31.12.2014

Valoa näkyvissä

Jos olenkin synkistellyt blogissa varsinkin nyt loppuvuodesta, niin halusin tulla vielä pikaisesti kertomaan ennen kuin uudenvuoden samettinen yö imaisee meidät pyörteeseensä, että kauniimmin ei vuosi loppua vois.

Matka on ollut ihana, olen ollut ihan hirveän onnellinen. Kaikki surut ja pelot todentotta jäivät taakse, ja vaikka tiedänkin, että on asioita, jotka on kohdattava yhdessä kotiinpaluun kanssa, olen vahvempi. Tapahtui mitä hyvänsä, niin olen valmis!

On vastoin kaikkien self help-oppaiden ajatuksia sitoa onnellisuutensa johonkin ulkoiseen. Onnen pitäisi kummuta sisältä, ihan missä vain. Olkoot niin, minulle tämä joulu Rivieralla on tehnyt hyvää. Olen onnellinen, että hyppäsimme. Avaan aamulla ikkunaluukut, näen alas kukkuloilta Välimerelle saakka ja valkoisten verhojen lomasta kieppuu huoneeseen savun ja sypressien tuoksu. Seison parvekkeella, auringon lämmittämillä punaisilla lattiatiilillä ja itken ilosta.

Ystävät, toivon teille kaikkea hyvää ihan pian vaihtuvaan uuteen vuoteen!

(Ja huomenna illalla sytyttelen kynttilöitä jo omassa kodissa, ja sekin on ihan suloista!)

18 kommenttia:

  1. Olen onnellinen kanssasi.Toivoin sinulle virkistävää kokemusta ja sait sen. Hyvä, että tulet takaisin. Onnellista vuotta 2015 sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa kotiin, Hankoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona ollaan, ja tuntuu niin hyvältä tämäkin. Rakas oma koti!

      Poista
  3. Tuli hyvä fiilis vuoden ensimmäisen päivän aamuun lukiessani blogiasi.Kiitos ja hyvää vuoden jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Asioilla on taipumus järjestyä. Tuokoon uusi vuosi sinulle täyteläisen ilon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mottoni on aina ollut KAIKKI JÄRJESTYY, en tiedä miksen ole viime aikoina luottanut siihen? Kiitos toivotuksesta, sinulle myös iloa ja valoa!

      Poista
  5. Toivon sydämestäni sinulle ja kaikille terveyttä tälle vuodelle! Ja ihana kuulla, että matka oli hyvä ja antoisa.
    Minä täällä flunssan kurjimuksessa, vuosi ei ole todellakaan alkanut tanssien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitos, terveys ois kiva! Toivottavasti voit jo paremmin!

      Poista
  6. Oih, ihanaa, olen puolestasi onnellinen! Ja vastoin kaikkia selfie-opppaita kannattaa aina suunnata, sinne omiin ideoihin, omiin syövereihin! =)

    HAPPY NEW AND BETTER YEAR 2015!*

    Nikadora & family

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa vuotta 2015 myös Nikadoran poppoolle! <3

      Poista
    2. Oi kiitos! Onko tuo punainen auto huvilan "retkisitikka" vai kuvittelenko vain? =)

      -N-

      Poista
    3. Haa, se vasta olisi mainiota! Toisaalta talon auto (joka siis toden totta on vuokralaisen käytössä!) oli ehkä kokonsa puolesta kätevämpi, Citikka sekin, mutta uudempi ja tilavampi ;)

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"