24.5.2016

Vieraileva kirjoittaja: Cannesin elokuvajuhlien asuista

Looking good, Jim Jarmuch & Iggy Pop!
Vieraskirjoitus // Merja Seitsonen, vainio.seitsonen, LIIKE-shop

"Cannesin elokuvajuhlia seuraavat muotialan ammattilaiset, koska siellä nähdään rennompaa ja persoonallisempaa pukeutumista kuin amerikkalaisissa muotitapahtumissa. Mutta me muotialan ihmiset seuraamme sitä myös elokuvatuotantojen vuoksi; elokuvien puvustaminen on yksi vaatesuunnittelun osa-alue, jossa työskentelee kollegojamme. Ja vielä, muotialan ihmiset ovat usein elokuvaharrastajia, niin mekin. Alkuun etikettikertausta. Nainen voi sonnustautua juhliin joko juhlapukuun tai iltapukuun. Kutsussa mainitaan, onko pukukoodi juhlapuku = frakki (white tie) vai smokki (black tie). Frakkijuhlissa nainen pukeutuu täyspitkään, yksimittaiseen pukuun. Smokkijuhlissa nainen voi valita vapaamman kokonaisuuden, se voi olla esimerkiksi nilkkapituinen puku, ja siinä voi olla eri osia. Housupuvut ja minipituus käyvät myös. Hyvä muistisääntö on, että iltapuvun kanssa käytetään sandaaleja, mutta juhlapuvun kanssa ei, sillä juhlapuvun helman tulee olla niin pitkä, että alta paljastuu vain vilahdus umpinaista kengänkärkeä. Tosin tänä vuonna Cannesin punaisella matolla nähtiin Julia Roberts paljain jaloin. Julia Roberts (Jodie Fosterin elokuvassa Money Monster) osallistui ensimmäistä kertaa elämässään näihin juhlallisuuksiin ja näytti ottavan siitä ilon irti. Hänen pukunsa - kuten tällaiselle diivalle sopiikin - oli Giorgio Armanin Privé -mallistosta. Puku ei siis ollut valmisvaate, kuten monet red carpet -asut ovat, vaan Armanin mittatilausmallistosta. Parhaiten tuntemamme frakkijuhla taitaa olla presidenttimme vastaanotto itsenäisyyspäivänä. Cannesin elokuvajuhlien ensi-illoissa pukeudutaan smokkiin. Etiketti on tiukka, korkokengät ovat naisille pakolliset: viime vuonna Todd Haynesin Carolin esitykseen pyrkineeltä naisseurueelta evättiin sisäänpääsy, koska heillä oli mukavan matalat kengät jaloissaan. Ristiriitaista, sillä elokuva kertoo kahden naisen radikaaleista ratkaisuista 1950-luvulla. Muotitalot Cannesin elokuvajuhlilla

CHANEL
Lily-Rose Depp & Elle Fanning, Chanel
Chanelin suunnittelijana mainitaan aina Karl Lagerfeld vaikka apuna onkin aikamoinen tiimi. Yleisilme on tyttömäinen, jota selittää ehkä se, että Karl Lagerfeldin tyyliin kuuluu noukkia muusikseen nuoria naisia mallimaailmasta, sekä musiikin ja elokuvan alalta. Hyvinä esimerkkeinä Elle Fanningin valokuvaajat hullaannuttanut Chanelin babydoll-puku, sekä Lily-Rose Deppin lehdistötilaisuuteen valitsema asu: sortsit ja huppari.
Kristen Stewart, Chanel
Kristen Stewart on yksi Lagerfeldin muusia ja lisäksi myös Chanelin kampanjakasvo. Kristen Stewartille oli nähtävästi tarjottu pukuja ensi vuoden kevääseen sijoittuvasta Resort 17 näytösmallistosta. Lily-Rose Deppin ja myös hänen äitinsä Vanessa Paradis'n asut olivat ensi talven, AW 1617, mallistoa. GUCCI & CHLOÉ
Isabelle Huppert, Chloé
Tyylikkäät, sävytetyt käärmeennahkakuosit ja monokromit ovat väistyneet, kun Guccin pääsuunnittelija Frida Giannini siirtyi syrjään. Tilalla on Alessandro Michelen aivan kreisi, harakkamaiseksikin kuvailtu tyyli. Useimmat Cannesissa nähdyistä Guccin puvuista olivat nyt jo saatavilla olevasta SS16 mallistosta. Mallisto olikin näyttävästi esillä New Yorkin suurissa tavarataloissa, minkä kävimme omin silmin todistamassa. 

On mielenkiintoista, että mitä nuorempi nainen, sitä konservatiivisempi puku. Esimerkiksi rohkeasti pukeutuvan Isabelle Huppertin puvut olivat trendikästä Guccia ja Chloéta. Miehistä mm. Ryan Gosling ja Javier Bardem olivat pukeutuneet Guccin smokkiin.
Isabelle Huppert & Riley Keough, Gucci

Ryan Gosling & Javier Bardem, Gucci
MUUT SUUNNITTELIJAT
Bella Heathcotella oli lehdistötilaisuudessa kukkiva puku Giambattista Vallin vanhemmasta SS14 Couture-mallistosta. Näimme muuten yhden aidon puvun tältä suunnittelijalta äskettäin, se oli valittu New Yorkissa sijaitsevan Cooper-Hewitt taideteollisuusmuseon BEAUTY -triennaaliin. Bella Heathcoten iltapukuvalintakin oli hieno, punainen luomus oli Armanin Privé-mallistosta.

- - -

Puvuista keskusteltiin vilkkaasti myös meidän vieraskirjoituksemme omassa fb-chatissa:

Kirjatoukka:
Tää on kyllä ihan pohjaton kaivo, kiinnostavuudessaan, nää Cannesin puvut. Näin alaa tuntemattomankin tavallisen tallaajan näkökulmasta! Kirsten Stewartia pidetään yhtenä muoti-läpimurtona Cannesin asuillaan, mitä mieltä?

Merja:
Kristen Stewart kyllä päivittää Chanelin tyylin, ehdottomasti! Yleisilme niissä mallistoissa on ollut vähän babydoll, kuten just se Elle Fanningin puku.

Johanna (Merjan liikekumppani ja ystävä, vainio.seitsonen - merkin The Vainio):
Toi Huppertin kulta-asu on kyllä killeri! Tästä huomaa myös sen, miten ranskikset osaa siirtää saumattomasti oman tyylinsä myös iltapukuihin. Eivät näytä yhtään päälleliimatuilta tai teennäisiltä.

Merja:
Huppertin housuasu päivällä oli myös niin makee! Kaikkein villeimmät asut oli just varttuneemmilla. Mitä nuorempi, sitä konservatiivisempi...

Kirjis:
Marillon Cotillard on ihana, onko hän mielenkiintoinen pukeutuja?

Johanna:
Cotillard on munkin mielestä ihana ja samoin Lea Seydoux. Cotillard ei vaikuta olevan vaatefriikki, jotenkin tulee sellainen fiilis, että antaa stylistin määrätä. Hyvä sekin. Huppertin vihreä kokonaisuus oli kanssa upea. Epätyypillinen väri iltapukuihin.

Kirjis:
Mehän näimme parit tähdet Cannesissa, Kirsten Dunstin keltaisisssan, Valeria Golinon ja Vanessa Paradis'n, joka sai turvamiehiä myöten kaikki sekaisin!

Merja:
Madame Dunstin kaunis keltainen puku on Diorin muotitalosta. Aika monella tähdellä oli yllään Guccia, jonka retroileva 70-luvun tyyli on... ehkä voisi sanoa avantgardistinen.

- - -

toim. huom. Vieraileva kirjoittaja Merja ja liikekumppaninsa Johanna yrittivät saada juttuun mukaan useampiakin kuvia Ryan Goslingista, jopa viiden vuoden takaa Cannesista, kuulemma "ihan muuten vaan". Blogin omistaja ei suostunut ankarasta Pinterest-pommituksesta huolimatta. 

Kaikki kuvat: Pinterest

22 kommenttia:

  1. Iggy Pop!!
    Nähty Provinssirockissa kesäkuussa 1987.
    Ja yhtä jäntevänä herra näyttää edelleen säilyvän.
    Ilman paitaahan hän kiemurteli pääesiintyjänä silloin taannoin kesällä...
    öhöm...29 vuotta sitten!

    Nikadora

    VastaaPoista
  2. Mun suosikit aivan ehdottomasti nuo kaksi Isabelle Huppertin asua jotka ovat vierekkäin- housupuku ja vihreä.

    Nikadora, ja mulla on se paita minkä se viskas päältään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo tosissas!!! Oikeesti??? Iggyn paita!?! UUUUUH!

      Poista
    2. Jep. Tosin paita on jäänyt johonkin matkan varrelle vuosien saatossa. Mä muuten siivosin Iggyn hotellihuoneen tuon keikan jälkeen.

      Poista
    3. Nii, ja tuon Iggyn vieressä olevan heebon kanssa mun mies on juonut viinaa...;)

      Poista
  3. Hep, mäkin ilmottaudun. Olin myös tuolla Iggyn keikalla Provinssissa.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitämitä! Aikamoista! Te ootte KAIKKI olleet siellä!

      Poista
  4. Huippu katsaus. Kiitos vierailevalle. Iggy Pop näyttää terveellämmältä kuin silloin. Olin siellä kans. t. Elenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut kokoontumisajot Provinssissa ihan selvästi :)

      Poista
  5. Julia Roberts oli tovin paljain jaloin protestina sille, kuinka äskettäin englantilainen nuori nainen oli saanut potkut , koska hän kieltätytyi käyttämästä korkokenkiä töissä. Omia jalkojani kolottaa myötätunnosta katsoessani kuvien staroja. Korkokenkäpakko on yksi tapa alistaa ja esineellistää naista. Vaikka olisi millaiset louboutainit, ne eivät ole hyväksi jaloille. Arvaan jonkun vastaavan, että ne tekevät sääristä pitkät, asusta kauniin yms mutta eikö kyse ole siitä, mihin silmä on tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä ainakin olin tennareissa The Gaalassa ;) Tuossa jutussa linkatussa artikkelissa avataan myös syitä Julian paljasjalka-manifestiin.

      Poista
  6. Läpsy teille kaikille Iggyn nähneet!!
    Pieni on Suomenmaa, kerää jopa Seinäjoelle staran perässä meitä silloin teinejä!! Tai ite täytin samaisena vkonloppuna 18 €=)
    Ooh, niitä aikoja...

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli voimme todeta, että jos on ollut -87 Iggyn Provinssin-keikalla, niin todennäköisetsi seuraa myös Kirjatoukkaa? :)

      Poista
  7. Riley Keough näyttää hörselö-Cuccisaan suloiselta ja erittäin normaalipainoiselta. Hän muistuttaa hyvin paljon nuorta isoisäänsä, Elvistä.

    Julia Roberts on ihana aikuinen nainen, joka ottaa usein kantaa epäkohtaisuuksiin! Lisäksi hän vain kaunistuu vanhetessaan ja on aina tyylikäs, paljastamatta liikaa.

    Kristen Stewart on uuden ajan nuoria naisia, hän antaa ymmärtää, että tekee mitä tahtoo, ja pukeutuu miten tahtoo. Osaa olla tyylikäs ja muuntautumiskykyinen. Klassisen kaunis nainen, joka on jännästi hieman maskuliininen. Erittäin kiehtova persoona.

    t. Leffafriikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riley on myös erittäin paljon isoäitinsä Priscilla Presleyn oloinen.
      Kiva kun kommentoit, Leffafriikki!

      Poista
    2. Niinpäs onkin, kuin nuori Priscilla. Kauniita olivat molemmat nuorina, täydellisiä.
      Leffafriikki

      Poista
  8. Kyllä, Riley on myös mielenkiintoinen.
    On mahtava seurata myös Lily-Rose Deppin taivalta.
    Muistan vuosien takaa hänen syntymä- ja lapsuusuutisiaan.
    Vanhin poikani syntyi samana vuonna. Tuli seurattua Vanessan ja Johnnyn tarinaa...olihan se legendaa...

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lily-Rose Depp on ollut Ranskassa huolen kohteena ultimate-hoikkuutensa takia. Tosin onhan äitinsäkin tosi siro. Vanessa ja Johnny oli kyllä vuosisadan rakkaustarina! ...kunnes ei enää ollut.

      Poista
  9. Niin, ihmiset voisivat yrittää myös ymmärtää, että toiset meistä ovat normaalitilassakin hoikkia. Hoikka ihminen ei tarkoita automaattisesti syömishäiriöistä.
    Ja miksi laihalle saa sanoa pokkana, että hyi, kun olet laiha! Ei niinkään toisinpäin.

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään saakkaan! Luulen, että se on jonkinlainen kiertotie olla huolissaan nuoresta tytöstä, joka yhtäkkiä on kaiken huomion kohteena, sekä taustansa että omien ensitöidensä tähden. Uskon kyllä, että kuuppa kestää, kun on nähnyt niin läheltä mitä se kaikki on.

      Poista
  10. Yep, let's hope so! =)

    Rauhoittavaa iltaa!

    -N-

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"