17.2.2012

Aineissa

Huijataankohan meitä kahden pullon koukkuun?

(Ei, aiheenani ei ole enää Arto Melleri, vaikkakin edelleen vietän öitäni hänen rappionhuuruissaan, ja periaatteessa olisin kyllä voinut vielä mainostaa Ylen Radio 1 Kirjakerhoa tänään, klo 17.20... Vaan:)

Olen nyt pari kuukautta uhkarohkeasti jättänyt hoitoaineen pois, siis pessyt hiukseni vain shampoolla. Hiukset voivat paremmin, näyttävät upeammilta, pysyvät pidempään puhtaina, ovat tuuheammat, asettuvat kiltisti nutturalle ja kertakaikkiaan tottelevat paremmin.
Ainakin minun hiuslaadullani hoitoaine on siis ilmeisesti ihan turha? Pistin tyttäretkin testaamaan, ja tulokset olivat samat. Esikoisen vallattoman suhmuraa luonnonkiharaa päätä hoidamme tarpeen vaatiessa lisäksi kookosöljyllä tai muilla öljyhoidoilla. Pojun hiuksia en ole juuri koskaan pessyt shampoolla, vain vedellä, ja hän on pienen pojan koluavasta etenemistyylistä huolimatta aina kasteenraikkaan tuoksuinen, kuin puhdas pieni koiranpentu.

Ja kun nyt ollaan täällä kemikaalipuolella (siis meikeistänihän en luovu, vaikka hoitoaineista luopuisinkin!): vaikka olen testannut huippumerkkien meikkivoiteet ja uudet BB-ihmeet, niin Lumenen voittanutta en ole löytänyt. Hydro Drops (lakkautettu tuote...) oli unelma, Luminous Touch melkein yhtä hyvä, eli sekin loistava. Hehkutan myös Lumenen mustikkaripsaria. Hyvä Lumene!

1 kommentti:

  1. Lumene on ykkönen! Upeat, kaunistavat mineraalipuuterit ja ripsiä hoitavat maskarat! Suosittelen myös kotimaisia huulikiiltoja ja luomivärejä. Luminous Lumene!

    t.Pia-Maria

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"