4.9.2016

Syksyn alkuun saunomalla








Kuun vaihde yllätti muutamalla oikein aurinkoisella ja lämpöisellä päivällä. Söimme lounaat takapihalla tai Bravasin terassilla ja yhtenä sellaisena hetkenä tajusimme, ettei näitä linnunmaitoilmoja ole enää jäljellä loputtomiin. Tartuimme hetkeen ja varasimme illaksi saarisaunavuoron. Se on semmoinen kerran kesässä -juttumme. Näin syksyn kynnyksellä mahtuukin, kaupunki on kesävieraiden jälkeen hiljainen.

Itämerenportin saunoille matkataan pienellä lautalla, jo se irrottaa ihanasti arjesta. Laituriin päästyä on hauska kulkea kori keikkuen ohi purjeveneiden ja jahtien, yli kallioiden saunoille. Me valitsemme aina sen pienimmän, se kyyhöttää niin somasti kivisessä kainalossa.

Saunat on uusittu sitten viime kirjoittaman. Meillä oli vähän huono tuuri, kovahkosta saunavuokrasta huolimatta uusi sauna oli savuinen ja sotkuinen edellisen seurueen jäljiltä, tuli ihan ikävä sitä pientä kopperoa, joka uutta saunaa edelsi.

Mutta aava meri kimalteli edessämme auringon eteen liukuneista pilvistä huolimatta, katselimme muuttolintujen kokoontumista läheiselle luodolle ja söimme eväitä. Eräät uivat. Eräs kasteli toisen jalkansa reittä myöten. Talviturkkia en siis heittänyt tänä kesänä lainkaan, se kertoo kesästä paljon, kenties kaiken.

Ennen lähtöä tein meille pikapikaa evääksi omenapizzoja, kipaisin hakemaan Petralta luomulimonadia ja viinikaupasta kuivaa, ranskalaista omenasiideriä. Pakkasin toiseen koriin pesuaineet ja ihanat Langøn pyyhkeet, uimapuvut ja uimahousut, sekä puhtaat alusvaatteet. Kamman ja ripsiväriä tottakai, ja uuden ihovoiteen, jota oli ihana hieroa kasvoille merituulen siihen sekoittuessa.

Herra Kameran ainoa tehtävä oli ottaa paluumatkaa varten muovipussi märille uikkareille. No, ei sitä ihminen voi kaikkea muistaa...

Miten olisi, onko superhelpon omenapizzan reseptille käyttöä? Kylvetäänkö siellä rantasaunojen sijaan omenasadossa?

Vieno toive saunojen pystyttäjille: peili pukuhuoneen seinälle.
Lue lisää: Samaa saunapolkua muutama elokuu sitten.

10 kommenttia:

  1. Hei,
    Ihana sauna juttu.
    Tänne vain omenapizzan ohjetta. Nimimerkki omenia on.. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä olisi reseptille käyttöä!

    VastaaPoista
  3. Ja vielä jatkoa, oletko tutustunut lina.fi pyyhkeisiin - ihan ykkösiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapizzan resepti nyt livenä! Ihania nuo Iinat, tuo sini-valko-punainen olisi mieleinen, kuin Ranskan lippu :)

      Poista
  4. Ihana postaus -jälleen. Reseptille olisi käyttöä ja miten saunaa voi varata, jos sattuisin joskus Hankoon....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti nyt livenä! Saunan voi varata soittamalla Itämerenportin vierasvenesatamaan:
      http://www.itamerenportti.fi. En ole ihan varma mihin saakka syksyä lautta kulkee.

      Poista
    2. Kiitos sekä pizzaohjeesta ja saunainfosta! Molempia haluan kokeilla joskus...

      Poista
  5. Lämpimiä oli kivoja päiviä, nyt hieman kylmänkalseaa.
    Olisipa takka!

    Saunasaari, unelmaista. Kirjoittajamökki voisi sijaita lähistöllä.
    Vai ihan oma kirjoittajamökkisaari...

    Niin se jäi talviturkki niskaan tänä vuonna.
    Lapsenahan olin aina vedessä, ja pärskytin pikkusiskon aina tarkoituksella, joka värjötteli arkajalkana rantaviivalla.
    En juuri muista uimattomia kesiä. Mietin vielä...
    En muista.
    Jopa viime kesänä, joka oli kylmimpiä ikinä. Jopa silloin, pulahdin jokeen, joka tuntui jähmettävän hetkessä.
    Meille oli serkkujen lämmittämä rantatynnyrisauna silloin lämmitettynä. Pelastus.

    Omenapitsa kuulistaa villiltä. Ehkäpä jopa kokeilen!
    Itse ajattelin pyöräyttää piimäpohjaista omenapiirakkaa.
    Ystävän pihalta raahattiin iso kestokassillinen. Pilkoin ja siivutin pakkaseen.

    Syksy, tervetuloa...


    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jatkan ajatusta: olispa rantasauna jossa olisi takka!

      Poista
  6. Hi, Really great effort. Everyone must read this article. Thanks for sharing.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"