2.2.2015

Ruusuja ja knalleja Hangon yössä







Venevajalla vietetyn hetken jälkeen siirryimme syntymäpäiväsankarimme varsinaiseen juhlaosuuteen. Hänen miehensä oli junaillut salaa tammikuun viimeisten tuulien piiskaamaan Hankoon rimpsun rakkaita onnittelijoita, ja kun me tupsahdimme vinosta räntäsateesta kynttilöiden valaisemaan ravintola Origoon, pääsi juhlakalu moneen lämpimään yllätyshalaukseen.

Sitten me vain söimme ja joimme, lauloimme onnittelulauluja eri kielillä, teimme taikatemppuja ja telepatiaharjoituksia ja mitä näitä nyt on. Ihana, ihana illallinen! Vaan eivät ne bileet vielä siihen loppuneet. Kaamosjuhlissahan perikansallisesti joku joutuu lopulta aina putkaan. Tällä kertaa itse asiassa koko juhlaväki.

Hotel Bulevard Hangon, noh Bulevardilla tietysti, avasi koeluontoisesti uuden baarinsa ensimmäistä kertaa yleisölle lauantaina. Bar Komisarissa on hauskat knallilamput, hieno mustavalkoinen maisematapetti hotellin kotikadusta joskus vuosisadan vaihteesta ja kaikinpuolin leppoisa tunnelma. Eräs toinen seurue laulaa paukautti meidän synttäritytölle. Kun nätisti Esalta pyysimme, saimme kurkistaa tavallisten hotellihuoneiden lisäksi majoitusta tarjoaviin entisiin putkiin. Olimmehan vanhalla poliisiasemalla.

Viisas vieras olisi tässä vaiheessa kiittänyt ja kumartanut ja lipunut arvokkaasti omaan kotiinsa. Mutta niin me emme tietenkään tehneet. Me lähdimme jatkoille, söimme viikunoita aamunkoittoon ja soitimme nuoruutemme lempibiisejä metallikulhon pohjalle asetetusta kännykästä. Kajarit, ihan yliarvostettua.

Nyt on sitten maanantai, enkä ole oikein vieläkään toipunut... niistä biiseistä.

Lue lisää: Me kuljimme lauantaina sattumalta samoja reittejä kuin tuore Kotona Hangossa-kanssabloggarini Seija. 

5 kommenttia:

  1. Oi että! Kyllä on kelvannut synttäreitä viettää. Ja sinulla on kyllä kuvailemisen taito.
    Ehdotankin,että kiireemmiten rupeat koostamaan tarinoiden niin suomesta kuin maailmalta ympärille keittokirjaa johon saat laverrella ummet ja lammet ja kaikki nippelitiedot yms. Kirjaa rikastuttamaan.
    Minä ainakin ko opuksen ostaisin ja takuulla monimuukin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta KIITOS Kerttu! Keittokirjaa on kyselty joskus ennenkin, ehkä meidän pitäisi ryhdistäytyä? Semmoinen "laiskan kokin keittokirja"?

      Poista
  2. Oi, oi, oi - täydelliset juhlat! Ja ihan totta, tuon täytyy olla Tuutikin vaja.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kivat kemut! Hankohan on yks Muumilaakso koko kaupunki :)

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"