7.1.2014

Punahilkan korissa







Fenkoli it is, viikon vihannes. Mutsi ja faija tulivat kylään, ja me kun luulimme, että ruokakori oli isoin yllätys. Mutta palataan siihen myöhemmin, ja "syyään eka", niin kuin Nopsajalka ja Jukka-Poika sanoisivat.

Alkupaloiksi rullailtiin kylmäsavulohen sisään katkarapuja, pistettiin pötkö pakkaseen ja leikattiin salaattipedin päälle. Pääruoaksi Ellun lihapataa, eli kulmapaistia kermaisessa kastikkeessa, kera erilaisten kaalien. Ja sen fenkolin. Ja punajuurien, homejuustolla.

(Hirmuinen hinku kaikkeen vihreään nyt joulun jälkeen, enkä todellakaan puhu kuulista. Mulle jäi fenkoliputki päälle, ja tempaisin vielä kolmannenkin päivän raa'asta fenkolista ja appelsiinista tehdyllä salaatilla. Fenkoli ja appelsiini siivutetaan ohuiksi renkaiksi, kasataan laakealle lautaselle lomittain, maustetaan hyvällä oliiviöljyllä, yrttivalkoviinietikalla, parilla kierroksella mustapippuria myllystä, ja sormisuolalla. Helppoa, kaunista, raikasta.)

Jälkiruoaksi haettiin mummolle ja vaarille vähän kakkusia Alan's Caféesta, ja sitten kuuluikin kaari-ikkunamme ulkopuolelta jo torven toitotusta. Mitä ihmettä??

4 kommenttia:

  1. Onneksi kukaan ei näe kun kuola täällä valuu. Nyt tuli järkyttävä nälkä! Kaikki kelpaisi paremmin kuin hyvin. Voisin syödä graavilohta (mieluiten savusellaista) pelkästään vaikka kaiket päivät. Palatakseni Pariisiin (näemmä makumuistojeni mekkaan), siellä tarjoiltiin jännästi alkupalagraavilohi appelsiinin ja muutamien jäisten punaviinimarjojen kanssa. Tykästyin kummaan yhdistelmään ja olenkin popsinut siihen tyyliin graavilohtasilloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kaikki kirpeää on kivaa!
      Minulla ja graavilohella on nyt yhteinen rakkaussuhde meneillään piparjuuren kanssa: Saaristolaisleivälle majoneesia, tuoretta raastettua piparjuurta (tai tuubista), graavilohta, päälle kuivattua sipulia. Mmmmmmmm!

      Poista
  2. Piparjuuri on ehdoton kaveri minunkin lohileipiini! Minä sekoitan tuubista piparjuurimönjää (pistän paljon, pitää olla väkevää!) maustamattomaan philadelphiaan ja sitten ihan samat sävelet kuin sinulla. Todella mmmmm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Philadelphiaa en ole älynnytkään, kokeiluun!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"