13.6.2016

In the frontline




Hangon Teatteritreffit olivat ja menivät, ehdimme harmillisen vähän osallistua ohjelmiin, vaikka osa esityksistä tuli tällä kertaa niinkin syliin kuin studiollemme.

Mutta perjantai-iltana sentään kipaisimme Grönaniin kuuntelemaan egyptiläistä vallankumouslaulajaa, Ramy Essamia. Kyllä kannatti!

Kun Cairossa, Tahirin aukiolla alkoi tapahtua alkuvuodesta 2011, kulki satojentuhansien ihmisten seassa nuori mies kitaraansa puristaen. Pian Ramy Essamin laulusta Irhal tuli koko muutosta vaativan kansan ja varsinkin sen turhautuneen nuorison tunnuslaulu, yksi arabikevään hymneistä ja se valittiin maailmaa eniten muuttaneiden kappaleiden joukkoon. Ramy antoi paitsi biisin, myös kasvot maansa uudelle sukupolvelle.

Hinta suosiosta ja sankaruudesta oli kuitenkin kova; Ramy vangittiin ja vankeudessa raa'asti kidutettiin. Egypti ei muuttunutkaan, vaikka diktaattorin ottein hallinnut Mubarak saatiinkin pikaisesti kyhätyn protestilaulun saattelemana alas valtaistuimelta.

Mutta nyt hän seisoi kuin seisoikin täällä, pikkuruisessa Hangossa, pikkuruisessa baarissa. Lauloi silmät kiinni, mutta hymyili paljon, ja kosketti usein sydämen seutuaan kiitoksen merkiksi. Me emme ehkä ymmärtäneet sanoja, mutta me ymmärsimme sanoman. Ja se oli voimakas. Uusi sukupolvi janosi demokratiaa, mahdollisuuksia ja vapautta.

Ruotsi on tarjonnut Ramylle kahdeksi vuodeksi asunnon, turvapaikan ja opiskelumahdollisuuden, hän asuu nyt Malmössä. Egyptiin ei ole tällä hetkellä paluuta. Viirus-teatteri tuo syksyn ja talven aikana Ramy Essamin Helsinkiin ja sen jälkeen pienelle kiertueelle, mm. uudelleen Hankoon. In the frontline -esityksen esityspaikat, aikataulut ja lisätiedot löydät Viiruksen sivuilta. Peace.

Kuvissa myös Antonia Ringbom, Hangö Teaterträffin synnyttäjä ja sydän. Onnea jo 25-vuotiaalle festarille!

Lue lisää: New Yorkerin artikkeli "Essam, a Hero of Tahir Square".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"