23.7.2015

Rapuja ja risottoa





Vaikka aurinko ja helle piilottelevatkin, niin kunhan ei sada. Ainakaan niin paljon, että ei grillin ääressä pystyisi sulamatta seisomaan.

Herra Kamera on siis tänä kesänä ruokavastaavana ja on paljastanut itsestään aivan uusia puolia. Kokannut jumalaisia ruokia ja kasvattanut parran. Melkein kuin olisin salaisessa suhteessa jonkun ihan uuden kanssa, jännää!

Rapuvartaat ja risottoa

Tee ensin marinadi: Sekoita öljyyn yhden limen mehu ja raastattu kuori, tuoretta korianteria, valkosipulia, kalakastiketta, hunajaa, chiliä... ja kokille giniä ;)

Laita jättirapuja ja marinadi pakastepussiin, anna marinoitua muutama tunti. Pistele vartaaseen ja grillaa.

Risottona oli ihan perusrisotto, mutta rapujen kanssa vähän vähempi voi ja parmesaani riittää, jotta syntyy tarpeeksi raikas seuralainen merellisille päähenkilöille. Valkoviinin lisäksi käänsimme joukkoon vähän sitruunamehua. Viskon risoton kasvisliemeen aina kaikkea jääkaapin vihanneslaatikon jämiä, siitä nuo värikkäät sattumat risotossa. Jos ihmettelitte.

Laita tarjolle vielä sitruunan ja limen lohkoja, korianteria ja sormisuolaa jokaisen itse ripsotettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Täydellisen ihana ruoka! Lurps. Tekisi niin mieli istua valmiiseen pöytään monen päivän kestitsemisen jälkeen- miks mä muuten olen aina ajatellut ettei risotto ole kesäruoka. Ehkä siks kun sen kokkaamisessa tulee hiki ja sen syöminen lämmittää jotenkin sisuksia perusteellisemmin kuin moni muu pöperö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että minäkin nostelin kulmakarvojani kun Herra Kamera kohkasi risotosta, mutta hyvin se istui kesäänkin, ainakin näin kylmään kesään :) Voimia kestitsemisiin, tiedän tunteen...

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"