Suviset keijut

Maantien vartta ma vaellan 

ja kaunis on luomakunta, 

töllin töyräillä yrtit tuoksuu 

ja sataa kukkaislunta.

Viheriän, viileän oksan alta 

näen sinisen taivaan kaistan, 

lähteen silmässä jalkani kylven 

ja polkujen marjoja maistan.

Hyttyset, hetken heiluvat lapset 

ne alkavat purpuriansa, 

päivänpaisteessa hyörii ja häärää 

ahkera muurahaiskansa.

Käki se korven rannasta kukkuu 

kuten mittumaarina aina, 

sinisellä oksalla sinisessä salossa, 

kun ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii 

ja eelläni näyttää tietä: 

no etkös tili lili, etkös tuli luli, 

mittumaaria vietä!

Kylän ohi tullessa tuttuja löydän 

ja heitän ne huolet liiat, 

saakos kulkija kurkistaa, 

miten pitkät täällä on piiat!

Huomisen huoli nyt sydäntä painaa 

kuin viimesyksyinen lehti, 

suuressa saatossa suviset keijut 

jo sydämeni tarhaan ehti.

Kuuntele Larin-Kyöstin runoon Suvisia suruja sävelletty, Tauno Palon esittämä laulu tästä.