10.6.2015

Öissä, töissä ja myymälöissä

Kuva: Pinterest
Kuten niin monella nykyään, rikas työelämäni ja vaatimattomat tuloni koostuvat monesta osasta. Yhtä varsinaista ammatillista titteliä en osaa itselleni otsaan tatuoida, toki kirjoittaminen on sydämenvierimmäiseni. Ajattelin väläyttää vähän missä kaikessa olen mukana, sillä nyt hommia on paljon ja se heijastuu tännekin.

Ihan ensimmäisenä on oma toiminimeni. Kirjoitan tilaustekstejä, toimin copywriterinä, oikoluen, editoin. Pikkuisen käännänkin, joskus. Koulutan yrityksiä kommunikoimaan. Vedän erilaisia projekteja, suunnittelen sivustoja ja autan alkuun somessa. Kerron bloggaamisesta.
Nyt on tullut aika viedä omaa yrittäjyyttäni seuraavalle tasolle. Saarnaan työkseni viestimisen tärkeydestä, eikä minulla ole omaa nettivua eikä edes käyntikorttia. Siksi tästä puuttuu linkki, argh. Palikat ovat onneksi pian paikoillaan. Tai no, viimeistään syksyllä. En edes jaksa alkaa puolustelemaan ja hokemaan jotain suutarin lasten kengistä, kyllä te tiedätte. Itselle vikaksi se happinaamari, vai miten se nyt menikään.

Creative Hanko Collective sai alkunsa vuosi sitten keväällä, mutta käynnistyi kunnolla vasta tämän vuoden helmikuussa. Kun oikeat ihmiset osuvat yhteen oikeaan aikaan, alkaa tapahtua. Nyt istumme Lillin kanssa nokikkain harva se päivä, usein kaupungin kahviloissa, ja aiomme saada aikaiseksi jotain ihan mahtavaa. Mukana toiminnassa ovat myös Maria ja Ilkka. Hiomme vahvaa liiketoimintasuunnitelmaa, haemme apurahoja, etsimme sponsoreita. Raha perhana, aina siitä on pulaa. Samalla kokoamme jo joukkoja. Meidän tavoitteenamme on kehittää Hanko houkuttelevaksi luovan työn tekijöille, me haluamme uusia asukkaita, kansainvälistä vaihtoa, työpaikkoja ja vuoden ympäri vetovoimaista kaupunkikulttuuria. Rakastan tätä hommaa! Tulossa myös ihania taiteilijahaastatteluja ja työhuone-estetiikkaa kesän mittaan, esikuvamme on koukuttava Freunde von Freunden.

Otetaanpa yksi, tuore esimerkki siitä, mitä juuri nyt teen. Minun Hankoni - Mitt Hangö. Ihan hirmuisen kiva juttu, jossa yhdistyvät sekä Creative Hanko että toiminimi-toimintani. Hangon museo kerää muistoja 1990-luvulta aina tähän päivään asti, siis kaikkea sitä, mitä sitten sadan vuoden päästä voidaan jälkipolville tästä ajasta esitellä. Pilottisivu ja fb-sivu ovat jo käytössä, galleria avautuu ensi viikolla. Samalla oli ajankohtaista kouluttaa Hangon museon henkilökuntaa some-elämään, meillä oli tosi hauska päivä yhdessä. Tässä proggiksessa häärimme kimpassa Featuren kundien kanssa.

Sain myös juuri äsken tiedon tosi mieleisestä tekstityöstä, siitä lisää myöhemmin.

Villa Le Menestrel, Ranskan villa, jonka kesänaapurimme ostivat ja jota he vuokraavat, muodostui ensimmäisestä joulureissustamme lähtien rakkaaksi paikaksi. Koska Sari ja Juha pitivät matkakuvistamme ja -tarinoistamme, saimme tehtävän. Lisää kuvia ja tekstejä, tällä kertaa heidän omaan käyttöönsä. Teimme villalle uudet nettisivut ja pistimme facebookin laulamaan. Joulun ja huhtikuisen viikon jälkeen kaipuu Etelä-Ranskaan on taas kova, ehkä syksyllä uudestaan?

Studio Tomi Parkkonen on Herra Kameran yritys, mutta kyllä siinä saa rouvakin välillä tehdä töitä. Periaatteessa olemme sopineet, että parisuhteessamme pidämme työn ja huvin (minä olen siis se huvi) erillään, emmekä hirveästi hillu toistemme tonteilla. Me aloitamme kinastelun heti kun istumme samaan neuvottelupöytään. Jostain syystä tämä blogiyhteistyömme kuitenkin toimii. Ainakin useimmiten. Herra Kameran kauniita kuvia saa muuten ostaa myös omaksi, kas täältä.

Taiteilijaresidenssi on meidän vierastalomme ja osa elantoani, niitä pieniä puroja. Vuokraamme asuntoa ympäri vuoden, lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Nyt talo on varattu syyskuun loppuun saakka. Toiselle asunnolle olisi tilausta, vanhan, kauniin tiilivaraston yläkerta onkin vielä rakentamatta. Taiteilijaresidenssiin on liittynyt myös haave taidegalleriasta verkossa. Nyt näyttää siltä, että se toteutuukin Creative Hangon tontilla. Lopulta kaikki järjestyy, aina.

Mrs Jonesin Kesäkauppa, mikä ihana, ihana kesätyö! Jonna on haaveillut sommarbutikista Hankoon jo vuosia, mutta koska hän kelpuutti vetäjäksi vain meikäläisen, ei yhtälö oikein ottanut tuulta alleen aikaisemmin. Tämä tyttö kun on ollut usemman kesän esimerkiksi Ranskassa. Mutta nyt kauppa vihdoin toteutuu, avajaiset ovat perjantaina. Tulkaa mansikoille ja kuohuvalle! Löydät siis Kirjatoukan livenä Hangon kävelykadulta, tiskin takaa, melkein jokaisena suvipäivänä. Ja Lilli tuuraa. Seuraa kaupan kuulumisia myös facebookissa.

Olen ollut 10 Hanko-vuoteni aikana enemmän tai vähemmän mukana järjestämässä varmaankin sataa tapahtumaa. Aina jossain vaiheessa kutakin häppeninkiä sanon, etten järjestä enää koskaan ikinä yhtään mitään. Ja sitten taas järjestän. Le Petit Festival Hanko on ystäväni Mi'n voimainponnistus, elämyksellinen teatteriviikonloppu elokuussa, jossa olen ollut hienoisena teknisenä, kirjallisena (ja ehkä joskus henkisenäkin) tukena. Hangon Elokuvajuhlien järjestelyissä olen ollut aikoinaan enemmän osallisena, nyt parin vuoden tauon jälkeen toivottavasti taas enemmän. Pari mainitakseni. (Siinä ja siinä kuuluvatko nämä työ-kategoriaan, sillä tunnetustihan kulttuuriduuneista ei juurikaan saa palkkaa, tai ainakaan asianmukaista sellaista, vaan pitkätkin päivät tehdään silkalla tunteen palolla. Tosi usein ne vapaaehtoiset puurtajat ovat lisäksi niitä, joilla on jo valmiiksi vähän. Tähänkin Creative Hanko toivoo löytävänsä kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja. Koska hyvä elämä, se kuuluu kaikille.)

Tämä blogikaan ei ole varsinaisesti työtä, mutta niin tärkeä ja iso osa elämääni, että se solahtaa ilman muuta tähän juttuun. Moni työ on itse asiassa virinnyt tätä kautta, en edes muista milloin viimeksi olen päivittänyt CV:täni. LinkedInissäkin taidan olla ammatiltani "Barbamama".
Alter egomme Kirjatoukka & Herra Kamera hilluvat blogin lisäksi facebookissaInstagramissa (plus Herra Kameran oma tili) ja PinterestissäTwitterissä laiskasti, automaattiohjauksella. Kuulun myös Kotona Hangossa-bloggaajarinkiin. Ruokakurssia on kysytty, blogimme mutkia oikovien reseptien ystävien taholta. Pitäisikö?

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että blogi olisi pienen ravistelun tarpeessa. Työnimestä aikoinaan osoitteeksi asti jymähtänyt nimi ei ihan vastaa sisältöä. Ne, jotka toivovat löytävänsä täältä kirjavinkkejä, pettyvät. Monet, jotka ehkä arvoistaisivat sisältöämme, eivät löydä perille kömpelön nimen taakse. Minä rakastan kirjoja, ja Herra Kameralla toki on kamera. Mutta minä en ole toukka ja tuosta toisesta herroittelu tuntuu vieraalta. Lisäksi kun me molemmat kerran väitämme olevamme visuaalisia ihmisiä, blogi voisi pikkuhiljaa saada arvoisensa raamit. Hulluintahan on, että me osaisimme sen tehdä ihan itse, kunhan ehtisimme. Katsotaan.

Mutta: mitään KIRJAA sen sijaan ei valitettavasti vielä ole työn alla, vaikka teistä moni on sitä uumoillutkin, kenties toivonutkin!

Kuva: Pinterest

17 kommenttia:

  1. Huh. Melkein tuli hiki. Se on jotenkin simppelimpää tämä yhden työn homma. Vaikka aika nopesti tajuttiin, ettei sillä pelillä meinaa rahat kyllä millään riiittää. Joten rönsyjä on ollut vähän niin kuin pakko hankkia. Pääasia on, että saisi tehdä sellaista, josta nauttii. Ja jossa tulee tunne, että tässähän minä olen oikeastaan tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt on vähän kuumat paikat, myönnän. Mutta kivaa. Ja nautin ♥

      Poista
  2. Annaseni, kokkauskurssi. Kyllä. Kirja. Kyllä. Pusu <3

    VastaaPoista
  3. Hyvältä ja kiintoisalta kuullostaa. Ja minulla olisi heti sulle hommia, jos vain olisi millä maksaa.
    Oli muutakin sanottavaa, mutta just ovikello soi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liivia, kerro. Raha ei voisi mua vähempää kiinnostaa jos palkkana on sydämen ilo.

      Poista
  4. Vau, kiinnostavia töitä - kivoja projekteja! Ootte te siellä Hangossa luovia ja lahjakkaita - Kirjatoukka etunenässä, tietty :)!

    Sellainen tuli mieleen ja ehkä teillekin on tullut mieleen, että "taitelijavierailuja ja kokkausta", "joogaa ja taidelounaita", "galleriavisiittejä ja eat with a local lunch" tms. jutuille olis varmaan kysyntää kesäkauden ulkopuolellakin ainakin Hesan expat- piireissä, diplomaattien ja muiden työn perässä tulleiden puolisot.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ideoita Lempi!! Voisitko sä mitenkään muuttaa Hankoon niin tehtäisiin kimpassa? ♥

      Poista
  5. No huh huh, onnex verottaja kiittää ja Suomi menestyjistä voimat niittää...
    Aika "pikku, pikku pikkaraisen hommaa", no jos tykkää ja voimia lykkää.
    Katsotaan syksyllä, missä Ranskan linnassa sitä asutte, mutta yrittänyttä ei laiteta, onnea

    VastaaPoista
  6. Pikku pikku pikkarainen kiittää runosta, kai 😊

    VastaaPoista
  7. Arki yhtäkuin kauhun tasapaino/yllättynyt jaloilleen nouseminen...Opetettaisiin nyt koulussa jo vihdoin Elämänoppia!

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiireessäkin voi pysya tasapainossa, no worries!

      Poista
    2. Kiirekin voi olla kivaa ja toimivaa, tottavie! Sykleissä mennään suunnittelemalla tai suunnittelematta :-D

      Nikadora

      Poista
  8. Voi jestas sentään miten ihanasti palikat loksahtavat paikoilleen! Ymmärrän toki että blogin visuaalinen ilme kaipaa updeittausta. Tai oikeasti tykkään kovasti juuri siltä miltä se näyttää nyt ja sen nimestä (nyh nyh)....mutta sen valossa miten sun ja herra Kameran projektit etenävät niin kyllä ns oikea nettisivu on varmaan paikallaan.
    Ja kannatan ehdottomasti Lempin ideat!

    Hemmetti soikoon jos Hangossa vihdoinkin tapahtuu näin mahtavia juttuja niin minäkin haluaisin muuttaa sinne heti paikalla ;-)

    VastaaPoista
  9. Ihan oikeasti olisi kiva tehdä jotain yhdessä, kuin olen semmoinen että tykkään eniten tehdä luovia juttuja toisten kanssa :-)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"