14.12.2015

He named me Malala

Raahauduin vähän skeptisenä eilen leffaan. Mitä uutta elokuva enää voisi antaa rohkean Malala-tytön tarinaan, jonka kaikki olivat jo kuulleet?

No kuule aika paljon. Suorastaan tärisin elokuvan lopputekstit läpi.

Miksi me emme tee mitään? Tai ainakaan tarpeeksi? Yhden asian päätin sillä hetkellä kun astelin elokuvateatterin portaita alas ja ulos. Keksin jonkun keinon, että saamme esitettyä elokuvan täällä Hangossa kaikille yläasteen ja lukion oppilaille, suomen- ja ruotsinkielisille.

He named me Malala on hyvin tehty elokuva. Se ei mässäile aiheen rankkuudella, mutta auttaa ymmärtämään Lähi-idän tilannetta ja taustoja. Se osoittaa Malalan olevan paitsi käsittämättömän rohkea, myös ihan tavallinen tyttö. Jos ihan tavallinen tyttö voi saada noin paljon aikaiseksi, senkin jälkeen kun on ottanut Talebaneilta kuulan kalloonsa, niin meillä ei ole oikeastaan mitään selityksiä saamattomuudellemme. Jos me esimerkiksi käyttäisimme edes osan jouluhulluuteen kuluvasta ajasta ja rahasta maailman lasten ja varsinkin tyttöjen koulutuksen mahdollistamiseen, olisimmeko jo voiton puolella?

Vaan Malalapa ei ole ollenkaan tämmöinen kaltaiseni syyllistävä kyylä. Hän tyynen rauhallisesti kiertää maailmaa, tapaa valtiomiehiä ja -naisia ja saa ihmiset kuuntelemaan ja toimimaan. Siinä ohella hän guuglailee komeita urheilijapoikia, nauraa veljilleen kämmenensä takaa ja tuskailee fysiikankokeiden kanssa. Lempeästi hymyilevä ylpeä isä tukee ja kannustaa.

Koulujen räjäyttäminen ja tyttöjen koulutuksen kieltäminen (ja muuten toisessa mittakaavassa koulutuksesta leikkaaminen, just saying...) on kammottavaa ja typerää vallankäyttöä. Sen takana on pelko; ajattelevaa ihmistä on mahdotonta manipuloida.

Jos haluat lähteä mukaan vaikkapa glögipullon hinnalla ja olla siten mukana tarjoamassa Malala-elokuvan hankolaisille nuorille, huikkaa kommenttikentässä hep. En tiedä vielä miten ja mihin rahat kerään, mutta ilmoitan heti kun asiallinen suunnitelma on selvillä. Oppilaita on useampi sata, mutta aion onnistua, yhdessä koulujen ja nuorten kanssa. Tämä elokuva lisää ymmärrystä, antaa toivoa ja kannustaa toimimaan hyvän puolesta. Mikä voisi olla parempi joululahja näinä aikoina?

Haloo Hanko: Juuri saamamme tiedon mukaan Hangon Kino Olympia ottaa pikapikaa Malalan vielä uudestaan ohjelmistoon nyt lauantaina ja sunnuntaina kello 15. Käykää katsomassa!  

Tilanne 15.12.
No niin, Malala-elokuva-proggikseni edistyy! Viralliseksi yhteistyökumppaniksi tuli Hangon Nuorisoraati, eli nuoret itse ja lahjoitusrahat voi täten ohjata Hangon kaupungin tileille:
Nordea FI27 2012 1800 0604 02
Aktia FI26 4055 8420 0003 08
OP FI78 5549 8310 0002 37
Sampo FI55 8000 1400 2527 80
TÄRKEÄÄ: Viestikenttään teksti "Lahjoitus, Nuorisoraati/ MALALA".


Ehdotin glögipullon hintaa, eli esimerkiksi kympillä mukaan? Enemmänkin saa laittaa :)

Jo suomenkielisiä yläasteen ja lukion oppilaita on pari sataa, odotan vielä tietoja ruotsinkielisen koulun puolelta. Näyttää siltä, että onnistumme!

Tilanne 16.12.
Lipun hinta per oppilas on 6 euroa. Suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä yläasteen ja lukion oppilaita on yhteensä n. 370 nuorta. Tavoitteena on siis kerätä 2 220 euroa. Keräys päättyy 31.12.2015.

Tilanne 17.12.
Pieni korjaus tuli oppilasmäärään, oppilaita on n. 385 ja tavoite näinollen 2 310 euroa. Kiitos kaikille jo lahjoittaneille ja tervetuloa mukaan uudet lahjoittajat <3

11 kommenttia:

  1. Tärkeää asiaa tämä... Me ollaan pistetty jo muutama vuosi ropoja tälläiselle järjestölle kuin http://www.afghaninstituteoflearning.org

    Valitsin tämän järjestön aikanaan, koska sitä johtaa afgaaninainen. Oxfamilla ja muilla kv. järjestöillä on kanssa hyviä ohjelmia Afganistanissa, mutta jotenkin itse ajattelen, että paikalliset voimat tietävät parhaiten, mitä pitäisi tehdä. Järjestön how to donate- sivulta on linkki Global Giving- sivuille, joista voi valita halutessaan ihan tietyn ohjelman, jolle lahjoittaa.

    Intoa tohon sun "koululaisprojektiin"! Toivottavasti onnistuu.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, hyvin perusteltu! Meidän elokuva-tempauksemme on hyvässä myötätuulessa, uskon, että onnistuu!

      Poista
  2. Mainiota, että elokuva- tempaus onnistui!

    Hyvä, hyvä Kirjatoukka!

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
  3. Upea ja hieno idea, tottakai mukana! :)
    Tiina

    VastaaPoista
  4. Hieno idea! Kuulisin mielelläni lisää siitä, miten toteutatte tämän projektin - minua inspiroisi tehdä samanlainen tempaus kotikaupungissani! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tytti! Vastasin s-postitse kun löysin kysymyksesi sieltäkin. Laita viestiä jos lisäkysymyksiä, vastaan mielelläni. Onnea matkaan!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"