29.3.2016

Pääsiäismössöt










Jotenkin pehmeä ja venyvä oli tämä pääsiäinen. Kivaa, kaunista, rauhallista.

Hieman edelleenkin tuskailen sen asian kanssa, että miten arjen ja juhlan saisi erottumaan toisistaan, juhlan tuntumaan juhlalta, kun kuitenkin molempiin kuuluu aika paljon keittiössä seisoskelua ja iänikuista siivoamista. En ole vielä löytänyt ratkaisua, en vaikka kuinka potkisin sinänsä syytöntä astianpesukonetta. Olen sen sijaan yrittänyt nauttia yhdessä tekemisestä, ja nauttinutkin.

Herra Kameralla oli vetovastuu isoimmasta kyökkikeikasta, joten en voi valittaa. Hän pyöritteli meheviä lihapullia ja teki mahtavan munakoisomössön eli Baba Ganoushin. Minä sain hieroa hummusta kasaan ja valmistaa tsatsikin. Lapset häärivät jälkiruokien kimpussa. Kun jääkaapissa on suuria kulhoja ihania tahnoja, on aina jotakin mihin leipäpalansa upottaa, mihin kellonaikaan tahansa.

Ulkoilimmehan me myöskin. Kävimme parikin kertaa elokuvissa. Kreikkalainen naimakauppa 2 oli HAUSKA, tai sitten olin vain hysteerisessä tilassa. Kotimainen Onnenonkijat-leffa raikas ja näyttelijät mainioita. Uppouduimme myös jonain noista pitkistä illoista oman sohvan nurkassa HBO:n Nora Ephron-dokkariin Everything is copy. (HBO Nordicilla on ilmainen kokeilukuukausi, vinkkinä vaan.) Suosittelen.

Piha on haravoitu, muutama kevätkukka törröttää ruukuissaan ja sisällä oliivipuu näyttää selvinneen talvesta hengissä. Aurinko paistoi tiiliseinään jo sen verran lämpöisesti, että teki mieli ulkoiluttaa oliivipuuta, mutta merisumu heitti aina välillä viileää huppua kaupungin ylle, joten annoimme olla. Ehtiihän sitä, kevättä ja kesää.

J. K. Yleisön pyynnöstä, reseptit täällä.

4 kommenttia:

  1. Laita nyt heti hummus reseptiä kehiin, please! Minulla on yksi turkkilainen ohje, joka kuulostaa niin monimutkaiselta, että en ole jaksanut yrittää ottaa siitä selkoa. Vaikka hummus-himo välillä nostaakin päätään. Kuten juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kivaa kun otatte reseptiä vastaan, mielelläni laitan, pian!

      Poista
  2. Reseptit kehiin myös muihin mössöihin, jooko? 😊

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"