27.5.2014

Hot Dog







Kaartin Hodari & Hummeri tuli testattua edellisellä Helsingin-reissulla. Saimme teiniprinsessoistamme seuraa, vaikka he eivät tosin millään ottaneet uskoakseen, että sushilounas kannattaa skipata hodareiden takia. Onneksi ulos astui vakuuttelun ja aterioinnin jälkeen tyytyväisiä tyttöjä.

En ollut tajunnut miten pikkuruinen paikka on kyseessä. Kuumana päivänä ja tietysti vielä suosituimpaan lounasaikaan istuimme hiki hatussa lähes toistemme sylissä, varsinkin kun parilla porukalla oli vielä lastenrattaat mukana.

Palvelu pelasi kuitenkin loistavasti hymyhuulin ja pääasia eli ruoka eli hodarit olivat mainioita. Emme lähteneet neitsytmatkallamme vielä hummerin kyytiin, vaan testasimme perinteisempää kuumaa koiraa, kukin vähän eri variaatioin. Täytteissä ei täällä säästellä, kuten kuvasta näkyy, mutta määrän lisäksi myös laatu oli kohdallaan. Hodareiden kylkeen otimme coleslawta (vähän väsynyttä sellaista) ja kahta sorttia ranskanperunoita, toiset mustatorvisienillä maustettuja ja toiset parmesanilla.

Menen taatusti toistekin, ehkä myöhään jonain syksyisenä iltapäivänä, ennen iltaruuhkaa, maistamaan sen hummerihodarin, kera samppanjalasillisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"