Valoa näkyvissä

Jos olenkin synkistellyt blogissa varsinkin nyt loppuvuodesta, niin halusin tulla vielä pikaisesti kertomaan ennen kuin uudenvuoden samettinen yö imaisee meidät pyörteeseensä, että kauniimmin ei vuosi loppua vois.

Matka on ollut ihana, olen ollut ihan hirveän onnellinen. Kaikki surut ja pelot todentotta jäivät taakse, ja vaikka tiedänkin, että on asioita, jotka on kohdattava yhdessä kotiinpaluun kanssa, olen vahvempi. Tapahtui mitä hyvänsä, niin olen valmis!

On vastoin kaikkien self help-oppaiden ajatuksia sitoa onnellisuutensa johonkin ulkoiseen. Onnen pitäisi kummuta sisältä, ihan missä vain. Olkoot niin, minulle tämä joulu Rivieralla on tehnyt hyvää. Olen onnellinen, että hyppäsimme. Avaan aamulla ikkunaluukut, näen alas kukkuloilta Välimerelle saakka ja valkoisten verhojen lomasta kieppuu huoneeseen savun ja sypressien tuoksu. Seison parvekkeella, auringon lämmittämillä punaisilla lattiatiilillä ja itken ilosta.

Ystävät, toivon teille kaikkea hyvää ihan pian vaihtuvaan uuteen vuoteen!

(Ja huomenna illalla sytyttelen kynttilöitä jo omassa kodissa, ja sekin on ihan suloista!)

"And my dear, we're still goodbying..."

Hanko sai ohuen sokerikuorrutuksen viime yönä, ehdimme nähdä siis muutamat haituvaiset lumihiutaleet ja rannan kaislojen kauniit kuurankukat ennen lähtöämme. Ja aurinko, se ei vain lakkaa paistamasta. Sitä ei tarvitsisi lähteä etsimään muualta, eikä muuten enää hyvää leipääkään. Nixun pian avautuvasta kahvila-leipomosta (jossa tällä hetkellä kahvilakoneita odotellessa on vasta pieni herkkukauppanurkkaus) saa jo nyt niin uskomattoman hyvää, rapeakuorista Levain-leipää, etten keksi kohta enää mitään järkevää syytä matkustaa Ranskaan!

Leivästä tuli mieleen, että katoimme sitten kuitenkin eilen illalla yllätykseksi lapsille joulupöydän. Oli graavia lohta, mätiä, sinappisilliä. Oli kinkkua, terriiniä, hilloketta. Sitten tyhjennettiin suklaarasia ja pelattiin Scrabblea. Kaikki maistui niin hyvältä, voi jospa osaisi sen oikeankin joulun noin kevyesti ja leikkisästi rakentaa! Tuo ranskalaistyyppinen hapanjuurileipä oli ihan ässä paahdettuna, dijonnaisilla sipaistuna, päällään paksu viipale joulupateeta sekä koristeltuna cornichoneilla ja ryöpyllä paahdettua sipulia.

Blogi sulkee nyt ikkunaluukkunsa joululoman ajaksi. Jos satumme olemaan aikaansaavalla tuulella, voi tänne ilmestyä jokunen "postikortti" matkalta. Uusi vuosi ainakin alkaa sitten aikamoisen ranskalaisissa tunnelmissa, luulen ma. Niin, uusi vuosi... Se olkoon edeltäjiänsä lempeämpi, jos saa toivoa.

Kiitämme lämpimästi teitä mukana eläjiä tästä vuodesta. Teistä monista on tullut ihan oikeita ystäviä, vaikka välissä olisi vain nimimerkki, ja kasvot sen takana tuntemattomia. Hirmuisen kilttiä, että jaksatte seurata meitä vuodesta toiseen. Muutaman lukijan olemme onnistuneet saamaan ihan käpäliimme asti tänäkin vuonna, terveisiä teille! Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat, toivottavasti osaamme olla sen verran antoisaa seuraa, että pysytte kyydissä jatkossakin.

Kotitonttu jää vahtimaan taloamme, joten naapurit ja satunnaiset ohikulkijat älkööt säikähtäkö vaikka täällä kynttilät lepattaisivatkin poissaollessamme.

Nyt, au revoir!

Inforuutu: Nixun vielä nimetön herkkukauppa ja tuleva konditoria sijaitsee Hangon kävelykadun meren puoleisessa päässä, vaatekaupan kulmassa. Nyt sieltä saa jo vaikka mitä maistuvaa jouluun, kuten itse tehtyjä pipareita, suklaakonvehteja ja juhlavia kakkuja, sekä karamellejä, laatusuolaa ja mausteita. Kylmäkaapista voi poimia joululaatikoita, pateita, kastikkeita ja muuta joulupöytään kuuluvaa. Sieltä löytyivät myös sopivat tuliaiset Ranskaan. Muista myös Nauti Cafén jouluherkkunurkka, På Krokenin erilaisia joulukaloja pullisteleva tiski sekä ravintoloiden tilausjouluruoat. Ettei vaan herkullisin joulu asuisi - Hangossa!

Where do you go to my lovely

Peter Sarstedtin kappale Where do You go to My Lovely vuodelta 1969 on kiehtova ja jotenkin elokuvallinen. Kuuntelen sen usein ja näen tärisevän kaitafilmin juoksevan savunsinisenä silmieni edessä. Laulu ei kerro Sophia Lorenista, vaikka niin julkaisun jälkeen pitkään luultiin. Sen sijaan laulun tyttö, Marie-Claire, oli tarinan mukaan nuori nainen, johon lauluntekijä ihastui joitakin vuosia ennen kappaleen syntyä, ja joka kuoli hotellipalossa.

Siihen seikkaan, että laulu on saanut tekijältään vuonna 1997 jatko-osan, törmäsin vasta tänään. Kappale The Last of the Breed ei valitettavasti ole kuitenkaan ollenkaan niin maaginen ja vangitseva.

You talk like Marlene Dietrich
And you dance like Zizi Jeanmaire
Your clothes are all made by Balmain
And there's diamonds and pearls in your hair, yes there are

You live in a fancy apartment
Off the Boulevard of St. Michel
Where you keep your Rolling Stones records
And a friend of Sacha Distel, yes you do

But where do you go to, my lovely
When you're alone in your bed?
Tell me the thoughts that surround you
I want to look inside your head, yes I do

I've seen all your qualifications
You got from the Sorbonne
And the painting you stole from Picasso
Your loveliness goes on and on, yes it does

When you go on your summer vacation
You go to Juan les Pines
With your carefully designed topless swimsuit
You get an even suntan, on your back and on your legs

And when the snow falls you're found in St. Moritz
With the others of the jet set
And you sip your Napoleon Brandy
But you never get your lips wet, no, you don't

But where do you go to, my lovely
When you're alone in your bed?
Won't you tell me the thoughts that surround you?
I want to look inside your head, yes I do

Your name is heard in high places
You know the Aga Khan
He sent you a racehorse for Christmas
And you keep it just for fun, for a laugh, ha ha, ha ha

They say that when you get married
It'll be to a millionaire
But they don't realize where you came from
And I wonder if they really care or give a damn

Where do you go, to my lovely
When you're alone in your bed?
Tell me the thoughts that surround you
I want to look inside your head, yes I do

I remember the back streets of Naples
Two children begging in rags
Both touched with a burning ambition
To shake off their lowly born tags, they try

So look into my face Marie Claire
And remember just who you are
Then go and forget me forever
But I know you still bear
The scar, deep inside, yes you do

I know where you go to, my lovely
When you're alone in your bed
I know the thoughts that surround you
'Cause I can look inside your head..

Look like Lou, osa 4

Joulunlapsi Ludowicahan se siinä, syntymäpäivänsä kynnyksellä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Orrmanin talon kahvilan ja antikvariaatin kynnyksellä.

Kiinnitin kahvi- ja kakkuhetkemme lomassa huomiota ihan ensimmäiseksi Ludden farkkuihin. Hauskat fiftari-vibat. Mutta kas, tavoilleen epäuskollisena Lou olikin ostanut nämä farkut uutena, Hangosta! Jännästi huopaantuneella, vaaleanharmaalla villapaidalla olikin sitten jo tarinantynkää. Sen oli Ludden ystävä napannut Luddelle newyorkilaisesta pesulasta, jossa tätä H&M:n väärinpestyä pusakkaa ei voitu enää pelastaa. Kengät kertovat Ludden vaatefilosofian ydintä: kun pitää hyvää huolta, saa nauttia pitkään. Campersin monot ovat viitisentoista vuotta vanha ostos Tukholmasta ja kuin upouudet. Pipon ovat valmistaneet Hangon Käsityöläiset.

Proustin kysymykset, Kirjatoukan vastaukset

Argh, nämähän ovat vaikeita! Tiedän jo nyt, että olen iltaan mennessä keksinyt monta nosevampaa vastausta ja lähestymiskulmaa näihin paikoitellen elämää suurempiin kysymyksiin...

Kyseessä on siis Proustin testiksi kutsuttu kysymyspatteristo, johon olen törmännyt ensimmäisen kerran muistaakseni ranskalaisessa kirjallisuusohjelmassa ja sitten Vanity Fairin juttusarjana. Ranskalainen kirjailija Marcel Proust ajautui nuorena poikasena täyttämään ystäväkirjan kysymyksiä ja otti vastailun elämänsä mittaiseksi säännölliseksi tavaksi, jotta hahmottaisi omia ajatuksiaan ja kehittymistään ihmisenä.

Kopioin kysymykset englanninkielisinä netistä enkä ryhtynyt niitä kääntämään, toivottavasti selviätte kahden kielen loukusta ehjinä loppuun saakka. En mene takuuseen, että juuri tämä kysymyssarja on se oikea.

Aloitetaan.

1. What is your idea of perfect happiness?
Aika iisillä alkaa. Tämän miettimiseen meni jo puoli päivää. Kiteytän sen näin: Olla onnellinen on olla peloton. Ja syvästi rakastettu.

2. What is your greatest fear?
Että Dijon-sinappi loppuu. Näin ainakin voisi päätellä ruokakomeroni sisällöstä.

3. What is the trait you most deplore in yourself?
Laiskuus.

4. What is the trait you most deplore in others?
Vittumaisuus.

5. Which living person do you most admire?
Kyllähän mulla näitä Outi Nyytäjä-fantasioita säännöllisesti on.

6. What is your greatest extravagance?
Pyjamassa venyminen arkiaamuina.

7. What is your current state of mind?
Älkää edes antako mun aloittaa...

8. What do you consider the most overrated virtue?
Nöyryys.

9. On what occasion do you lie?
Välttyäkseni menemästä tilanteisiin, joihin en halua. Kaikenlainen small talk-meininki on alkanut tuntua aivan ylivoimaiselta.

10. What do you most dislike about your appearance?
Siis täähän on jännä juttu. Omissa mielikuvissani mä olen pitkä ja hoikka. Valokuvissa jostain syystä lyhyt ja pullava.

11. Which living person do you most despise?
Halveksin kaikkia niitä, jotka ovat sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä.

12. What is the quality you most like in a man?
Kykyä pukeutua pingviinihattuun saattaakseen naisensa hyväntuuliseksi.

13. What is the quality you most like in a woman?
Coolius.

14. Which words or phrases do you most overuse?
Mä kyllä viljelen ihanaa ihan liikaa. Ja helvettiä.

15. What or who is the greatest love of your life?
Ruoan ja viinin liitto. See me smiling?

16. When and where were you happiest?
Bretagnessa olin kerran onnellinen rannalla noin tunnin verran, kun lapset hyppivät isoissa aalloissa ja edessä oli kolme viikkoa selviytymistä yksin kolmen pienen kanssa maailman laidalla.

17. Which talent would you most like to have?
Tällä lavakarismalla laulutaidolle olisi käyttöä!

18. If you could change one thing about yourself, what would it be?
En niinkään haluaisi muuttaa mitään itsessäni, mutta tottahan se on, että pakarani asuvat ihan väärässä maassa. Brasiliassa olisin kuumaa kamaa.

19. What do you consider your greatest achievement?
Kun "How to be Parisian"-tiimi ryhtyi seuraamaan mua Instagramissa ;)

20. If you were to die and come back as a person or a thing, what would it be?
Mä olisin hyvä kissa.

21. Where would you most like to live?
Asun siellä jo. Siinä talossa, siinä kaupungissa. En panisi tosin pahakseni ullakkokämppää Pariisissakaan.

22. What is your most treasured possession?
No se oli se maailman kaunein munakuppi, jonka joku pölli!

23. What do you regard as the lowest depth of misery?
En osaa sanoa. Onneksi. Se varmaankin, ettei enää olisi mitään odotettavaa, ei mitään.

24. What is your favorite occupation?
No siis kyllähän mä ilmoitin aivan avoimesti Facebookissa, että olisin käytettävissä Ranskan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi. En sitten tiedä mihin se tyssäsi.

25. What is your most marked characteristic?
Kyky haltioitua.

26. What do you most value in your friends?
Arvostan ystävää, jonka seurassa voi maata sohvalla hiljaa.

27. Who are your favorite writers?
Ei pysty.

28. Who is your hero of fiction?
Hessu Hopo eli Superhessu.

29. Which historical figure do you most identify with?
Rakastin pienenä Waltarin kirjaa Kaarina Maununtyttärestä, mutta en kyllä samaistu. En osaa sanoa.

30. Who are your heroes in real life?
Omat lapset.

31. What are your favorite names?
Muistan aina kun toinen tytöistä oli ihan pikkuriikkinen ja kysyi:"Äiti, onko Erkki pojan vai tytön nimi? Niiiiiin kaunis nimi!" Minäkin haluan vastata Erkki.

32. What is it that you most dislike?
Itsekkyys, mustavalkoisuus, välinpitämättömyys. Marie-keksit. Juustonkaltainen valmiste.

33. What is your greatest regret?
Kadun sitä, että jätin opiskelut ylioppilaskirjoituksiin. Toisaalta, luonnonlahjakkuus mikä luonnonlahjakkuus!

34. How would you like to die?
Haluaisin hukkua Atlantin aaltoihin samppanjapäissäni kuutamouinnilla 99-vuotiaana yhdessä Herra Kameran kanssa.

35. What is your motto?
Kaikki järjestyy.

Vähän rankkaa kuule

Ajelimme eilen Helsingistä Hankoon, Herra Kamera ja minä. Herra Kamera ajatuksissaan syvällä kiireisen loppuvuoden keikkaputkessaan, minä pelkääjän paikalla ripsivärit poskilla duktografian jälkimainingeissa. Kaikki asiat, jotka pitäisi vielä ehtiä hoitaa ennen joulumatkaa, näyttäisivät paperilla vaativan pari ympärivuorokautista viikkoa. Aikaa Ranskaan lähtöön on kuitenkin vain muutama päivä.

Takanamme ajaa poliisiauto kummallisen pitkän aikaa.

Tammisaaren kohdalla välähtävät siniset valot taustapeiliin ja meidät ohjataan tien sivuun. Auton katsastus on myöhässä, poliisipoika puhuu jotain kilpien poisottamisesta ja sakoista. Kyyneleet valuvat ensin hissukseen jo valmiiksi raidallisille kasvoilleni ja yhtäkkiä avaudun vollottaen: "Meillä on ollu kuule aika rankka syksy tässä nyt, että jos se yhtään selittää asiaa!!"

Hyvin nopeasti on siinä sitten sovittu, että seuraavana päivänä jos herra on hyvä ja hoitaa katsastuksen niin tällä selvä. Hyvää päivänjatkoa vaan.

Jatkamme matkaa vaiti, vain satunnainen niiskutus katkaisee vallitsevan hiljaisuuden.

Herra Kamera nukkui perillä muutaman tunnin ja lähti takaisin Helsinkiin, keikoilleen ja sinne katsastukseen. Minulla on seuraavaksi treffit rintakirurgin kanssa. Olenkin aina sanonut, että mulla on välillä tunne, että kaikki haluavat minusta palasen.

Ketjut katkeavat

Kylläpä nyt. Vietiin toinenkin viisas vanhus meiltä.

Tämäkään täti ei ihan suoranaisesti kesken kaiken lähtenyt, hän oli syntynyt Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan. Silti nämä katkeavat ketjut tuntuvat. Uutinen saa hetkeksi keuhkot tyhjiksi ja sitten alkaa levottomuus. On pakko touhuta jotain ihan hulluna, jotta muistaisi itse olevansa vielä elossa.

Tältä tädiltä opin seuraavaa. Opin tekeyttämään viiliä uunin päällä ja syömään sitä sokerin ja jauhetun inkiväärin kanssa. Opin, että aina juodaan ensin viski ja sitten vasta hötkyillään. Opin syömään jäniksen kiveksiä ja säilyttämään oikeaa jäniksenkäpälää lähettyvillä onnen varmistamiseksi. Opin pesemään saunan ja kattamaan pöydän. Perunoita en oppinut keittämään kunnolla ja siitä muistettiin mainita. En myöskään oppinut käsittelemään metsästyskoiria, huopaamaan, enkä osannut nylkeä minkään sortin eläintä. Tuhahdus. Jos kaupunkilaishepeneeni eivät miellyttäneet, siitä ei epäröity sanoa. Kihisin joskus kiukusta.

Herra Kamerakin oli vähän siinä ja siinä, mutta sai lopulta hyväksynnän. Istuivat kerran kahden. "Jääkaapissa on jänistä, jos osaat lämmittää. Varo hauleja."
Lämpimäiset lapset hän nosti mahan alta nenänsä alle ja haisteli, "...ihan on kuin koiranpentu."

Täti oli arvostettu kunnanlääkäri, ja autteli muun muassa synnyttäviä naisia sihisevä tupakka suupielessä roikkuen. Työpäivän jälkeen hän lähti metsälle ja siellä hän rymysi hirviporukoissa kivääri olalla vielä ihan vanhoille päivilleen. Ruokapöytään kannettiin sieniä, marjoja ja riistaa. Hirvipaisteja, rapuja, graavia siikaa. Ja se viski. Savukkeet jäivät jossain vaiheessa, mutta viskiä tiputettiin hänen huulilleen vielä vuorokausi ennen kuolemaa. Hiukset olivat karkeat kuin eläimen kylki, paksut ja pelkkää hopeaa. Kaupunkikodin alakerrassa kolisi oikea luuranko ja metsästysmajan seiniltä tuijottivat karhunpäät ja kokonaiset pöllöt.

Väitetään, että hän on nyt jossakin kylmiössä, mutta ei. Hän kulkee itärajan vaaroilla ja jalka nousee kepeästi. Vihreän metsästystakin rintataskussa läikähtää.

Lue lisää: Vietimme pari onnellista päivää tädin metsästymajalla heinäkuussa. Täti oli silloin jo palvelukodissa.

Taiteen ystäville

Semmoinen menovinkki vielä, jos päätit tarttua meidän viikonlopun myrskykutsuumme, että mm. Taiteilijaresidenssin "maton" taiteillut Heikki Kukkonen pitää viikonloppuna ateljeellaan avoimet ovet. Siispä jos ystäväsi tai rakkaasi saattasi ilahtua grafiikasta tai muuta kuvataiteesta, niin jälleen kerran The Place to Be tänä viikonloppuna on Hanko.

"TAIDETTA PAKETTIIN"
Lauantaina & sunnuntaina 13.-14.12.2014, klo 12-18.
Kahvitarjoilua.
Työhuone: Tiirantie 27, Hanko.
Puh: 050 571 5710.

Meillä on seinillä useampikin Heikin työ, vilahtaneet varmasti kotikuvissakin. Mutta tuon maton lisäksi tilataideteoksista mieleen muistutettakoon beduiiniteltta toiletissa! Kuvia maton maalusurakasta täällä. Huomaan, että aina näin joulunaikaan sivuillemme hakeudutaan kiihkeästi "lohipatee"-hakusanalla. Senkin reseptin meille tarjosi, paitsi taiteilija myös huippukokki Heikki!

Näin kirjoitat kirjeen joulupukille

Muutamia vuosia sitten löysin pojan tyynyn alta vaivalloisesti kirjoitetun kirjeen joulupukille. Edelleen olen sitä mieltä, että sepä oli jollakin perustavaa laatua olevalla tavalla toteutettu malliesimerkki siitä, miten lähestytään joulupukkia. Tahi jotakin muuta tahoa, jolta jotakin toivoo.

Ensinnäkin oli lista, joka oli pitkä ja polveileva. Kalliskin. Osin hyvin vaikeasti toteutettava ("Liito-orava").

Mutta sitten oli saate. Ja siihen saatteeseen oli pantu kaikki paukut.

Rakas Joulu Puki
Puki voitko valita joistai näist jotkut
Rakain ystäväsi Axxxx
Hyvä Oulua

Siis:

• Jos haluat viestisi perille, kannattaa vedota tunteisiin ja heittäytyä läheiseksi. Käytä myös aina vastapuolen nimeä, se luo välittömästi kontaktin : Rakas Joulu Puki.
• Osoitetaan nöyryyttä sekä epäahneutta ja annetaan päätäntävaltaa sille, jolta jotain toivotaan: Voitko valita joistai näist jotkut.
• Tehdään selväksi vielä kerran poikkeuksellisen lämmin ja läheinen suhde, se, ettei tässä nyt olla kuka tahansa pyytelijä: Rakain ystäväsi A.
• Tottakai ollaan huomaavaisia ja toivotaan ja toivotetaan toisellekin kohteliaasti jotain hyvää, tässä tapauksessa juhlapyhää (Joulua?) tai kenties pientä matkaa Pohjolan Piilaaksoon (Oulua?): Hyvä Oulua.

Siitä vain, kirjoittamaan! Toivottavasti kaikki -tai ainakin jotkut- toiveenne toteutuvat!

Myrskymatkalle?

Puluset, nyt olisi tosi hyvät hetket ajella Hankoon, lauantaiksi on nimittäin luvassa myrskyävää.

Ja sehän tarkoittaa sitä, että vedetään kunnon kamppeet päälle ja kiidetään rannalta rannalle, pohjoispuolelta eteläpuolelle ja ulvotaan tuuleen. Varisniemessä saisi olla aika varovainen, ettei lentäisi laguuniin, Tulliniemessä vakoillaan surffaripoikia ja Hangonkylän satamassa lämmitellään lohisopalla. Auto parkkeerataan sataman aallonmurtajan juureen ja hihkutaan kun meri heittää vedet komeassa kaaressa katolle.

Itse asiassa, jos mä olisin sä, mä tulisin jo perjantaina ja jäisin yöksi. Silloin sitä ehtisi myrskybongauksen lisäksi kuuntelemaan oman kylän mimmejä Regattaan ja illalliselle Itäsatamaan. Lauantaiaamuna sitten aamiaisen jälkeen kipittäisit kiireettömille jouluostoksille pikkupuoteihin, jolloin loppupäivä olisi omistettu jättiläisaalloille, vimmatuille vaahtopäille ja hipiää hehkeyttäville suolapärskeille. Kutsuisin teidät kaikki meille illalla lasilliselle, mutta me olemme vuotuisissa Joulujameissa! Ehkä vielä yksi yö, koska samapa tuo tässä konkurssissa, ja sunnuntain voisitkin, darling, laiskotella kahviloissa ja antikvariaatissa. Sä ansaitset sen.

Kuka hullu voisi jättää näin hyvän myrskyn käyttämättä?

Kuvissa: Kummallinen, paahdettu valo enteilee komeita laineita.

Lue lisää arkistosta: Yks myrskyn merkki ja Myrskynratsastaja. Etelässä on tuullut ennenkin ja silloin on jostain syystä usein yllätysjuhlat. Liikkuvaa kuvaa riehuvasta aallokosta sulle tästä.

Kaappi, jonka kirjat kaappasivat

Niinhän siinä sitten kävi.

Vaihdoimme jossain välissä kirjakaapin olohuoneesta keittiöön astiakaapiksi. Asettelin kippoa ja kuppia kaappiin, ihailin kaapin kevyempää olemusta, ilmaa, joka mahtui kiertämään lautaspinojen lomitse. Laskin pahaa aavistamatta pari kaunista kirjaa värittämään valkoisen porsliinin täyttämiä hyllyjä. Mutta kirjatpa eivät niin vain suin päin suostuneetkaan tähän uuteen järjestykseen.
Ne yksilöt, jotka olivat säästyneet ahkeralta banaanilaatikointi-kirpputorivaiheelta, päätyivät evakkoon ikkunalaudalle, josta ne ovat salakavalasti hiipineet takaisin kaappiin. Siis kuinka ovela voi kirja olla! Kaapin alaosa, joka ei juurikaan kuviin ylety, on tosin vielä pakenevien astioiden hallussa.

Rautakaappi on lyhyessä astiavaiheessaan vilahtanut mm. tässä ja varsinkin tässä kotijutussa. Ja meillehän se alunperin päätyi täältä. Jos et saanut jutun linkeistä tarpeeksi meidän tiilirotisostamme, niin kaikki kotijutut, jotka olen suuressa huolettomuudessani muistanut tägätä, löytyvät täältä.

Vielä parisuhdeproblematiikkaa: kun Herra Kamera naksutteli näitä kuvia, toivoin, että kaapin sisällä oleva valorimpsu, tuossa pääkallomukissa, olisi päällä, samoin kuin Hangon Keksin peltipurkista pursuava valosarjakin. (Ei, nämä eivät ole mitään jouluvaloja, nämä ovat meillä aina!) No eiväthän ne olleet. Takaan, että aina kun näen nämä kuvat, tulen kiristelemään hampaitani...

Monta laatikollista kurittomia kirjoja ja lehtiä on taas eteisessä lähdössä kiertämään, saa hakea ken haluaa. 

Nuuh

Kukapa olisi uskonut. Joulujuttuja joulujutun perään, tässä blogissa.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin heti "pakomatkan" varmistuttua ja nostettuani passit ja lentoliput piirongin päälle odottamaan lähtöä, karisi kaikki joulustressi. Minuun ikään kuin mahtuu nyt jouluhulluttelua. Kirjoitellessani tyttöjen jouluaskarteluista ja muista joulujutuista tajusin myös tämän: kenties minä salaa vähän pidänkin koristeista ja jouluhörheltämisestä, en vain pitänyt siitä, että se oli kokonaan kontollani, vuosia vielä vaativan ja aikaa vievän työn ohella, pienet pallerot jaloissa kieppuen. Nyt työtahti on omissa käsissäni ja lapset ovat isompia. He osallistuvat ja jopa hoitavat monta joulun palikkaa ihan omin päin. En rakenna enää joulua yksin.

(Kyllä, Herra Kamera on edelleen mukana kuvioissa. Hän vain on niin paljon poissa kotoa, eikä varsinaisesti koristeluhenkinen ihminen, että häntä ei lasketa! :))

Tässä tuoksuvinkki joulutaloon. Osta mausteita, kuten tässä nyt kardemummaa, tähtianista ja vaniljatankoja ja laita ne avonaiseen lasipurkkiin tai pienelle tarjottimelle vaikka tuikkylyhdyn ympärille. Neilikka olisi kuulunut ehdottomasti maustekuppiin myös, tai pisteltynä appelsiineihin tuoksuhuuman maksimoimiseksi, kuten äiti opetti.

Nämä mausteet ovat Granitista, yksinkertaisessa ruskeassa paperipussissa ne menisivät myös tyylikkäästä pikkujoululahjasta glögipullon kyljessä, ainakin minä olisin mielissäni.

Mrs Jones esitteli blogissaan juuri tanskalaisen joulukodin. Sen ronski ja rento tunnelma viehätti, muutamalla simppelillä elementillä juhlatunnelmaa, muttei mitään tonttuarmeijaa. Vaikka mikäpä minä olen simppelistä puhumaan, meidän kaari-ikkunassamme roikkuvat tällä hetkellä mm. jouluköynnöksellä koristeltu kimalteleva karuselliseepra ja pallokala-kuumailmapallolla lentävä joulupukki värikkäine seurueineen...

Sen lisäksi, että tänään on lempipäiväni tiistai, tänään juhlitaan myös Annanpäivää.
Nimpparionnea siis kaimat ja melkein kaimat! Vanha kansa sanoo, että "On sitä yötä yökötellä Annanpäivän aikaan, ja vieläpä on yötä syyvä ja kylypeekki." Yökötellä tarkoittaa tässä viettää iltaa ja yötä ja on viittaus vuoden pimeimpään aikaan. Me menemme illalla Origoon lohikeitolle.

Pssst: Olen tehnyt kivan, uuden ruokablogilöydön, poimitaan näihin tuoksutunnelmiin sieltä makupalaksi mausteisen meksikolaisen kaakaon ohje. Ihanaa viitseliäsiyyttä osoittaa myös sivullinen ruokalajeihin sopivia biisejä eli Cook with Music. Thanks for the cooking inspiration and groovy recipes, Mariana & Ian!

Happy go lucky

Jotta näette, että asuu tässä talossa synkkämielisen Kirjatoukan lisäksi myös ihan tavallisia tai oikeastaan tavallista valoisampiakin ihmisiä, laskivat typykät teidät kurkistamaan huoneeseensa.

Meillähän on koko tämä vanhan peltitehtaan yläkerta yhtä avonaista tilaa, joten varsinaista omaa huonetta ei ole kellään. Mutta kattoparrun toinen puolisko, se pienempi, kuuluu tytöille. Järjestys on vaihdellut vuosien ja ikäkausien mukaan, nyt näin päin.

Tytöillä on vanhat rautasängyt vierekkäin. Tuossa mustassa olen minäkin nukkunut lapsuuteni. Ennen rivistössä oli vielä poikakin, mutta sitten alkoi sisustusmaku (pikkuveljen siisteystasosta puhumattakaan...) eriytyä sen verran, että jotain kaivattua omaa tilaa haettiin tällä tilanjaolla.

En tiedä kuka näiden tyttösten äiti lienee, sillä minähän en osaa edes nappia ommella, saati askarrella, koristella tai taiteilla yhtään mitään. Eilisten lahjapussukoiden lisäksi koko heidän huoneensa on yhtä värikästä unelmaa, toki joulumaustein, tähän aikaan vuodesta. Kuten huomaamme, sinänsä olemme samasta puusta veistettyjä, ettei varsinaisesti voi sanoa niin ajankohtaisen ja tyylikkään mustavalkoisuuden ulottuneen meidän tiilirotiskoomme asti, ei sitten sen mihinkään nurkkaankaan.

Ikkunalaudalla olevat rasiat on esikoinen hilettänyt kimalteleviksi ihan itse. Happy Lights -valopallot ovat Hangon Villa Hima-sisustusputiikista ja kermavaahdon tuoksuinen (totta!) kynttilä Hangon Foto Art Decosta. Korikassi suurella sydämellä on Mrs Jones Lifestyle Shopista ja Lucky Team -rannenauhat (ilmoitustaululla) teinihitti Ranskasta. Choose Happiness-tyynyt ovat H&M Homen vanhaa mallistoa. Pieniä (pölyisiä) japanilaishenkisiä Kimmidol-nukkeja he keräsivät pienempinä useita vuosia. Happy, heart, lucky... siinäpä muuten sisustuksessa tiivistyvät meidän tyttöjen luonteet. Kullanmuruja!

Lue lisää: Huonejärjestys toisin päin, vanhassa joulukotijutussa vuodelta 2011!

Riemuin helkkäilee

Olenhan ennenkin maininnut rakkaat jouluhulluni? Tässä heiltä teille nipullinen ideoita pienten joululahjojen somistamiseksi. Nämä lahjapussit ovat menossa tyttärien ystäville. Tähän ei Kirjatoukka pysty!

Pienet ruskeat pussit, glitteripaperit ja -kirjaimet, kulkuset, teipit ja ruusukkeet ovat Tigerista.

Lumihiutaleteippi on Suomalaisesta Kirjakaupasta, juuttinaru ja mustavalkoinen naru Granitista. Iso lumihiutalemuotti ja kuumaliimapyssy ovat askartelukauppaostoksia. Lumihiutalekorvikset Glitteristä.

Jouluvalot, jotka on viritetty kolmeen riviin seinälle vanhojen rautasänkyjen ylle, ovat vanhat, lattialla kiemurteleva valonauha Ikeasta.

Koristele pussukat haluamallasi tavalla, pujottele esimerkiksi kulkusia naruun, tee teipeistä kuvioita, tai leikkaa glitteripaperista lumihiutaleita. On hauskan näköistä, kun jokainen lahjapussi on erilainen.

Kaksi piparminttutankoa, pieni joululahja, on yhdistetty kuumaliimalla sydämeksi. Kaiken taustalla raikaavat joululaulut, ovat raikuneet jo viikkokausia. Välillä pyöräytetään pellillinen piparkakkuja.

Seuraavaksi saamme kurkistaa heidän talven ihmemaahansa eli yhteiseen makuuhuoneeseen.

Tällä kertaa tarvikkeet olivat Helsingin tuliaisia. Hangossa askartelutarvikkeita löytyy mm. kävelykadun Peikko & Prinsessa -lelukaupasta tai kirjakaupasta Tias Bok - Tian Kirja. 

Itsenäinen nainen

Äänestimme taas Itsenäisyyspäivän kunniaksi Päivän Presidentin perheen kesken.

Vaalitaistoon käytiin heti kun silmät avattiin. Esiintyi lahjontaa ("se, joka äänestää mua saa rivin Oreo-suklaata ja piparminttutangon!") ja vastustajien mustamaalausta ("kun isi oli presidentti oli pakko mennä jollekin idioottimaiselle retkelle, ja jos äidistä tulee, niin me joudutaan nukkumaan päiväunet ja lukemaan tuntikausia..."), ihan niin kuin oikeissankin vaaleissa.

Minä tein taktisen vedon ja nostin aamukahvipöytään paahtoleipien kylkeen unelmanpehmeän kattilallisen voista kiiltelevää, ruohosipulin pilkuttamaa munakokkelia. Ja äänestin tottakai itse itseäni.

Otan onnitteluja ja mielistelyjä vastaan koko päivän tässä osoitteessa. Valta maistuu hyvältä.

Munakokkeli = kananmuna = Mannerheim. Kyllä, tässä on aivan kirkkaanpunainen lanka Suomen itsenäistymisen aikoihin ja keskeisiin henkilöihin. Marsalkka Mannerheimhan viihtyi vuosikausia Hangossa, oli täällä kuulemma onnellisimmillaan. Ensin ystävien ja sukulaisen villoilla, myöhemmin hän omisti oman pienen saaren ja huvilan. Virallisesti "hymyilevä kenraali", kuten hänet Hangossa tunnettiin, oli kirjoilla täällä 1919-1935.

Mannerheimin huvila "Stormhälla" sijaitsi Isolla Mäntysaarella, kahvila Neljän Tuulen Tuvan vieressä. Silloin Pienen Mäntysaaren kahvila oli tosin nimeltään Café Africa ja meno railakasta kuten kieltolain luonteeseen kuului. Metelöinti ei naapurisaaren tiukkaa isäntää miellyttänyt, joten hän osti saaren ja kahvilan itselleen vuonna 1927 ja pyöritti sitä pilkuntarkasti seuraavat kuusi vuotta. Astiastot ja tarjoilijoiden essut haki taloudenhoitaja ohjeiden mukaan Ranskasta asti, pöytäliinojen ja verhojen väreiksi valittiin sininen ja valkoinen ja Mannerheim itse laski kassan päivittäin.

Takaisin munaan: Mannerheim kävi kahvilallaan aamiaisella joka aamu kello 9, vasta sen jälkeen ovet aukesivat asiakkaille. Aamupalaan kuuluvan kananmunan oli oltava mieleinen, keltuaisen juokseva. Niinpä hän viestitti saarelta toiselle lähdöstään, jolloin vesi laitettiin kiehumaan. Hän käveli ryhdikkäästi (näin kuvittelen) nelisen minuuttia pihansa poikki, vilkaisi kukkaistutuksiaan, ja marssi poukaman laitaa ylös kahvilalle. Istahti nurkkapöytäänsä, taittoi kankaisen lautasliinan syliinsä ja sai sillä sekunnilla eteensä täydellisen munan.

Mutta Mannerheim ei ollut koskaan presidentti, toisin kuin eräät.

Kyllä, tässä on myös ilmiselvä linkki Frasieriin, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa, mutta jota määrään presidentinpuolison katsomaan kanssani sohvalle sillä aikaa kun lapset siivoavat yläkertaa. Tossed salads and scrambled eggs, mercy... 

Munakokkeli ei ollut pelkästään tämän aamuisten äänien kalastelua, vaan viihdyttyämme juuri hautajaismatkalla Hotel Klaus K:ssa ilmoittivat kakarat, että Toscaninin munakokkeli oli maailman parasta. Oli pakko ottaa täpärä voitto tässäkin sarjassa.

EDIT: Ai niiiiiin, se olikin Frasier, joka ei ole ollut koskaan presidenttinä. Mannerheim oli, 1944-1946.

Just like honey

Vitsit, mä olenkin tässä taas.

Mun piti vielä tulla sanomaan yksi tosi tärkeä juttu, nimittäin se, että Sofia Coppolan elokuvassa Lost in Translation mä samaistun MOLEMPIIN päähenkilöihin, SEKÄ Scarlett Johanssonin esittämään nuoreen naiseen (valokuvaajan vaimoon!) ETTÄ Bill Murrayn matalapaineiseen vanhenevaan elokuvatähteen.

Aika ovelaa Sofia, aika ovelaa!

Yksi lempikohtauksistani on tämä. Ovela on myös se loppukuiskaus, jonka kuulemma Bill Murray improvisoi. Teorioita sen sisällöstä mm. täällä. Ja tää biisihän se ainakin mulle jää elokuvasta päähän pyörimään.

Kaikki linjamme ovat varattuja

"Kaikki asiakasneuvojamme ovat edelleen varattuja, palvelemme teitä mahdollisimman pian." Kiitos OP. Kiitos Visa. Kiitos luottoraja. Voinkin tässä odotellessa kirjoittaa lukijoilleni pienen tervehdyksen.

Olisin niin kovin mielelläni avautunut lisää rinnoistani, mutta lapset äänestivät vaihtoehdon "Jotain rajaa!!" puolesta. Sanon vain kaksi sanaa, seuraavaksi duktografia. Googlaa jos uskallat.

Huomenna on mummon hautajaiset. Niin sinut kuin kuoleman kanssa olenkin, on päivä varmasti raskas. Silti se ei ole iloton. Saamme koolle sukua Hollantia ja Englantia myöten. Lisäksi kerrankin on häppeninki, johon minulla on sopivaa päälle pantavaa, ja jossa mutsi ei pääse valittamaan siitä, että pukeudun kiireestä kantapäähän aina pelkkään mustaan.

Päivän piristys: Sähkömiehellä, joka hetken eteisessämme kurotteli, oli kaunis vatsa ja housun kauluksesta pilkistävät vaaleanpunaiset bokserit, joissa oli dinosauruksia. Kiitos maailma.

Kuulemiin viikonloppuna, tämä asiakaspalvelijanne tuuttaa varattua pari päivää!

Oi nuoruus, oi Pariisi

Tässäpä taas yksi kirja, jota en meinannut ensin lukea.

Minulla on paitsi elokuvienkatsonnassa, myös kirjojen lukemisessa ihan oma systeemini. Ei mielellään lueta kirjoja, joita kaikki muut lukevat. Ei ainakaan jos on kovasti kehuttu. Iso juttu Hesarissa? Unohda. Jos pitäisi joku kirja lukea varta vasten jotakin tilaisuutta varten, kuinka mieluinen hyvänsä, niin en lue. Luen vasta sitten kun ei enää tarvitsisi, kun juna meni jo. Sanopa Kirjatoukalle, että lue tämä! niin en lue. Luen siis pääasiassa Lippe Suomalaisen muistelmia jostain 80-luvulta.

No mutta tämän kirjan kuitenkin vahingossa lukaisin keväällä melko tuoreeltaan, tosin jonkin aikaa epäluuloisesti kirjan kioskikantta tuijotettuani.

Kirja alkoi äärimmäisen rasittavasti ja haahuilevasti, mutta kuten oikeassakin elämässä, heti kun päästiin Pariisiin, hommat alkoivat luistaa. Pölypilvi laskeutui, ääniä alkoi kantautua kadulta sisään lukijan mielikuvitukseen ja Hemingwayn ja hänen nuorikkonsa Hadley Richardsonin elämä heräsi eloon.

Jos luet tämän kirjan (huomaatko, kuinka hienovarainen olen, etten aiheuta kaltaisilleni paineita?), lue jos suinkin voit sen jälkeen heti perään Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi. Nuoruutemme Pariisi on taitava romaani, mutta Nuoruuteni Pariisi on THE juttu, vanhan kirjailijan rehellinen ja jälkiviisas katse menneisyyteen, rakkauteen, ystävyyteen ja sen ymmärtämiseen, kuinka nuorena sitä ei oikeastaan ymmärrä mistään mitään. Hemingwayn viimeinen vaimo saattoi editoida omin päin kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistua teosta, mutta silti, kaiho kuultaa läpi. Paula McLainen romaanin ansioksi on laskettava myös se, että Moveable Feast aukeni ties monennenko lukukerran jälkeen nyt ihan uudella tavalla.

Ja koska meille kirjatoukille jää taas putki päälle, luemme näiden kahden vanavedessä Hemingwayn ensimmäisen romaanin Ja aurinko nousee ja lisäksi ainakin Fitzgeraldin Yö on hellän, vähän Sylvia Beachia ja kirjakauppansa Shakespeare Companyn syntyä, sarjakuvateoksen Kiki de Montparnassesta sekä Gertrude Steinin kirjoittaman Alice B. Toklasin "omaelämäkerran" (ja vielä).
Kokkaamme Alice B. Toklasin ihan itse (?) kirjoittamasta keittokirjasta lampaankyljyksiä, suunnittelemme hyllystä löytyvien opusten kanssa kirjallisia kävelyretkiä Pariisiin ja katsomme ehkä jonakin sunnuntaina, kun aurinko paistaa eikä voi harjoittaa melankolista sadekävelyä, Woody Allenin höperön elokuvan Midnight in Paris.

Ja kas, taaskaan ei ole tarvinnut olla moneen päivään ihmisten kanssa missään tekemisissä, kun on vain huidellut 20-luvun Pariisissa, istunut kir royalilla Glocerie des Lilasin terassilla ja vedellyt pitkiä henkosia olemattomasta savukkeesta. Niin, oma pokkariversioni Hemingwayn Nuoruuteni Pariisista on aivan hiirenkorvilla, niin hyvin se edelleen toimii myös matkaoppaana Pariisiin.

On niin ihanaa olla Kirjatoukka!

If you are lucky enough to have lived in Paris as a young man, then wherever you go for the rest of your life it stays with you, for Paris is a moveable feast. - Ernest Hemingway

Lue lisää: Olen myös nähnyt Hemingwayn kissan vesikupin. Kyllä!