18.5.2015

Shake it

Nyt on kuulkaa kauhea vauhti päällä.

Uusi ystäväni kertoi minulle marraskuussa jotain jännittävää. Se koski seitsemän vuoden syklejä, joissa elämämme kulkee. Hän sanoi, että seuraavana syntymäpäivänäni jotain muuttuu.

"Ihan sama", ajattelin, tahmealta tuntui, eikä mitenkään kovin valoistalta näyttänyt. Mikä tämän nyt muuttaisi, muutamissa kuukausissa.

Sitten alkoi liikahdella. Kokonaiset mannerlaatat lähtivät hitaasti soutelemaan.

Vaikka varsinaiseen syntymäpäivääni on vielä pari viikkoa aikaa, ovat planeetat todellakin vaihtaneet paikkaa. Tai jotain. Asioita tapahtuu, kivoja asioita. Töitä. Energia pumppaa minussa kuin mahla nuoressa koivussa ja palaset napsahtelevat paikoilleen. Kaikki oikeat asiat ja ihanat ihmiset purjehtivat kynnykselleni. Ihan kuin koko maailmaa olisi ravisteltu oikein kunnolla uuteen uskoon.

Meidän etuovemme taikaportaatkin toimivat taas, sinne kannetaan koreita kirjailtuja paitoja, ranskalaisia jäätelökulhoja, raparperia ja maa-artisokkia... En hämmästyisi yhtään jos vaikka kultaa ja mirhamia.

Voiko onni nyt kääntyä, saanko uskoa tähän? Oli miten oli, miten ihanaa onkaan TEHDÄ, miten ihanaa olla elossa ja pursuta ideoita ja OSATA KAIKKEA!

Ainoa vaan, että kotihommat eivät kiinnostele, eivät sitten yhtään.

Ilmoitin äidilleni (joka lähetteli minulle varhaiskaali- ja maksareseptejä solisevana viestivirtana), etten aio kokata vähään aikaan yhtään mitään. Kerroin ratkaisevani perheen lähtitulevaisuuden ruokahuollon pakastepizzoilla.
Ä: Pakastepizzat ovat myrkkyä
K: Naisen seisottaminen hellan ääressä on myrkkyä
Ä: Telaketjufeministi
K: Kiitos!

Sitten tämä telaketju meni ja teki parsaa ja pannukakkuja (ja raportoi kaikesta Facebookissa). Herra Kamera sentään sheikkasi drinkit.

Bongattu blogista nimeltä Pikkuseikkoja, jonne kiitos perjantai-iltamme pelastamisesta:

APEROL GIN SOUR (kahdelle)

4 cl sitruunanmehua
4 cl Aperolia
4 cl giniä
4 cl Agave-siirappia*

Laita sheikkeriin jäitä ja juoman ainekset. Meillä ei ollut Agave-siirappia, vaan annoimme parin lusikallisen hunajaa* sulaa sitruunamehuun. Sheikkaa kunnes sheikkeri on kylmästä huuruinen, kaada avariin laseihin.

6 kommenttia:

  1. Yleensä katselen blogeista enimmäkseen vain kuvia mutta sinun tekstejäsi jään aina lukemaan. Tämä juttu seitsemän vuoden sykleistä pitää käytännössä hirveän hyvin paikkansa. En ollut koskaan kuullut kenenkään muun tästä puhuvan mutta kotona meillä on tästä paljon puhuttu ja käytännössä havaittu syklin olevan noin 5-7 vuotta. Valitettavasti laadusta ei ikinä tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, kiitos, kiva kuulla. Minä en ollut kuullut ennen seitsemän vuoden sykleistä, mutta jos ajattelen nyt taaksepäin, näen jaksojen olleen jollain tasolla totta. Ja kuten sanoit, ei se oli pilkulleen 7 vuotta, mutta sinne päin. Nyt on todella tahmea seitsemisen vuotta takana, muutos siihen nähden on ihan järisyttävän ilmeinen. Katsotaan miten eteenpäin. Olen optimistinen pessimisti, varaudun myös romahdukseen :)

      Poista
  2. Tuttu kaava ja nuorena jo havaittu. Sen verran soutaa huopaa- meiningeissä menty kautta elämän. Ja kerran jäin ihan lapsuudesta asti miettimään tuota vuosirytmiä. Kaikki suuret käänteet ovat tasaisen varmasti osuneet n.7 vuoden välein. Täälläkin on iso elämänpyörre menossa. Tuo drinkki olisi täysin makuuni. Hei ja mullakin on reilun kahden vkon pääsrä synttärit! Nämä drinkit meille!!

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikadora, onko meillä syntymäpäivät näin lähekkäin, jännää! Minulla on 31.5.

      Poista
  3. No lähellä on, täällä 5.6. Puolivallattomia kaksosia siis! Ikinä kasva aikuiseksi ;-)

    Nikadora

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"