9.3.2016

Ilta kirjastossa







Hooo, selvisin hengissä eilisestä, "Elämäni kirjat"-sessiosta Hangon kirjastossa! Jännitin hurjasti, enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, silloin kun lennossa tammikuun tuiskuissa nojauduin kirjaston lainaustiskin yli tiputellen vettä hiuksistani ja kepeästi lupauduin puhumaan. Muistan silloin myös ajatelleeni, että maaliskuuhun on pitkä aika, ikuisuus. En ymmärtänyt kai kuukausien järjestystä tai ajan villiä laukkaa, sillä tiistai 8.3. koitti kuin varkain.

Rohkenen sanoa, että ilta meni ihan hyvin. Väkeä oli liikkeellä ilahduttavasti, joskaan ei tungokseksi asti, joukossa tuttuja kasvoja, jotka poimin ankkureikseni illan ajaksi. Miten suuri merkitys onkaan kuulijakunnan hymyillä, satunnaisilla nyökkäyksillä! Ne siivittävät eteenpäin, vähän niin kuin kivat kommentit ja pienet peukalonkuvat bloggaajaa.

En ollut harjoitellut puhettani kertaakaan, mutta arvioin äänimiehelle, että puhuisin noin tunnin. Kun lopetin, painoin kirjapinojeni takana vaivihkaa kännykän näyttöä ja katsoin ensimmäisen kerran ajastinta. Se näytti 56 minuuttia.

Tietysti myös piiskasin itseäni viime yön, olenhan Itse Itsekriittisten Kuningatar. Puhuin liian nopeasti ja häsläsin, toistin itseäni, sekosin sanoissani ja kompastelin ajatuksissani, olin liian pintapuolinen kirjoista kertoessani ja unohdin kertoa monta verratonta tarinaa. Unohdin myös lukea yhden kappaleen, jonka olin valinnut kirjasta Runoilijan talossa ja johon minulla olisi ollut juuri sopivat neljä minuuttia aikaa. Pelkään myös olleeni vähän snobi, en nyt sentään mikään mattiklinge, mutta melkein.

Äänimiehestä puheenollen. Sessio siis taltioitiin, ja jos vain uskallan, julkaisemme koko hässäkän pian podcastina. En tiedä miten se toimii kuulijalle, joka on vailla näköyhteyttä; kirjastossahan osoittelin ja nostelin kirjoja ja viittilöin villisti, tuskin olen muistanut aina mainita ääneen sekopäisen selostukseni kohteen, vaikka hyvin tietoinen olinkin mikrofonista, joka sai minut tuntemaan itseni ensin lennonjohtajaksi ja sitten urheiluselostajaksi. (Illan kuvasaldoa oli muuten tuskallista katsoa. Ilmeikkyyteni on aivan omissa sfääreissään, olen kuin mikäkin barbababa. Tästä eteenpäin tavoitteenani on olla paitsi eteerinen tarkkailija myös tyylikkään vähäeleinen ja ilmeetön kuin pariisilainen baaritiskillä. Ziisus...)

Jonkunlaisen koosteen voin yrittää kirjoittaa auki blogiinkin. Toisaalta lähes kaikki on teille varmaankin jo tuttua, jos olette blogin parissa viihtyneet. Se kuinka äitini luki meille lapsille ääneen Gogolin Kuolleita sieluja, kuinka Kirjatoukan ja Herra Kameran sydämet ja kirjamaut muinoin kohtasivat, miten olen pohtinut olemmeko me kannustaneet lapsia lukemaan ja miten iloitsen siitä, että lapset löytävät omat kirjansa... Te tiedätte kyllä mitä luen, mistä pidän, mihin palaan (Lippe Suomalaisen muistelmat mainittu!). Iso osa eilen illalla esitellyistä kirjoista on muuten tässä marraskuisessa postauksessa (Jossa olen unohtanut mainita Hugon Kurjat, miten OLEN VOINUT unohtaa mainita Kurjat, johon koko ihmiskäsitykseni perustuu!)

Illan lopuksi sain ystävälliset aplodit ja kauniin kimpun kirjastonjohtajalta. Olo oli helpottunut ja hykertelevä, kun laukkasimme kirjaston takapihan kautta kadun yli kotiin. Vaadin loppuillan perhettä, jonka olin tietysti pakottanut paikalle, kertomaan uudestaan ja uudestaan miten olin pärjännyt.

Olen nyt myös tullut luvanneeksi - ja siitä on äänite todisteena - että jos ikinä koskaan joku hullu yrittää lakkauttaa Hangosta kirjaston, minä olen ensimmäisenä kettingeillä kiinni ovenkahvassa. Nälkälakkoon en pysty, mutta mulla on kantava ja mielenosoituksellinen ääni sekä tarvittaessa raivokkaat kasvonpiirteet. Kiitos Hangon kirjasto!

J.K. Ja podcastihan siitä tuli.

10 kommenttia:

  1. Loistavaa! Oi, kunpa oisin ollut paikalla...ja tietysti podcast toimii! Ainakin meille, sun uskollisille lukijoille. Me osataan kuvitella sielumme silmin - näiden sun kuvausten ja Herra Kameran huikeiden kuvien avustamina. Ja miten niin Barbamama? Ei yhtään. Freesi ja tarttuvan innostunut kirjafiili näissä kuvissa ainakin elehtii!

    Ja mä ainakin olisin salaa hiukan pettynyt, jos menisin kirjastoon kuuntelemaan Elämäni kirjat- tuokiota eikä ilmassa leijuisi hienonhieno snobismin havahdus. Nimittäin Boris Vianin tyyliin:
    J´suis snob... J´suis snob
    C´est vraiment l´seul défaut que j´gobe
    Ça demande des mois d´turbin
    C´est une vie de galérien
    Mais lorsque je sors avec Hildegard
    C'est toujours moi qu'on r'gard'
    J´suis snob... Foutrement snob
    Tous mes amis le sont
    On est snobs et c´est bon...

    Vaan nyt lähden aiheeseen osuvasti lukemaan. Hilary Mantelin Cromwell- romaania. Tää on mulle huikea juttu. En ole koskaan ollut kauhean innostunut ns. "historiallisista romaaneista".Mutta tämä on huippu. Kieli on hienoa ja ihmiset niin - no, ihmisiä.
    Kun saan tämän luettua, haluaisin lukea jotain Suomen 1500- luvun historiasta. Mutta mitä kannattaisi lukea - osaisko joku vinkata?

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
  2. Ahaha, ihan mahtava toi Bobo Boriksen Biisi, löydin Juutuubistakin! Mulle historialliset romaanit ovat vaikeita, tai hei vitsi, mähän rakastin Waltarin Kaarina Maununtytärtä kun mä olin pieni/ nuori.... tämänKIN unohdin sanoa kirjaston illassa...

    VastaaPoista
  3. Peukutan tätä kaikkea, ilmeitä myös! Hyvä, hyvä!

    Äitisi luki teille Gogolin Kuolleita sieluja, minä luin omilleni Nenää (minusta se oli tylsä ja olin lopettaa hetimiten, lapset vaativat jatkamaan).

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kirjastoillasta!
    Poistuit näyttävästi takaovesta, kuten kuuluukin.
    Nyt valloittamaan ja käännyttämään suomiturneella & vain kurssi ylöspäin kartalla!
    Heittelet nuppineuloja kartalle vaan.
    Napapiirin korkeudella voin tulla sujauttamaan kassiisi eväspalaa, ettei tarvitse nälkälakkoilla...Mutta livenä ennen kaikkea olisi huikea nähdä!

    Kirjavinkki historiallisista ja tositarinoista pitäville:
    MARY S. LOVELL: MITFORDIN TYTÖT.

    Englantilaiseen aristokraattiperheeseen syntyy 7 tytärtä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Valtataistelua,kapinointia,toisen maailmansodan suuria mullistuksia, koviakin kohtaloita.
    "Minä olen normaali. Vaimoni on normaali, mutta tyttäreni ovat toinen toistaan hupsumpia." Lordi Redesdale

    Ja tuo oli kevyesti sanottu. Oikeita murheenkryynejä paikoitellen.
    Hyvin viihdyttävä ja järkyttäväkin kirja.


    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kato vältellä etuoven paparazzeja ;) NO EI VAISKAAN!
      Herra Kamera on nyt Rovaniemellä, napapiiri tarkkana!
      Kiitos hauskasta kirjavinkistä <3

      Poista
  5. Mun pöydässä olisi ollut nuo kolme samaa (meriluoto, lokikirja ja alice b)!
    Runoilijan talossa on minulla nyt uusintakäsittelyssä kun ekalukemalla en oikein lämmennyt. Ja nyt tykkään! Johtunee niin pienestä mutta tärkeästä seikasta että eka kerta oli kirjastonkappale (vähän nuhjuinen) ja nyt mulla on ihka oma puhdas johon voi tehdä merkintöjä.
    Mun esitelmäpöydällä olisi ehdottomasti nököttänyt myös Paul Therouxin Salainen elämäni. Se on mulle jostain syystä kirjojen kirja. Jostain kumman syystä, sillä se ei tunnu saavan muita pauloihinsa vaikka olen suositellut oikealla ja vasemmalle.
    Ja onhan näitä jotka heti tietäisin. Kunpa minuakin kysyttäisiin kirjastoon esitelmöimään!:) Ja olisipa ollut hauskaa olla tuolla paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti varasin kirjastosta tuon kirjan, palaan asiaan! Halaus sulle Liivia <3

      Poista
    2. Vink; sitten kun luet Therouxia elä hermostu jos eka osio ei kulje; pomppaa yli ja siirry seuraavaan. Sitten myöhemmin voi lukea sen ekankin, kun pääsee mukaan.
      Kiitos<3

      Poista
  6. Hei Liivia myös kirjastoon kertomaan rakkaista kirjoistaan!

    Ja terveiset napapiirin tunnelmaan myös Herra Kameralle!


    Nikadora

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"