26.1.2015

Kirjojen virtaus




Kirjatoukan ohjeita kirjojen karsimiseen. Kuvissa eräs eteinen, eräänä sunnuntaina, eräät valkoviinillä huumatut ystävät ja eräs hysteerinen kirjankarsija. Kuvien henkilöt eivät millään muotoa liity tapaukseen.

Kaikki alkoi siitä, kun huomasin Pinterestissä seikkaillessani, että kirjoja vyöryvät sisustuskuvat alkoivat ahdistaa. Katselin hiljaa kuvien kattoon asti ulottuvia kirjahyllyjä ja ajattelin, että tuoltahan on mahdotonta löytää mitään. Ja että KUKA nuo hyllyt siivoaa?

Siirsin katseeni ruudulta hiukan sivuun. Olohuoneemme ikkuna oli kasvanut umpeen kirjoista. Kirjat olivat huojuvissa pinoissa ikkunalaudalla päällekkäin, valahtelivat sohvan taakse ja keräsivät kulmakarvoja nostattavaa pölyhuntua ylleen. Kirjahyllyssä oli kirjoja kahdessa rivissä ja rivien päällä pitkällään, samoin astiakaapissa, joka ei siis enää ollutkaan astiakaappi. Kirjoituspöydän alla oli banaanilaatikkokaupalla kirjoja, ja yläkeran liinavaatekaapissa pussilakanat pakenivat hylly hyllyltä alemmaksi kirjatulvan tieltä. Tämä kaikki siis sen jälkeen, kun olin jo noin neljä kertaa karsinut kokoelmaani.

Minulle oli vuosikausia aivan mahdoton ajatus luopua yhdestäkään kirjasta. Muistan katselleeni kuinka kirjaklubini naiset laskivat tapaamisissamme luettujen kirjojen pinoja pöydän reunalle ja sanoivat rennosti, että ottakaa tuosta. Minä en ikinä vienyt pinoa. Olin kauhuissani moisesta kevytmielisyydestä.

Nyt vuosien varrella olen oppinut pari asiaa.

  • On kirjoja, jotka täytyy saada omistaa, ja on kirjoja, jotka voivat ihan hyvin lähteä kiertämään. Ei mitään hätää. Hengitä. Hengitä.
  • Kirjasto on ihana. Luet kirjan, ja jos "lainasi erääntyy" viesti sähköpostikansiossasi saa sinut tuntemaan, että kirjasto yrittää repiä munuaisesi irti, voi olla ihan hyvä idea lisätä kyseinen kirja joululahjalistalle. Joka tapauksessa palauta kirja rauhallisesti ja tarvittaessa uusi laina. Ei ole myöskään lainkaan tavatonta toivoa, että kirjasto vahingossa unohtaa lainanneensa kirjan sinulle ja saat salaa pitää sen. Niin ei kai koskaan maailmanhistoriassa ole käynyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
  • Useampia kirjoja rittää ihan hyvin yksi kappale. Paitsi tietysti kirjaa Toven matkassa, jota täytyy olla kolme. Mutta esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa riittää ihan hyvin yksi per talous. 
  • Joskus riittää, että perhepiirissä eli suvussa on jo joku kirja. Paitsi tietysti Kyllikki Villan kirjat, joita pitää olla jokaisella ikiomana, ja Juha Tantun tietyt teokset. 
  • Oletko edennyt karsimisvaiheeseen? Karsimisvaiheessa ota jokainen kirja käsiisi ja paina se rintaasi vasten. Jos et halua irrottaa otettasi tai sinua alkaa itkettää, älä irrota. 
  • Voit ajatella säästäväsi joitakin kirjoja lapsillesi, mutta totuus on, että lapset löytävät kirjansa itse ja moninaisia teitä. Ja jos olet todellinen kirjatoukka tuskin lukeminen kotoa ihan heti loppuu, vaikka laskisitkin muutamia teoksia vapaaksi. 
  • On tosi kiva ostaa välillä ihan uusi kirja, josta juuri nyt puhutaan tai antikvariaattilöytö, joka tuntuu sillä hetkellä aarteelta. Kirjoihin käytetty raha on aina hyvin käytetty raha! Jos olet lukenut paljon, opit kyllä aika pian tietämään, tuleeko kyseiseen kirjaan palattua. Anna kirjan lähteä liikkeelle, jos yksi lukukerta riittää. 
  • Kirjan säilyttämiselle voi olla myös muita syitä kuin mielihyvä lukiessa. Esimerkiksi kaunis kansi. Kaunis kansi on tosi hyvä syy säilyttää kirja. Se taas sitten ei tarkoita, että rumaa kirjaa ei kannata säilyttää, pöhkö.
  • On myös teoksia, jotka tekevät yleisöön säväyksen kirjahyllyssäsi, nostavat statustasi muiden silmissä. Siinäpä vasta viisas ihminen! Niillä kirjoilla ei kuitenkaan kannata tukkia hyllyjä, sillä mihin Lippe Suomalaisen muistelmat sitten mahtuisivat?
  • Karsimista kannattaa harrastaa pienissä osissa. Baby steps. Kirja, jonka suhteen olit kahden vaiheilla viime keväänä (karsimisaika on naarailla usein juuri keväällä), saattaa tänä keväänä olla ihan lähtövalmis. 
  • Keittokirjat ovat ah niin houkuttelevia, mutta karsimisvaiheessa katsopa tarkkaan. Missä kirjoista on kastiketahroja, punaviinilasirinkuloita, öljystä läpikuultavia nurkkia tai kuivuneita yrttejä sivujen välissä? Niinpä. Keittokirja, joka solahtaa yhtä hyvin iltalukemiseksi kuin hellan viereen on ansainnut paikkansa, kuten siis myös nuo tahrapetterit. 
  • Raastavia itkukohtauksia koetaan tylsien kirjojen äärellä, joissa kuitenkin on meidän, Herra Kameran ja minun omistuskirjoituksia toinen toisillemme kahdenkymmenen vuoden takaa. Sovitaanko rakas, ettei enää kirjoiteta kirjoihin, ei vain kertakaikkiaan kirjoiteta?
  • Kun olet niin pitkällä, että lentoon lähtevät kirjat ovat eteisessä ja olet laskenut ystäväsi niiden kimppuun, huuda toiselta puolelta asuntoa, että EI SAA SANOA MITÄÄN, ÄLKÄÄ SANOKO MITÄÄN NIMIÄ, MÄ EN HALUA NÄHDÄ MITÄÄN MITÄ LÄHTEE!! 
  • Käy nyt kuitenkin hyvä ihminen välillä katsomassa, että mitä tuli tehtyä, sillä vielä ehtii repiä toisen kädestä elämää suuremman romaanin, lapsuuden muiston, oman koko identiteetin rakennuspalikan tai sen kaiken elämäntietosi ja -taitosi peruskiven, jonka arvon ymmärtää vasta kun sen näkee hyvänen aika lähes ventovieraissa käsissä.
  • Kannattaa ehkä myös mainita puolisolle, jos on aivan vahingossa heittänyt lähtevien koriin puoli kaapillista hänen ei-niin-järin-kiinnostavia-ja-melko-tilaavieviä kirjojaan... 
  • Ja yks juttu: kirjat ne kyllä vievät viattomilta ihmisiltä, mutta tota avaamatonta kirsikkalikööripulloa ei huoli KUKAAN! 
Onneksi on kuitenkin Kirjatoukan mutsi, joka ei koskaan päästäisi kirjoja käsistään, ja jonka kirjastoon voi vetäytyä hätätilanteessa nuolemaan haavojaan ja tekemään katumusharjoituksia. Joskus nimittäin vain aika näyttää, mikä hassu kirja nousee missäkin elämäntilanteessa pelastukseksi. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä mutsilla on sitä paitsi sekin kirja, josta luopumista olit jo ehtinyt surra. Voi ei, iski ymmärrys, tämähän nyt kiertyy kuin käärmeen häntä ja puree minua nilkkaan! Mihin minun lapseni, minun poloiset, sanoja janoavat lapsiraukkani menevät tai tulevat aikanaan, jos olen karsinut itseni kirjallisesti ihan minimiin???

(Varsinaista minimivaaraa ei ole vielä näkyvissä, ei kuulkaa sinne päinkään... T. Herra Kamera.)

31 kommenttia:

  1. Mä olisin niin valmis karsimaan miehen kirjoista, mutta itselläni pitää olla Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja muita Austeneita sekä suomeksi että englanniksi. Uutta suomennostakin on kehuttu...

    VastaaPoista
  2. Kirjat, nuo ihmisen riippakivet...=) Jos nyt oikeasti ajattelee, kuinka usein niitä kirjoja lukee, jotka pölyttyvät ja vievät hyllytilaa, niin onko järkeä! Paitsi jos perustaa oman pienen kirjaston!
    Muistan, kun parikymppisenä en omistanut juuri ainoatakaan kirjaa--osa kai jäi lapsuudenkotiin. Muistan, kun ostin ensimmäisen cd-levyn. Taisi olla iloisia hippilauluja 60-luvulta: Welcome to San Fransiscoooo...
    Mutta ensimmäistä kirjaani, aikuisiäillä ostamaani, en muista.
    Yläasteella kolahti Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Vuotta myöhemmin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.
    Mummini lahjoittamat klassikkorunoteokset ovat kulkeneet rakkaasti pitkään mukanani.
    Lapsille tilasin Tammen kultaisia kirjoja, kun itselläni ei ollut kuin yksi. Lapsena kirjoja meille ei juuri ostettu. Äidin sisko, joka oli radikaali 70-luvulla, toi aina tullessaan Uppo-Nalle-kirjan.
    Kirjaston poistomyynneistä tein löytöjä. Edelleen lapsille löytää ihan jopa Myyrä-sarjaa. Täytyy vain ensin hieman teippailla ja paikkailla, mutta sekin on ihan mukavaa.
    Kerran löysin kirjaston ota-hyllystä 70-luvun saksalaisia sisustuslehtiä. Itselle helmiä. ( Ei se saksankielisyys, mutta muuten...=)
    Kyllikki Villa on ihana. Mummini olisi pitänyt hänen kirjoistaan paljon. Löysin sattumalta ihan kaaoskirppikseltä Villan Tyttö sodassa-teoksen, jonka hän on kenttälottana kirjoittanut 1941-1944.
    Olin aivan ihmeissäni, kun kannen nuoruuskuva on niin tunnistettava!

    Ja onnea kirjakarsintoihin! Pitäisiköhän juomien lisäksi laittaa vanha kasettinauhuri musisoimaan & tunnelmaa tuomaan ...niitä uskomattomia vanhoja c-kasetteja.
    Ihanasti eläydyit rakkaisiin nidoksiin, jotka lähtevät maailmalle...

    Nikadora


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt laitat kasetit soimaan ja tanssit villisti! Mulla on aina ollut paljon kirjoja, onneksi. Ja Herra Kamerassakin rakastuin ensin hänen kirjahyllyynsä, kuten olen joskus tainnut kertoakin.

      Poista
    2. Romanttista teidän tarina... Kyllä ne kasetit soikin, ja varsinkin kesällä suvun kesäkodissa maalla, vanhassa pihlajamajassa grillipöydän ympärillä ja tanssittu on pihanurmellakin! Taustalla soi mm.monet vanhat itseäänitetyt yläasteaikaiset c-kasetit...ne on laatutavaraa =)
      Ja jos tulee kiistaa musiikkimausta, niin aina voi soittaa Topi Sorsakoskea--siitä tykkää kaikki!

      Nikadora

      Poista
    3. Musiikilla on ihan älyttömän iso osa tunnelman luomisessa. Mulla on vaan niin rajallinen hälinänsietokyky, että jos on paljon ihmisiä ja puhetta, niin sitten ei musaa, menee nuppi sekaisin. Tai sitten musiikkia niin kovaa, ettei ole tarvetta keskustella, vain tanssia :)

      Poista
  3. Minulla on ollut kirjoja rakastavat vanhemmat, joiden perintönä sain paljon kirjoja - kaksoiskappaleita, kolmois- jne. sukupolvien takaa. Isoäitini oli kirjojen rakastaja ja hänen siskonsa, joka oli äidinkielen opettaja, tutustutti minut aikoinaan heti mm. Astrid Lindgrenin tuotantoon. Sain Peppi Pitkätossun heti, kun se oli suomennettu! Uskoin vuosia, että jokainen lukemiseen kelpaava kirja on omistettava ja se näkyy kodissamme. Nelisen vuotta sitten teimme raskaan päätöksen ja poistimme tuhatkunta kirjaa. Voinet kuvitella, mikä tuska! Nyt kirjat mahtuvat (toistaiseksi) yhteen huoneeseen ainakin teoriassa. Kulkeehan niitä tietysti yöpöydille ja tuoleille ja joka paikkaan, missä on vaakasuoraa pintaa täytettäväksi. Päätän joka vuosi, etten osta enää yhtään kirjaa ja sitten tulee taas SE kirja, jota ei millään voi odottaa saavansa kirjastosta kohtuullisessa ajassa. Voi rakas Kirjatoukka, kuinka osasitkaan kertoa hyvin nuo tuntemukset luopumisen tuskasta. Eihän kirjat ole mitä tahansa, nehän ovat YSTÄVIÄ eikä ystävistäkään luovuta ihan noin vain.
    Kaivoin vanhat c-kasetit esille ja onhan minulla paperkassillinen vanhoja LP-levyjäkin. Rakastan vain niin kovasti hiljaisuuden kuuntelemista, että kuuntelen musiikkia aika harvoin.
    Kaikki tyttökirjat ja lapsuuden rakkaimmat aarteet odottavat kirjahyllyssä lapsenlasta. Lukeekohan hän niitä koskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuo sama, että jokainen kirja tuli jäädäkseen, ei kertakaikkiaan ollut sellaista vaihtoehtoa, että laittaisi kirjan pois. Lainaaminenkin on tehnyt kipeää (ja tekee yhä), pelkään laskea kirjoista irti. Mutta ihan viime vuosina olen ymmärtänyt, ettei ihan kaikkia kirjoja tarvitsee omistaa. Että ne eivät ole MAAILMASTA pois, vaikka eivät olisikaan minun hyllyssäni. Ihanaa, että olet säästänyt lastenkirjat ja tyttökirjat, toivottavasti ne päätyvät taas lukuun. Minä löysin juuri äsken meiltä vielä yhden merimiesarkullisen kirjoja, kurkistan kohta varovasti onko siellä yhtäkään lähtevää, vai vain jääviä :)

      Poista
    2. Siis, ja ajatelkaa, vanhin näistä keksityistä äänitteistä on vinyylilevy. Se on edelleen arvoikkain keräilykohde verrattuna c-kasetteihin tai cd-levyihin! Kuka olisi arvannut---paitsi onneksi arvasin säilyttää 70-luvun lopulta aloittamani vinyylikokoelman! Eka levy oli Boney M : Love for Sale.
      Sittemmin muuttui kyllä vanhan heavyn ja rokin suuntaan enemmän. Mutta monenmoista löytyy.
      Mm.Sade on aina kiehtova artisti ja ajatonta musaa.
      Kirjat on tietysti oma lukunsa. Mitä pitäisitte eniten klassikkona? Ulkomainen ja kotimainen teos?

      Nikadora

      Poista
    3. Uuu, Boney M!
      Ai eniten klassikkona OMASSA hyllyssä vai ylipäätänsä? On mulla Seitsemän veljestä, Rautatie, Täällä Pohjan tähden alla... Ja ulkomaisista venäläisiä klassikoita, Austeneita, Hemingwaytä... Victor Hugon Kurjat, se on mun lemppari!

      Poista
    4. Ihan ylipäänsä klassikkoina? (jos nyt ei omista koko litanjaa...=) Ja mitä teiltä löytyy?
      Pidän runoista, romaaneista ja elämänkerroista, mutta mulla on niin laaja maku.
      (Pehmytkantiset on vähän sekundaa...) Vanhaa tuotantoa Saima Harmaja, Aaro Hellaakoski, Arvi Kivimaa. Vähän uudempaa Pentti Saarikoski (myös päiväkirjat!)
      Ja miten olisi Suomen lasten aapinen, Suuri muumikirja, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Hemingwayn Käärme paratiisissa, D.H.Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja.
      Villinä korttina Eduard Uspenskin Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä.

      Nyt luettelin hyllyltäni löytyviä "klassikoita". Omasta mielestä.

      Nikadora

      Poista
    5. Victor Hugon Kurjat on ollut minunkin lempparini AINA! Minulla on se pula-ajan (1945) paksulle, kellastuneelle paperille painettuna, kaksiosaisena teoksena. Melkein kaikki edellämainitut kirjat löytyvät minunkin hyllystäni. Muistan ikuisesti, kun kummisetäni antoi luettavakseni Lady C:n rakastajan ja varoitti, etten näyttäisi sitä vanhemmilleni! Koin sen suunnattomana luottamuksen osoituksena. Minä rakastuin mieheeni (tai siis siihen 14-vuotiaaseen poikaan), kun selvisi, että hän harrasti runoja ja piti Saarikosken tuotannosta.

      Poista
    6. =) Mukavat tarinat Terhillä!

      Nikadora

      Poista
    7. Sama mieltä olen Nikadora, rakastan Terhin tarinoita, ja sinun myös! Terhi: ihanko totta, olette olleet noin nuoria tavatessanne! Ihmeellistä! Haluaisin kuulla koko tarinan, etkö mitenkään voisi aloittaa omaa blogia? ;)

      Poista
    8. Voi kiitos! En oikein usko, että alan pitää blogia mutta on kiva käydä vuoropuhelua täällä :) Kerron joskus lisää tuosta "seinästä reväistystä" pojasta, joka oli niin erilainen kuin kukaan muu, etten voinut muuta kuin rakastua häneen. Rakastan edelleen yli 50 vuoden jälkeen!

      Poista
  4. "Tyttö, sä alat oppia!" Tervetuloa meidän luku- vaan ei kirjatoukkien maailmaan :) :)

    Kirjastot OVAT ihania: olisin valmis vaikka vähän maksamaan, että tämä instituutio säilyisi kaikkien kansalaisten käytettävissä iankaikkisesti. Jokaisen kirjaston lakkauttaminen on suru-uutinen.

    Viime viikon kiireissä nappasin hätäpäissäni selvinpäin kirjastosta pinon lifestylelehtiä ja viikonloppu"pulloksi" Roope Lipastin Perunkirjoituksen - poikkeuksellisesti siis kotimaista kirjallisuutta, mutta huom: huuhmoria ;). Ja pari lausetta kirjasta luettuani hokasin: luin hiljattain ko. kirjan! Tästä tunnet sä oikean lukutoukan: ei muista vastikään lukemiaan kirjoja! Ihan pulassa olisin, jos kirjat ostaisin, tupla/triplamiehitystä olisivat hyllyt pullollaan. Kiitos kirjaston, näin ei ole.

    Omistuskirjoituksiin: eikun pää kylmänä vaikka hedelmäveitsellä omistuskirjoitussivut irti ja uuniin sytykkeeksi! Kuule, helpottaa kierrätykseen vapauttamista. Tämän kovan kohtalon ovat muutamat lahjakirjani saaneet osakseen: luen ne, sitten säälittä vaan kylmään maailmaan seuraavaa lämmintä kotia etsimään! Ja kotia lämmittämään. Pari käsikassaraa (Leena - ei siis Laila - Hietamies, Hilja Aaltonen, Charles Spurgeon, Tricia Guild..) toki olen säästänyt sille varalle, jos vaikka petipotilaaksi joudun, enkä kirjastoon pääse. Kerran kävi niin pitkien pyhien välissä, lukemiset loppuivat - se oli hirveää.. Absolutistillakin pitää olla parit "piilopullonsa" ;) Lapsesta asti kirjastoa käyttäneenä voin sanoa, että "halavat ovat olleet humalat": kovakantisia kovempia päihdyttäjiä en elämääni ole kaivannut :) :)

    Ja kirja-ahdistuksesta, ahdistuksesta yleensä. Eikös tuo ikävä mutta uusiin mahdollisuuksiin (parhaimmillaan) pakottava tunne nytkin vain loppujen lopuksi ollut nöyrä palvelijasi, joka maanitteli vapautumaan ahdistavien kirjamuurien "vankeudesta" ihastelemaan aukeampia mielen maisemia?! Kun ei puhuta todella vakavasta masennuksesta, ahdistuksesta, vaan elämään aika normisti välillä kuuluvasta tunteesta, kokemukseni mukaan sen kanssa silmikkäin suostuminen poikii yleensä paljon hyvää. Ei kannata turruttaa tuota rasittavaa tunnetta, vaan viimeisetkin voiman rippeet kooten kohdata "ahdistelija". Karmivasta ulkokuorestaan huolimatta monesti sillä usein on kuitenkin ihan tolokut puhheet ;)

    Karsinta kuuluu luonnon/elämänkiertoon: valoa, happea, ravinteita vapautuu - uusi kasvu vahvistuu!

    Näin on närreet, sano Mehtis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Mehtis. Ahdistus (tässä tapauksessa) kertoi, että jotain tarttis tehdä, ja tein, ja heti oli helpompi hengittää. Toki sitten tuli tämä toinen "ahditus", luopumisentuska, mutta uskon selviäväni :)
      En usko, että tämä karsiminen lopettaa kirjojen hamstraamista, eikä tarvitsekaan. Kunhan kirjojen virta ei patoudu meille. Ehkä olen nyt jotain oppinut. Kokonaan kirjatonta elämää en missään nimessä toivo, olisi hirmuista, jos ei olisi kädenojennuksen päässä luettavaa. Sitä paitsi olen hyvin kykenevä lukemaan tietyt kirjat monta, monta kertaa.
      Ja kirjastot, niiden eteen meidän tulee kaikkien taistella!!!

      Poista
    2. Kauhea on ajatuskin, että kaikki olisivat palavahenkisesti vain joko kirjasto- tai omakirja-ihmisiä: både och bättre! Kirjojen hamstraajat, te mahdollistatte toimivat kirjastot! Kun kirjoja ostetaan, niitä myös lainastoihin hankitaan. Kiitos teille :)

      Minäkin kiitän iloiten lahjakirjoista, luen ne totaalisissa jubileum-tunnelmissa. Ja sitten kylmän viileästi, hylkään ne :) Vastoin perusluonnettani :) :) Samoin kiitän harvakseltaan saamistani lahjapulloista: ihan mielettömiä maunantajia mm. pataruokiin ja leivonnaisiin "iloliemistä" ammennan. Kirsikkaliköörikakku..oih! ;)

      Poista
    3. Kirsikkaliköörikakkua minullekin ehdotettiin, mutta kun EN LEIVO! :D

      Poista
    4. Kokeile kirsikkalikööriä kuumennettuna. Aivan ihana flunssalääke ja ilman flunssaakin käy!

      Poista
    5. No nyt kyllä alkoi kiinnostella!!

      Poista
  5. Tämän luettuani tunnen olevani aivan erityisen vapaa, sillä huomaan ettei minulla on kuin alle kymmenen tavaraa joista luopuminen olisi vaikeaa tai "mahdotonta". Ja ne eivät ole kirjoja.
    Piilomajan Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Minulla ne tavarat, joista luopuminen olisi vaikeaa (kirjoja ei nyt lasketa) ovat tyyliin "pieni, posliininen kiinalainen ukko". Hmm....

      Poista
  6. Nyt kun asuu tässä kirjaston kainalossa, ei tosiaan ole pakottavaa tarvetta ostella kirjoja. Toista se oli silloin, kun suomalainen kirjallisuus oli harvinaista herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä minulla olisi varaakaan ostaa kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea, aivan ehdottomasti kirjasto on koko lukemiseni peruskallio. Mutta ilolla myös ostelen kirjoja, itselleni, lahjaksi, lapsille... Kirjaston avarat antimet koulivat lukijaa niin että sitä oppii myös ostamaan kirjoja. Meinasin kirjoittaa "ostamaan fiksusti", mutta ei se ihan aina niin mene :) No mutta siis tietää, mitä ostaa, kun on leveä pohja lukukokemusta!

      Poista
  7. Pirkko-Liisa Enäjärvi-Jantunen29. tammikuuta 2015 klo 12.53

    Onpa läheinen aihepiiri. Olen koko ikäni-ja se on jo korkea-kerännyt ja rakastanut kirjoja ja osamaksanut isoja sarjoja. Nyt en tiedä mitä tekisin , kun haluan luopua ainakin osasta ja tarinat kirjojen menekistä ovat tylyjä- esim. kirpparillekaan eivät viime viikolla kelvanneet
    .Surullista kokea tämä muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. En enää edes kuvittele, että saisin jotain maksua kirjoista, vaan vain että joku ottaisi vastaan. Antikvariaatit ottavat vain hyvin, hyvin valikoiden, kirppareilla kirjat eivät juuri käy kaupaksi. Mutta ajatus siitä, että kippaisi laatikollisen roskikseen tuntuu totaalisen mahdottomalta. Onneksi on ystäviä, jotka ottavat aina muutaman opuksen mukaansa. Maailma muuttuu. Olen kokeillut tuota Nikadorankin keinoa, laittanut kirjoja ja lehtiä pahvilaatikkoon portin pieleen ja SAA OTTAA lapun päälle. Muutama menee, suurin osa jää jäljelle.

      Poista
  8. Niin, Pirkko-Liisa, eivät ne tahdo aina kirjastoonkaan kelvata. Paitsi jos omassa biblioteekissa sattuu olemaan lahjoitus-hylly.
    Pariisissa, kuuluisan englanninkielisen kirjakaupan pihakivetyksellä, oli kerran ohi kulkiessani pino vanhoja VHS-kasetteja. Ja minä hullu nappasin ne kassiini ja olkapää vinossa kuljetin niitä koko pitkän päivän pitkin Pariisin katuja...(nehän olivat minulle aarteita !)

    Heräsi ajatus pihakirpparille--tai ihan katulahjoitukselle---kirjat pahvilaatikkoon ja keskustaan kävelykadulle---luulisi lähtevän liikkeelle. Ehkä se äärimmäisin keino, mutta kumminkin kierrätys ja uudet lukijat jatkavat kirjojen elämää...

    Nikadora

    VastaaPoista
  9. Siis, unohdin mainita, että niiden VHS-kasettejen vieressä oli iso lappu: TAKE IT AWAY. Saman voi kirjoittaa lahjoituslaatikkoon: SAA OTTAA. =)

    -N-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin on siis kokeiltu, laihoin tuloksin!

      Poista
    2. Voihan pahus! Maby next time...tai unohtaa ikään kuin laatikollisen kirjoja kirjaston oven taakse...

      -N-

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"