, hekuherttainen nuori nainen), miten huikean laadukas on susirajan kirjastolaitos (vrt. elämääni etelän vetelässä: ne pitkät varausjonot ja suhnuiset ja tahmaiset teokset.. no words - tiedän, paljon käyttäjiä..).
    Lämmin kaurakermainen keitto antaa voimaa kolaushommiin, sitten suihkuun ja sykerryn nojatuolin syliin lehtiä pläräämään. Unimatkalle suuntaan kirjakaveri tyynylläni - ja kotvan kuluttua hetkeksi havahdun valveille, kun kansi kopsahtaa otsikkoon!
    Sie oot ihan pro kirjastotöihin; kuka muu muka!?! Eikun lykkyä pyttyyn - ja kunait, sanoo meijän mummo!

    Mehtis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta: kanttarellikeitto, lehdet, kirjastotäti, nojatuoli, kirjakaveri.
      Cheekkiä ja mua viedään nyt, mä tuun ehkä Ilosaarirokkiin esiintymään seuraavaksi! Kunat!

      Poista
    2. Tulgua terveh - myö siut ootetaan! Ja innokkaina mut sitäkin kiihkeämmin tietysti myös Herra Kameraa - ja muksuja. Kaikki pingviinihattupiät saavat ylittää susrajan iliman viisumia, vinkvink ;) Se kun on tuo pingviinihattu varma merkki siitä, että kovinkaan vakavasti ei ihminen ihteensä ota, jotenka on aina mutkattomasti tervetullut karjalaisten joukkoon.

      PS. Mie kun lopetan köyhtymisen, ihan enstext sijoitan Herra Kameran kuviin. Sitä ennen: oisko julistetta kaupan? Korttia? Postimerkkiä? :) :)
      Mehtis

      Poista
    3. Kyllä me jotain keksitään Mehtis, kauppa se on joka kannattaa ;)
      Pidä varas siellä susirajalla, meistä ei koskaan tiedä!

      Poista
    4. Työlkil ellää, mut kaupal rikastuu..ko? Ja päälle hedelmäisen mehukas nauru! Ja sehän ei oo, että "ehkä" tuut Ilosaareen, vaan että tuut: koko Laululava on jo varattu siulle - ja vähän lääniä Ohtaansalmen tuolt puoleltkii, savommalta. Ja kuule, siehän tiijät: idästä tuulee, lännestä tuulee - Karjala kestää, Karjala! Hangon Herrat ja Toukat pesueineenkin :)

      Poista
  2. Hauskaa! Mulla on kysymyksiä! Mikä on eka kirja, jonka muistat lukeneesi tai jota joku luki sulle? (Jos vastaat Lippe Suomalaisen muistelmat, niin kysy äidiltäsi apuja...) Seuraatko jotain kirjailijaa vai luetko "yksittäisiä kirjoja"? Itselläni Anne Tyler on ehkä ainut kirjailija, jolta olen uskolliset lukenut ihan kaiken.

    Miten löydät kirjasi? Siis mistä keksit, "tämän haluaisin lukea".

    Kai me sun uskolliset lukijat saadaan sitten myös jonkinlainen "Elämäni kirjat"- postaus?! Koska muuten...niin,
    ois aika epistä!

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi, hyviä kysymyksiä.
      - Mulla tulee ekasta kirjasta mieleen semmoinen Pikku-Anna (kas kas) ja Setä Riukuliini, muistaako kukaan? Mutsi linjoilla?
      - Ehkä enemmän yksittäisiä kirjoja. Teen niistä yksittäisistä kirjoita omia ketjujani, kausein mukaan: ukkelit (Donner, Bergman & co), neuroottiset naiset, Ranskan hovi, taiteiljaelämäkerrat, ranskalaiset kahjot... Anne Tyleriin en pääse kiinni millään, en millään! Pakko yrittää taas jos hän on sun toteemieläin!
      - Kirjat löytävät minut, sanoisin. Mutta siis luen kyllä todella paljon samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan ja löydän niistä uusia puolia tai vain nautin kun saan tuudittautua niiden huomaan, kuten nyt vaikka Kyllikki Villan matkakirjat. Tietysti myös bongaan kirjoja, olenhan koko ajan alerttina. Lehdistä, netistä, puheista....
      - Yritän saada teille koosteen aikaiseksi kirjastoreissun jälkeen! En halua olla epis! Haluan olla ihana!

      Poista
  3. Selvennys. Mä en lue Anne Tyleria sen takia, että ne kirjat olisi nykyään mun mielestä huippuja. Joskus nuorena vaan sattui sopivaan saumaan joku Tylerin kirja ja innostuin lukemaan kaikki siihen mennessä kirjoitetut. Ja siitä sitten jäi sellainen "ai, Tyleriltä tullut uusi kirja, luenpa"- traditio. Turvaa muuttuvassa maailmassa kirjoja.
    Kun mä en malta lukea mitään yksittäisiä kirjoja useampaan kertaan.

    Paitsi nyt olen alkanut lukea uudestaan venäläisiä klassikoita, jotka luin joskus teininä. Muistan, miten vaikutuin ja ahdistuin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Nyt kun luin sen, olin ihan, että miten ihmeessä mä muka jaksoin tämän teininä lukea, täähän junnaa ja jyyhää. Sen sijaan Bulgakovin Moskova vei mukanaan yhtä villisti kuin silloin aiemminkin.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Lempi! Tylerini minäkin tunnen ja ihan samalla taktiikalla uuden tuotantonsa otan aina tutkinnan alle.
      Omat - itse luetut - kirjat muistan hyvinkin: opin lukemaan noin 5-vuotiaana ja odotellessani siskoa koulusta istuin vaatekomerossa puhtaiden mattorullien päällä lueskellen - vanhempien vihkiraamattua ja Havukka-ahon ajattelijaa! Varmaankin siksi, että ne yletyin kirjahyllyltä urkittamaan. Tämä tarina on tosi. Ja selittänee paljon käytöstäni aikuisemmallakin iällä..:) :)
      Mehtis
      Mehtis

      Poista
    2. Lempi, minäkin luin nuorena paljon kunnianhimoisemmin ja klassikot on koluttu nimenomaan silloin. Ihmettelen samaa, kuinka keskittymiskykyinen sitä on ollutkaan. Some on tärvellyt naisen...

      Poista
  4. Onneksi kirjastotädit/sedät ei meilläpäin tunnista mua (tai niin ainakin toivon), sillä mulle tuollainen kirjahaaste saattais olla ylivoimainen. Mä en yleensä ikinä muista lukemiani kirjoja kovin tarkkaan - en siis edes monta kertaa lukemiani, rakkaitakaan kirjoja. Saati sitten, että osaisin luetella parhaita lukukokemuksia, ensimmäisiä kirjojani tai ylimalkaan mitään. Päätinkin tänä vuonna kirjoittaa ihan muistivihkoon, mitä kirjoja olen lukenut. Jos joku vaikka sattuis kysymään. Jossain oli myös esitetty haaste "Lue tänä vuonna 100 kirjaa", mikä sai miettimään että montako kirjaa sitä sitten tulee normaalisti luettua.
    Ainakin ansaintamielessä Anne Tyler on tehnyt jotain oikein, kun minäkin aina tunnollisesti kirjansa luen, vaikkei yksikään kirja ole jäänyt erityisesti mieleen. Olin nuorempana niin innostunut Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta, että kirjan lisäksi kävin katsomassa kaksi teatteriversiotakin - ja tietysti Kaurismäen leffan. Taisi tulla kiintiö täyteen. Parempi silti olla vannomatta - äärimmäisessä lukemisennälässä olen yllättänyt itseni mm. pohjoismaisten dekkarien, vanhan testamentin ja lääkärisarjan kimpusta! Nämä kaikki on olleet tarjolla Lapin autiotuvissa, kun omat kirjat oli jo luettu. Dostojevskiä ei ole vielä tullut siellä vastaan, mutta enköhän mä siihenkin tarttuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uups! Huomasin just jättäneeni sanan "ekat" kommentistani pois! Eli omat ekat itse lukemani kirjat muistan hyvin (Raamattu + Havukka-ahon ajattelija); ehkä siksikin että isäni joskus hymyillen muistelee, että hän töistä palattuaan etsiskeli minua ja löysi vaatehuoneen mattorullien päältä näkkäriä rouskutellen Havukkaa lukemassa! En ollut kuullut muiden kotiutumista. Muistan edelleen - 45 vuoden takaa - miltä tuntui pitää käsissä raskasta, paksua Raamattua ja millainen oli Havukan piirretty kansi..
      Lapsuudesta tutulla tavalla uppoudun nykyisinkin lukemaani - enkä tosiaankaan muista kirjan luettuani edes samana päivänä, kuka oli kirjailija tai mikä oli kirjan nimi. Juontakaan en aina osaa kertoa: "Hyvä juoni siinä kuitenkin oli." Suosittele tässä sitten muille kirjoja! :) Tyleristäkään en muista muuta kuin että lukenut olen, tuttu nimi. En voi ostaa kirjoja, koska ostaisin samaa kirjaa useita kappaleita, kun en muista kirjaa aiemmin lukeneeni. Onneksi on suomalainen korkealaatuinen kirjastolaitos.
      Mehtis

      Poista
    2. Vaatehuoneen mattorullien päällä lukeminen taitaa olla universaali ilmiö! Kerran äidin kanssa siivotessa meidän mattokasan takaa löytyi muumioitunut pulla, mistä syytin tietysti pikkuveljeäni.
      Kuinka lohduttavaa, ettei muutkaan muista lukemiaan kirjoja. Mä olen muutaman kerran ostanut kirjoja, jotka hyllystäni on löytynyt jo entuudestaan. Vähin äänin sitten kiikutan niitä kirjaston kierrätyshyllyyn.

      Poista
    3. Sama täällä, olen ostellut kirjoja uudestaan ja uudestaan, hullua!

      Poista
  5. Mehtis ja Merja, vanha testamentti rocks!

    Mun mummolassa ainoat luettavat oli raamattu ja Saaren orvon seikkailut. Ja Seura- lehti.

    Raamattu tuli tavattua aika tarkkaan. Muistan ne tuskaisat sukuluettelot vanhasta testamentista. Kun olin jostain syystä päättänyt, että ei saa huijata eli hyppiä sivujen yli. Ja sitä riemua, kun taas pääsi johonkin tarinakohtaan. Eesaun ja Jaakobin veljeskahina kuohutti minua erityisesti. Jep, oikein arvattu - olen itse esikoinen :).

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
  6. Ja onhan aina Pekka Töpöhännän koko tuotanto-- tai Emmanuellen seikkailut värikkäällä seitkytluvulla =)

    Nikadora

    VastaaPoista
  7. Muistelen pottaikäisenä lukeneeni pikkusiskolle Aku Ankkaa ääneen omin sanoituksin.Tyttäreni on samanlainen. Hän lukee minulle satukirjoja omin sepustuksin viisivuotiaan innokkuudella.
    Muistan lempitätini tuomat Uppo Nalle-kirjat ja Krokotiili Kenan ja hänen ystävänsä. Ala-asteella luim taas siskolke ääneen Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Niissä oli jännittäviä kuvia ja kuusi osaa. Siniset kannet, muistaako kukaan?
    Yläasteella kauhu astui kuvaan. Yöjutut ja muut.
    Kirjoitin 13-kesäisenä oman lyhytjännärin Draculan linnasta. Lapsi eksyy metsään ja niin edespäin.Löytyi raadeltuna sillan alta. Tuo jännitys oli selvä trendi yläasteikäisenä. Samoja tuntemuksia, any one?
    Nykyään menee laajasti haastavat elämänkerrat, runot, romaanit, hörhöilyt ja elämäntarkoitusoppaat, hahaa!

    Nikadora




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raamattua en ole lukenut ja Emmannuellen sijaan meidän aikana Luolamiehen miehen klaanit oli kova juttu :)

      Poista
  8. Pekka Töpöhännästä tykkäsin. Mutta Uppo-Nalle oli musta jo lapsena aivan järjettömän tylsä. Ja vielä tylsemmältä se vaikutti, kun luin sitä omille lapsilleni. Kielihän siinä on hyvää ja monipuolista ja ja, mutta kun ei, niin ei.

    Minä en ole koskaan pystynyt lukemaan kauhua tai dekkareita. Myöhäisteininä ja opiskelijana pakotin itseni ystävien vanavedessä katsomaan jotain Halloweenejä ja Uhrilampaita ja voin niiden jälkeen huonosti päiväkausia. Luettuna vielä karmeampaa kuin katsottuna.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
  9. Taisi se Uppo-Nalle olla vähän tylsänpuoleinen ja liian hidasta menoa, mutta Pepit ja kumppanit upposivat heti paremmin. Pidin myös Rasmus-Nallesta ja Rosvo Rudolf jäi telkasta mieleen. Se Virtasen lukema piirretty.

    Kauhu koukutti silloin teininä, vaikka pelottikin lukea välillä, ja unien kanssa kävi köpelösti. Muistan vieläkin ekat VHS-kauhufilmit, jotka vuokrattiin paikalliselta huoltikselta. Siis, eihän meillä ollut nauhuriakaan, sekin piti vuokrata samalla- kannettava malli.
    Mutta oli meillä sitäkin paremmat stereot. Sharpin stereoräkki ja vinyylit nätisti alahyllyllä. 40 wattia taisi kaiuttimista päästellä.
    Lainattiin ne kerran jopa kouludiscoon liikuntasaliin...
    Ne disco-illat ja tanssit olikin sitten jo ihan eri stoori =)

    Nikadora

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"