25.8.2014

Juhlat rannalla

Tulevana lauantaina on yksi vuoden kauneimmista tapahtumista Hangossa, Muinaistulien Yö. Kokot syttyvät rannoilla, tulien valaiseman meren yllä leijuu musiikkia.

Tänä vuonna tapahtuu lisäksi jotain ihan uutta, josta en tiedä tiedotetta enempää, mutta joka kuulostaa siltä, että sen ainakin tiedän missä lauantaiyöni vietän. Sirkusta, tanssia, valaistuja telttoja ja Kimmo Pohjonen. Hangossa, Tulliniemen rannalla.

Lainataan järjestäjien tiedotetta:

"Kuplat-juhlat – Muinaistulien yössä 30.8.2014

Kuplat on konsertin, esityksen ja juhlien välimaastoon sijoittuva tapahtuma Hangossa 30.8.2014. Tapahtuma juhlistaa kesäkauden päättymistä ja Muinaistulien yötä. Musiikin, tanssin ja sirkuksen keinoin tuodaan esiin Hangon omalaatuista merellistä ympäristöä. 

Kuplat-juhlat sijoittuvat kahteen kupolimaiseen telttaan sekä niiden ympärille Hangon Tulliniemen rannalle. Tapahtuman kesto on noin 6 tuntia, jonka aikana yleisö on vapaa liikkumaan teltoissa ja niiden ympäristössä. Luvassa on maaginen, rituaalinomainen ja yhteisöllinen ilta. Musiikista vastaavat elektronisen musiikin tekijä Tuomas Norvio, haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen sekä perkussionisti Juuso Hannukainen. 

Esiintyjinä juhlissa nähdään mm. tanssitaiteilijat Saara Töyrylä, Sari Palmgren, Laura Pietiläinen ja Anni Rissanen sekä AgitCirk-ryhmän sirkustaiteilijat Sakari Männistö ja Inga Björn. Valosuunnittelusta vastaa Anna Pöllänen ja oleskeluteltasta Hanna Suominen.

Muinaistulien yö juontaa juurensa merkkitulista, joilla ohjattiin merenkulkijoita Itämeren rannoille ja varoitettiin asukkaita uhkaavasta vaarasta. Myöhemmin tulia alettiin polttaa rannikolla kesäkauden päätteeksi elokuun viimeisenä lauantaina. Itämeren suojelu on tuonut  Muinaistulien yön viettoon uuden ulottuvuuden: Itämeren maiden yhteinen tuliketju symboloi huolta Itämeren hyvinvoinnista.

Juhlissa voi nauttia ainutlaatuisista esityksistä, merellisestä maisemasta ja voimaannuttavasta ympäristöstä. Loppuillaksi myös yleisö voi yhtyä tanssiin.

Kuplat
Lauantaina 30.8.2014 klo 20-02 Hangon Tulliniemessä
Vapaa pääsy 

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Hangon kaupungin kanssa.

Lisätiedot:
Tuomas Norvio, 050 3596994, mail@vernerilumi.com"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"