5.4.2016

Karnevaalihumua

















Toteutan uhkaukseni, valelen vielä yllenne Nizzan helmikuista karnevaalihumua ylenpalttisella kuvamäärällä. Kas eihän voi tehdä ihmiselle huonoa ajautua juhlatunnelmaan kesken tavallisen tiistai-illan.

Seisoimme siis Nizzan rantabulevardilla tuhansien ihmisten kanssa, kukkia satoi päällemme, tuhlasimme rahamme hassuihin hattuihin ja konfettiin. Mitä eriskummallisempia otuksia näykki meitä katsomoiden yli ja kaikki oli niin värikästä ja hullun ihanaa. Väki villiintyi loppua kohden, kun karnevaalien kuningattaren lava yhtäkkiä pysähtyi ja kyytiin poimittiin hauskannäköinen ryhmä. Hätyyttelin tungoksessa seisovia vierustovereitani kunnes sain vastauksen. Kyseessä oli Ranskan "Tanssii tähtien kanssa" poppoo. Ilmiselvästi ihailtua porukkaa, jopa naamio- ja serpentiinikauppiaat hylkäsivät kojunsa ja ryntäsivät kulkuetta katsomaan.

Kukkaiskulkue on vain osa kahden viikon spektaakkelia. Meiltä jäi näkemättä iltakarnevaalit Nizzan keskustassa tyystin (aikainen nukkumaanmenoaika, haa!) ja koko kahden viikon grande finale ilotulituksineen jouduttiin tänä vuonna perumaan hirmuisen kaatosateen takia. Ensi vuonna mimosanoksia viskotaan tonneittain yleisöön 10.-26.2.2017. Kannattaa kokea!

Lue lisää: Carnaval de Nice.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"