14.8.2015

Laventeli nimeltä rosmariini

Istumme takapihalla. On perjantai-ilta.

Aurinko notkahtelee vierastalon katon reunalta alas kuin vähämielinen voi. Siirräämme korituoleja lämpöisen, kapean, keltaisen kiilan perässä.

Kun olemme pikkuhiljaa valuneet talon seinustalle, viimeiseen siivuun, käyttämättömän sivuoven ja laventeliruukkuni kylkeen, ujutan sormeni tiheään laventelipensaan lehvistöön. Ruukusta, tai oikeastaan suuresta, vanhasta teräspadasta päätään nostaa yksi tummanvioletti topakka kukka. Tai yksi ja puoli kukkaa. Erään toisen varren varassa huojahtelee vain juuri ja juuri kehittynyt sykerö.

Silittelen hopeaan vivahtavia lehtiä ja huokailen. Vain yksi ja puoli kukkaa. Viime vuonna koko kattila oli täynnä.

"Rosmariini", mies sanoo ja juoksuttaa kämmentään laventelien yli.

"Laventeli", sanon minä ja nypin rikkaruohoja puskasta.

"Rosmariini", hän sanoo, mutta nyt kulmakarvat hiusrajassa kysymysmerkin muotoisina.

"Laventeli."

"Mitä jos...", hän aloittaa hieroen leukaansa kahdella sormella ja tuijottaa yli vihreiden peltikattojen.

"Mitä jos joku luulisi laventelia rosmariiniksi?"

"?"

"Jos joku esimerkiksi maustaisi flank steakin laventelilla koska se joku olisi luullut sitä laventelia rosmariiniksi?"

"...?!"

"Kokonainen padallinen rosmariinia", hän kuiskaa. Vieressä kymmenet yrttiruukut nyökyttelevät hiljaa.

Sitten me menemme sisään ja lapset näyttävät meille tunnettujen vloggaajien videoita ja me ymmärrämme, että me olemme vanhoja ja laiskoja ja tuskin koskaan saamme edes kahdeksaa miljoonaa seuraajaa.

Päätämme kuitenkin aloittaa vloggaamisen.

Neitsytvloggauksemme käsittelee perheemme koulujenaloitusbileitä (#bileetjokailta). Pöytä pullistelee Hanko Sushin nigireitä ja me istumme ryhdikkäinä.

Jotenkin ensimmäinen videomme kuitenkin päättyy siihen, että minä sanon kameralle että ymmärrättehän te että minä olen lapsimorsian ja minut on pakotettu tähän ja Herra Kamera sanoo terveisiä perseestä kun piti sanoa terveisiä perheestä ja lapset kieltävät videon levityksen missään olosuhteissa.

Voitte hajaantua.

Kuvakaan ei edes ole takapihaltamme, eikä perjantai-illalta, vaan jostakin väliltä Hanko-Helsinki, eräänä aikaisena keikka-aamuna.

8 kommenttia:

  1. Olette te kyllä ihan parhaita! Juttuja lukiessa saa hyvän startin päivään kuin päivään.

    VastaaPoista
  2. Lapsimorsian ja yrttikunkku! Jatkakaa samalla linjalla, nauroin ihan kippurassa.
    annu

    VastaaPoista
  3. En ymmärtänyt mitään. Se on vapauttavaa, koska se tapahtuu joillekin muille, kun meille...

    VastaaPoista
  4. Ai hyvänen aika! :'D
    Miten maskuliinista kääriä pieni erehdys noin kauniisen pakettiin <3

    Essi

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"