19.4.2016

Suloiset suupalat


Kuten jo Instagramissa mainitsinkin, olen näiden minileivosten myötä antanut kaikki synnytyskivut anteeksi kupeideni hedelmille. Miten ihanaa on olla leipovien lasten kakkua syövä äiti!

Kyseessä on oikeastaan suklaaseen upotettu minijuustokakkukuutio. Aika lailla siis kaikki hyvä yhdessä paketissa. Alkuperäisessä ohjeessa lopputulos on napakampi, kuin viivottimella vedetty, mutta minusta nämä rönsyilevät ovat hauskempia ja jopa herkullisemman näköisiä. Voitko uskoa kuinka ihanaa on tuohon suklaapalaan upottaa hampaansa, samalla kun lukee Porteria, hörppii espressoa ja katselee kuinka lapset siivoavat keittiötä?

Rakastan teitä naperot!

Juustokakkusuupalat

Tee juustokakkupohja Digestive-kekseistä, voista ja sokerista. Taputtele tiiviiksi vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakkaseen tiivistymään.

Tee sillä aikaa tuorejuustokuorrute, mausta maun mukaan esimerkiksi sokerilla ja vaniljauutteella. (Ei mitään liivatteita tähän!) Levitä kuorrute kylmän keksipohjan päälle ja pakasta taas, kunnes päällinenkin on kyllin hyinen leikattavaksi.

Sulata suklaata ja dippaa pienet kakkukuutiot yksitellen suklaaseen, jonka jälkeen seuraa kolmas kierros pakastimessa. Nyt kuori lohkeaa ihanasti haukatessa, ja sisällä on tuorejuuston pehmeys sekä houkuttelevan rapea pohja.

Alkuperäinen resepti tarkoilla mitoilla ja pakastusajoilla sekä tosi hyvä video-ohje löytyvät täältä!

Hei meillä on leikkimielinen Tonni täyteen-kampanja meneillään, tavoitteena saada sekä facebookissa että instagramissa tuhat tykkääjää kokooon. Insta johtaa nyt 983-906. Tykkää, jos et ole jo tykännyt, kiitos!

5 kommenttia:

  1. Aivan ihania ja suloisia, mutta ihan ei kyllä avaudu nuo amerikkalaiset mitat ohjeessa (video on tosi hyvä). Paljonkohan on 1 stick voita, entä 16 ouncea cream cheeseä ? Minkä verran teillä laitettiin?

    Näitä aion syntymäpäiväkemuihin tehdä ja kerrosvadille laittaa esille.

    t. Innokaskotikokki, joka saa täältä aina herkullisia vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Innokas! Kiva kun löydät täältä mieleisiä ohjeita! Me teemme aina vähän sinne päin, siksi ohjeetkin ovat melko avaria. Mutta 1 stick = noin 100 gr ja 16 ouncea = noin 400 gr, eli meillä lapset laittoivat pari purkkia tuorejuustoa. Netistä löytyy hyviä muunnintyökaluja eri mitoille! Toivottavasti onnistuu!

      Poista
  2. Ohhoh, mitä suupaloja! Syntisiä ja siis sallittuja ;)

    Nikadora

    VastaaPoista
  3. Ei ihan heti meillä moisia lapsia.
    Vanhin" mä haluun! " ihme esiteini ekaluokkalainen,toinen pippurinen uhmaikäinen ja kolmas potkiskelee mahassa.
    Ehkä niistä tulis kiltimpiä moisilla herkuilla,täytynee kokeilla:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta vauvathan nyt on vähintään yhtä ihania kuin minijuustokakkusuklaaleivokset! :D Onnellista odotusta!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"