1.8.2016
Petroolia
Pieni kurkkaus uusiin sohviin. Ei tullut smaragdinvihreää eikä purkkapinkkiä, vaan petroolia! Ja yhtäkkiä kaikki kahden sohvan, yhden nojatuolin ja yhden rahin ympärillä alkoi elää ja liikkua ja vaeltaa. Tällä hetkellä koko olohuone on aivan arvaamattomassa tilassa ja ne kirjat, ne ovat edelleen pahvilaatikoissa. Taulut nojailevat seiniin muina miehinä, kas kun eivät pistä tupakaksi.
Voitte vain arvata kuinka monta kauan odotettua kunniavierasta on päättänyt ilmestyä seisomaan leijonanharjoineen keskelle olohuoneentapaista muutosvoimaa juuri nyt, juuri tänä vaihtelevana kesänä. No, sanoinkin ystävättärelle, että meitä ei oikein voi sanoa tuntevansa, ellei ole nähnyt hassua taloamme vielä hassumpaa elämäämme.
On vain luotettava, että uoma tai väylä taas löytyy, kaikki loksahtaa paikoilleen. Tietysti värähdelläkseen sitten taas jonkin ajan kuluttua. On koteja, joiden kaunis sisustus on kuin noussut maasta paikoilleen juurineen, muuttumattomana, vakaana, rauhallisena. Kaikella on ikuiset paikkansa, lamputkin kasvavat suoraan seinistä oikeille kohdille.
Ja sitten on me. Voin vaikka vannoa, että pienet koristeukkelini, nukkaantuneet filttini, tuoksukynttilänrippeeni, munakuppini, muistikirjani ja nakkiastiani vaeltavat täällä itsekeen öisin silkasta vaeltelemisen ilosta.
Sohvat: Ikea
Namit tyynyt: Moko
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo pino ikkunalaudalla hivelee silmiä...
VastaaPoistaPetroolihan on väreistä yksi parhaita!
Moni ei sitä uskalla ottaa omakseen.
Onneksi he kaksi kotiutuivat hyvin nurkkiinne. Läheisetkin värit heräävät uuteen eloon.
Nyt niitä kirjojen majapaikkoja jäämme odottelemaan...
Nikadora
Minä olen pino-ihmisiä. Tosin pitäisi olla jokin sääntö, että ei saa olla pino-ihminen, jos ei myös ole pölyjenpyyhkijä-ihminen. Pölyjenpyyhkijä-ihminen en ole sitten tipan tippaa. Katsotaan miten kirjojen käy!
PoistaMitkä sohvat! Huikea petrooli, oih!! Kuin luotu teille, niin kaunista.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaJuurikin sama sohva ollut pohdinnassa meille! Kerro vähän, miltä vaikuttaa?
VastaaPoistaArvaas, en ole ehtinyt istua sohvilla vielä ollenkaan, päiväunista puhumattakaan! Ja ne ovat sentään olleet meillä jo viikkoja. Niin härö on Hangon kesä. Mutta noin yleissilmäyksellisesti aivan pätevät sohvat hintaansa nähden, olemme oikein tyytyväisiä!
PoistaAsiasta kymmenenteen; Oletteko katsoneet leffan "Before Midnight"?
VastaaPoistaKaksikko Ethan & Julie pääosissa.
Ajatuksia?
Nikadora
Olemme! Ja kirjoitinkin siitä, kas näin:
Poistahttp://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.fi/2013/08/ennen-keskiyota-tai-sen-jalkeen.html
Tosiaan, luin juttusi. Ykkönen oli jotenkin ihana, kakkonen yllättävin ja tämä kolmas kertomus--ehkä liian riitaisa...aina silti hieno pari keskenään!
VastaaPoistaNikadora