5.10.2015

Kiitos Anu ja Jennifer!





Pari kuvaa juhliin valmistautumisesta. Haluan nostaa kaksi ihanaa ja taitavaa nuorta hankolaista naista viidentoista minuutin valokeilaan vanavedessäni.

(Kyllä, leijun edelleen omissa valokeiloissani, heiluttelen semmoista kuninkaallista kämmen kansalaisiin päin-vilkutusta Hangon tyhjille kaduille auton ikkunasta ja ihmettelen miksei torilla ollut mitään kansanjuhlaa eilen palatessani. Miten niin kun me ei voitettu? Ei Pertti Kurikatkaan voittaneet ja silti he saivat kansanjuhlan! Ja jos joku jotain tonttijuttuja miettii, niin sanotaan nyt sekin ääneen, että mielummin kalavaja Gunnarsinrannasta.)

Päätin heti gaalasta kuultuani satsata aikaa ja rahaa meikkiin ja kampaukseen. Onneksi. Hiukseni raidoitti ja hauskan sivunutturan letteineen kokosi Pias Hårgallerin Anu Koponen ja näyttävän smoky eye-meikin loihti Beauty Salon Powder Roomin Jennifer Jungell. Kun ammattilainen laittaa hiukset ja kasvot kuntoon, ei koko iltana tarvitse olla tönimässä tukkaa oikeaan asentoon tai korjailemassa meikkiä. Olen viettänyt monissa juhlissa takuulla tuntikausia vessan eteisissä paikkailemassa naamaani, siinä ei ole tolkun häivää. Nyt vain seisoskelin gaalahulinan keskellä skumppalasi ojossa ja olin upea, aika iisiä. Kampaus kesti vielä seuraavankin päivän, meikkiä en olisi millään halunnut yöllä pestä pois. Jenniferin kirkumisestani huolimatta päättäväisesti nyppimät kulmakarvani onneksi olivat ja ovat kauniisti kaareutuvat vielä juhlien jälkeenkin :)

Mikä parasta tässä meikki- ja hiushässäkässä: kuvat minusta ovat kerrankin sellaisia, että sitä joutuu oikein miettimään kuinka monta kertaa kehtaa itse itsestään otoksia eri medioissa jakaa. Olin upea, UPEA!

Lue lisää gaalatunnelmia täällä ja täällä.

10 kommenttia:

  1. Sinä olet AINA upea juuri itsenäsi mutta "tälläytyminen" tuo ihan erityisen juhlatunnelman! Olet KAUNIS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kivasti sanottu, kiitos Terhi! Ja kyllä, tälläytyminen nostaa juhlahumuun, siksikin niin kivaa!

      Poista
  2. No niin olitkin upea! Kyllä kelpaa tuupata kuvia kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kanaviin.

    Mulle oli ihan uusi ajatus tuo, että juhlissa vois mennä vessaan korjailemaan meikkejä. Siis onko
    ihmisillä meikkejä mukana jossain laukussa?! Mitähän muuta mulle ei oo kerrottu...Mulla oli nuoruusvuosina
    aina bilelaukussa mandariini tai pari keksiä - kaiken varalta. Jos alko esim. kesken parhaiden tanssien tuntua,
    että verensokeri laskee tai muuten energiavaje vaivaa.

    Belgian Lempi

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tohon mä pyrin. Mutta mä oon aina sutimassa ja puuteroimassa ja piirtelemässä silmiin. Miksen vaan voi keskittyä bailaamiseen?? Sä oot rock <3

      Poista
    2. Heh, pakko vielä kommentoida toisen kerran... Ois fiksua ottaa juhlakäsilaukkuun korkeintaan jotain puuteri/peitekynä -linjan tuotteita. Siis ainakin minun. Muuten silmämeikki vaan pahenee illan (humalan) edetessä....

      Poista
    3. Niiiiiin totta, ahahahah! Ei oo kerran eikä kaks kun on kotiuduttu aamuyön tunteina ihan pandana kaikesta kajalin laitosta! :D :D :D

      Poista
  3. Sä oot aina upea. Ihanaa glamouria! Ja mä-hei-tunnen-noi, melkein tarttuu itseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, en mä nyt ihan aina oo ;) Mutta kiitos. Ja glamuuri on niin tervetullut lisä tähän arkiseen aherrukseen! Ihanaa että me tunnetaan toisemme <3

      Poista
  4. Upea meikki, ja tukkakin! Olet aina kaunis, mutta etenkin toi sumusilmämeikki on uskomattoman hieno. Pakko myöntää, etten ole IKINÄ käynyt meikattavana tai kammattavana - siis että ois tehty joku oikein Kampaus isolla alkukirjaimella. Aika häpeällistä oikeastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en minäkään ole ollut kammattavana ja meikattavana kuin hääpäivänä ja edellisissä gaala-juhlissa sata vuotta sitten. Mutta onhan se toki enemmän kuin "ei ikinä". Ja nyt haluan vielä useammin, oli niin sen rahanmenon väärtiä!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"