7.10.2015

Pizzaa ja nykytaidetta










Nyt kun olette saaneet meistä sen kuvan, että me kaksi olemme uuuh niin kuumia parti parti eläimiä, niin hypätäänpä gaalan (The Gaalan) jälkeiseen lauantaihin. Heräsimme klo 6:45 kuin pienet, terhakkaat ihmisen muotoiset herätyskellot, heitimme kaapua raukeiden samppanjantuoksuisten vartaloidemme ylle ja valuimme hotelliaamiaiselle. Ei, meille ei käy kahden hengen pöytä toisesta rivistä Kluuvikadun puolelta, vaan me haluamme ison pöydän keskeltä Espaa. Ettekö te tiedä keitä me olemme? Me olemme PaperiHesarin Lukijoita, jotka ovat juuri olleet hilkulla voittaa maailmanmestaruuden!

Juotuamme suurin kulauksin vastapuristettua appelsiinimehua, hopeakannukaupalla mustaa kahvia ja kuumaa maitoa Kämpin katetulla terassilla auringon raidoittaessa munakokkeleitamme, soitimme isovanhemmille. "Nyt tänne ne kakarat, meillä on jo ihan hirveä ikävä!"

Höyrysimme onnellisina ympäri kaupunkia kupeidemme hedelmien kanssa, kuulutimme hauskoja kuulutuksia toistemme korviin paperitötteröiden läpi ja kävimme gallerioissa, kunnes vain hetkeä ennen nääntymystä rynnimme Putte'siin pizzalle. Aaaaaah, pizza, maailmanherruuden jälkeen ei ole mitään parempaa!

Isonvanhemmat yrittivät jo vongata lapsia takaisin, mutta me karkasimme vielä hetkeksi hiukan kauemmaksi, vain löytääksemme itsemme yhtäkkiä Kampista, keskeltä helvetillistä mekkalaa. Vaelsimme rauhallisen bambiperheen lailla lempeässä syyssäässä, kun huomasimme olevamme osa mustiin pukeutunutta marssia. Siellä me haahusimme keskellä mielenosoitusta, ja juopunut nainen komensi kadun reunalla kurkku suorana meitä raiskaamaan itse itsemme.

Mutta hyvänen aika niinhän meillä ei ollut aikomustakaan tehdä, vaan sen sijaan me menimme HAMiin. (Museokortti heilahti taas!) Vasta avautunut Helsinki Art Museum aloittaa komeasti tämän hetken nykytaiteilijoiden kuninkaan, kiinalaisen Ai Weiwein puuteemaisella näyttelyllä. Lasten mielenkiinto heräili jo ennen näyttelysaliin astumista. Aulassa oli erilaisia tehtävälappuja, joita otimme sokkona kaksi jokaiselle ja joiden tehtäviä sitten hihittelimme kierroksella. Kiva lisä!

Jos olen ihan rehellinen (tai ehkä olin vain omissa sfääreissäni henkisissä tylleissäni), tämä Ai Weiwein näyttely ei ollut ihan sellainen elämys kuin jotkut aikaisemmat näkemäni näyttelyt. Varsinkin Ai Weiwein keramiikkajutut (taideasiantuntija puhuu...) ovat olleet jotenkin niin järisyttävän vaikuttavia, ne auringonkukansiemenet ja muut, että tämä hienovaraisempi puun käyttö sai ajatukset karkailemaan pois tärkeistä, traagisista aiheista. Mutta ne velkakirjat, joilla näyttelytilat oli tapetoitu, ne olivat hurjan mieleenpainuva tapa osoittaa taiteilijaa vainoavien viranomaisten hulluuden määrä ja samalla kannattajien välittämisen mittasuhteet.

Oli aika luovuttaa taas lapset vastuullisille vanhuksille, suukottaa hyvät yöt ja lähteä baanalle. Party animals.

Ai mitäkö teen tuossa yhdessä kuvassa? Eläydyn pian ensi-iltansa saavaan elokuvaan The Walk, joka perustuu dokkariin nuorallakävelijä Philip Petitista. Se teki meihin vaikutuksen blogin alkuaikoina, vuonna 2011. Pakko nähdä!

Lue lisää Ai Weiwein töistä vaikka täältä.

8 kommenttia:

  1. Mies ilmoitti uutisissa nähdyn avajaisraportin perusteella Ai Weiwein näyttelyn olevan yhdentekevä, joten suuntasin sinne eilen yksin. Eipä tehnyt minuunkaan kovin suurta vaikutusta. Osa töistä oli ihn ok, mutta eihän näyttelyyn mennä katsomaan ihan ok -taidetta. Velkakirjatyö oli ehkä se vaikuttavin, mutta eniten ehkä ihailin taitavaa puusepäntyötä... Onneksi Helsingissä ehtii yhdessä päivässä tehdä muutakin - mm. syödä! - niin ei mennyt matka "hukkaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta silti, kyllä Ai Weiweitä kannattaa aina kuunnella ja katsoa. Syöminen on ihanaa!

      Poista
    2. Joo, vaikka kommentistani muuta voisi päätellä, niin tottakai kannatti käydä myös siinä Ain näyttelyssä. Jotenkin vaan odotin enemmän!

      Poista
  2. Samaa mieltä, ja olen sentään asunut 5 vuotta Pekingissä samaan aikaan kun Ai Weiwei oli arestissa ja kuuminta hottia. Minulla on ollut elämässäni kaksi veret seisauttavaa taidekokemusta. Ensimmäinen oli Osmo Rauhalan näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa, kun jalat tärisivät kokemuksen vahvuudesta, ja toinen, kun minut ohjattiin Kirjatoukan blogin pariin ja vietin yön koneella itkua tihrustaen. Että siinä teille palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa Ain suosiosta johtuneekin vain toisinajattelijan asemasta. (Ei siinäkään mitään pahaa sinänsä.)

      Poista
    2. Tämä, M, tämä on jotain niin järkyttävän arvokasta, etten tiedä miten päin olisin. Kirjoitan ehkä viestisi lapulle ja pistän tyynyn alle. Pahojen päivien varalle. <3

      Poista
    3. Merja, totta. Mutta siinäpä meillä onkin tietysti asema, josta lähtöisin harva meistä maailmaa katsoo. Siksi hän on tärkeä!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"