28.5.2014

Päin punaista

Ajatella, että en ole koskaan ymmärtänyt kärsiväni couperosa-ihosta. Olen vain pokkana punastellut ulkoilun tai viinilasillisen jälkeen ja lehahdellut jännittävissä tilanteissa tomaatiksi. Tavallaan aika liikuttavaa, ettei analysoi ihminen itseään sen enempää. Minä olen ollut minä, punaisenakin.

Nyt kuitenkin kun kellot alkoivat soida, päätin katsoa jos couperosa-iholle tarkoitetuilla tuotteilla olisi vaikutusta. Oikeastaan huomasin asian, kun olin sattumalta käyttänyt Avènen Antirougeurs-päivävoidetta, ja sen loputtua siirtynyt johonkin ihan peruskasvorasvaan. Punoitus paheni. Silloin vasta leikkasi, että asioilla saattaisi olla jokin yhteys.

Nyt kokeilussa on toinen ranskalaissarja, La Roche Posay, ja sen vastaavat (anti-rougeurs) tuotteet. Ja kas, elämä on tasaisempaa, ihonvärin osalta ainakin. Hämmästyttävää.

Tutkiessani couperosa-ihon hoito-ohjeita nyt muutaman viikon olen samalla herännyt huomaamaan, kuinka paljon punoitus on kuitenkin vaikuttanut elämääni. En ole tullut ajatelleeksi miksi olen kokenut niin monet tilanteet vaivaannuttavina, mutta nyt tiedän sen johtuvan punastumisen pelosta. Se tunne kun tuntee punan nousevan poskipäille eikä asialle voi tehdä mitään... Kun ulkonäkö muuttuu, oma itsevarmuuskin on koetuksella.

Jos kuumat posket saa voiteilla rauhoittumaan, ehkä sosiaalisiin tilanteisiin syöksyminenkin on helpompaa?

Mutta kertokaahan, mistä muista tuotteista, ulkoisista tai sisäisistä, on ollut teillä kohtalotovereilla apua? Entä elämäntapamuutokset? Vitamiinit, ceekö? Olen ihan alkutaipaleella uuden taudinmääritykseni kanssa. ("Vika on pieni, mutta kun se on päässä", kuten sukuni usein käyttämä vanha sananlasku sanoo.)

Molemmat sarjat ovat auttaneet minua punoituksen hillitsemisessä, mutta jos pitäisi valita, niin Avène on toiminut paremmin yhteen muiden kosmetiikkatuotteideni kanssa ja tuntunut muutenkin omemmalta. Kuvaa kaunistamassa Hotel Klaus K:n aamupalan melonishotti :)


4 kommenttia:

  1. Tämä aihe osui ja upposi. Täytyy heti kommentoida.
    Omaan itsekin herkän ihon, joka reagoi punastumalla moniin kosmetiikka tuotteisiin. Sekä tuuleen, pakkaseen, saunaan, aurinkoon yms. Monien voiteiden kanssa olen joutunut pettymään koska ne ovat pahentaneet punoitusta ja olen joutunut heittämään melkein täydet purkit roskikseen.. Apteekista olen löytänyt monia hyviä tuotteita. Olen havainnut hyväksi juuri La Roche Posayn tuotteet, joista olen tainnut käyttää jotain sensitive tuotteita. Mutta parhaiten olen kokenut sopivan luonnonkosmetiikan, joista ehkä parhaiten Dr Hauschkan tuotteet sopivat minulle.
    Punaisia poskia voi varmasti vähentää välttämällä saunaa, viiniä, kahvia. Suojaamalla iho tuulelta, auringolta.. Mutta en ainakaan itse halua kaikesta hauskasta tinkiä vaan teen joitakin asioita, jotka helpottaa tilannetta ja lopun punastelun pyrin hyväksymään osaksi itseäni. Ja punaiset poskethan tulee myös innostumisesta, riemusta, ihastumisesta ja monista muista ihanista hetkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Rosamaria <3 "Ja punaiset poskethan tulee myös innostumisesta, riemusta, ihastumisesta ja monista muista ihanista hetkistä." Juuri näin. Mulla varsinkin tuo innostus nostaa punan poskille, hassua että tekstissä puhuin lähinnä jännityksestä., ja unohdin innostuksen Ja tiedän, että viinin vaihtaminen veteen illalliskutsuilla pitäisi naaman peruslukemilla, mutta haa, en todellakaan halua luopua viinin ja ruoan jumalaisesta liitosta! :) Kiitos kun kommentoit!

      Poista
  2. Mulla vaivaa ihan sama ongelma!! Nuorena olin tosi hiljainen hiihtäjä, mun pelkäsin että punastun kun avaan suuni...Kuntoilun jälkeen olen punainen kun tomaatti, sama pätee saunaa. En itseasiassa hoida ihoani mitenkään erikoisesti, paitsi käytän Dermalogican Ultra Calm- tuotesarjaa...En oikeen osaa sanoa juuta enkä jaata, ovatko toimineet. Auringolta suojaudun aina, mutta ei se punoitukseen kuitenkaan vaikuta. Täytyy vaan oppia elämään asian kanssa, kuten Rosamaria sanoi, se on osa minua!

    Kiva kun kirjotit aiheesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kira, sinäkin! Dermalogican tuotteista se kuorinta (ohen ohut jauhe) on erinomainen, isorakeiset kuorinta-aineet eivät sovi punehtuvalle iholle ollenkaan. Näin olen nyt oppinut.
      Tämän kanssa elellään siis, ihan muina tomaatteina <3

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"